Olen viime aikoina pohtinut musiikin ja tekstin suhdetta. Aikojen alussa runot laulettiin tai lausuttiin toisille, ja ne säilyivät ja muuntuivat siten. Monet runot elävät sävellyksinä. Sanoitukset ovat omanlaistaan runoutta: toiset tekstit toimivat itsenäisesti, toiset vain sävellyksen kanssa. Onko eroa siinä, onko biisi tehty valmiiseen tekstiin vai onko sävellykseen jälkikäteen sepitetty sanat? Erottaako sen? Onko sillä edes merkitystä?
Vanhaan tanssimusiikkiin yhdistetään usein banaalit sanat. Silti ne koskettavat monia kuulijoita, herättävät tunteita ja muistoja. Lattea lemmenluritus voi olla jollekin merkittävä, viiltävä tunnekuva, omakohtaisena koettu tai muistoon kytketty. Omaan biisihistoriaani kuuluu lauantain toivotut ja etenkin viikon listasuosikit, joita kuuntelin radiosta alle kouluikäisenä naapurin teinityttöjen kanssa. Tapani Kansan Kuljen taas kotiinpäin tai Joukon ja Kostin Kun päättyy tää siirtävät minut välittömästi menneeseen maailmaan: minä nojaamassa ikkunalautaan katsellen hämäläistä kesämaisemaa, kun Tuula ja Heli valmistautuvat iltamenoihin. Hiuslakka tuoksuu, ikkunan takana koivunoksat heiluvat ja isona oleminen tuntuu olevan tavoittamattoman kaukana.
Joka musiikkigenressä on vähemmän merkittäviä sanoituksia ja toisaalta sanoituksia, jotka ylittävät musiikin. Sävellys ja sovitus lisäävät vaikutus- ja elämyspanosta. Haruki Murakamin romaanin Sputnik-rakastettuni päähenkilö on saanut nimensä Mozartin säveltämän Goethen runon (Das Veilchen) mukaan. Laulussa tunteeton tyttö tallaa orvokin (japaniksi sumire).
– Miten äitini saattoi antaa minulle niin kauhean laulun nimen? Sumire sanoi nyrpeänä.
Miu asetteli lautasliinan syliinsä, hymyili pidättyväisesti ja katsoi Sumireen. Hänen silmänsä olivat hyvin tummat. Niissä sekoittuivat monet värit mutta selkeinä ja avoimina.
– Onko laulu sinusta kaunis?
– Kyllä laulu sinänsä on nätti.
– Jos musiikki on ihastuttavaa, sen pitäisi riittää. Eihän tässä maailmassa kaikki sentään voi olla kaunista, vai onko? Äitisi varmaan rakasti tuota laulua niin paljon, ettei sanoitus häirinnyt häntä.
Oman musiikkihistoriikin kirjoittaminen olisi kiehtovaa. Kehityskaari näkyisi tällaisessa biisilistassa ankaran paljastavana. Iskelmäihastukset muuttuisivat vinttikamarissa teininä kasettimankalta veivattuun Hassisen koneen Muoviruusuja omenapuissa ja Eppujen Älä mene, njet, net. Sitten soisi Pellen Juokse villi lapsi ja Hassisten Tällä tiellä. Jo alkaisi soida opiskeluyksiössä Sunday, bloody Sunday. Päästäisiin mutkikkaan biisilistan jälkeen tähän päivään, kielten kakofoniaan barokin, popin ja rockin soinnuin. Jonain päivänä ilahduttaa Kaunis päivä tai Veden alla, toisena Marras, Joutsenet, Foo Fighters, Lykke Li, tai vaikutuksen tekee Purcellin When I am laid in the earh.
Musiikki elää monella tavalla kulttuurissa ja antaa sisältöä elämään. Kokosin listan kaunokirjallisuutta lähivuosilta, jossa musiikki on merkittävässä tai jonkinmoisessa roolissa. Osan olen itse lukenut, osan päättelin sopivan valikoimaan. Listan voi lukea tämän tarinan kommentista.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 