Riikka Pulkkisen uutuusromaanin päähenkilön nimi ei liene sattumaa. Tämä Maria kyllä odottaa vapahtajaa, vaan ei ole sen äiti, eikä yrityksestään huolimatta itse pyhimysainesta. Maria elää uskotonta kautta: pappina hän on menettänyt vakaumuksensa, vaimona hän pettää miestään. Lankeamisen jälkeen on kuitenkin mahdollisuus vapahdukseen, armoon, ihmisen osan hyväksymiseen.Tarinassa taidetaan tähdätä siihen, että jokaisen pitäisi kasvaa oman elämänsä mariaksi, oman vapahtajansa synnyttäjäksi.
Vierautta tarkastellaan moniulotteisesti: etninen perimä, asuinmaa, keho, mieli, tunteet ja etäisyys läheisiin. Se koskee minäkertojaa, hänen äitiään, lapsiystäväänsä ja vuokraemäntäänsä. Fataaleinta on itsestään vieraantuminen. Vieras-romaanissa on paljon kaikkea. Miljööt vaihtuvat, aikatasot vuorottelevat, eritasoisia eri henkilöiden menetyksiä ilmestyy juoneen toistuvasti ja kieli rönsyilee.
Liha muuttuu sanaksi, sana lihaksi. Loogista romaanille on, että anoreksian sanallistaminen on oikeastaan melko mässäilevää. Myös muut ruumiin tuntemukset, etenkin tanssi ja rakastelu, on ilmaistu aistituntumalta. Kerrontaan haetaan havaintojen rytmiä ja liikettä, ja välillä niiden voima vaatii kielen ja rivityksen hajottamista proosarunoksi. Kerronta myötäilee myös minäkertojan piinaavaa itsetarkkailua ja pingoittunutta irtipäästämisen kilvoittelua.
Totta-romaanin itsetietoiseen viritelmään ja kaunopuheisuuteen suhtauduin varauksellisesti. Tässä romaanissa oli samaa ylivirettä. Ystävätytön kuvaus ja päiväkirjaosuudet vaikuttivat haetuilta, samoin kliseiset seurakuntatyöläiset. Vierastin aluksi Vieraan kielellistä koreilua, mutta loppua kohti hyväksyntäni lisääntyi. Pulkkinen tavoittaa uutta ilmaisua aihevyyhtiin, ja vähitellen lientyy jopa kireä itsensä vakavasti ottamisen tunne.
Koskettavaa on se, mitä seuraa, kun nuori tyttö menettää äitinsä, koittaa selvitä tuntemattomaksi jääneiden juuriensa ja uhkaavan naiseutensa kanssa, eikä keksi muuta keinoa kuin surun torjunnan, ruumiin hallinnan ja tunteensiirron tuonpuoleiseen. Sama kamppailu saa aikuisuudessa uusia muotoja. Romaanissa pysäytti myös kohtaaminen pahaa tehneen pojan äidin kanssa, mikä on tarinassa vain pieni väläys, mutta siinä on suuri aihe, oman romaaninsa mittainen. Loppu on suloinen: on sovituksen mahdollisuus, on armoa ja toipumista, myös uusi vieras tulee tutustuttavaksi ja tutustumaan.
Lukukokemukseeni sekoittui se, että Vieras on ensimmäinen lukemani e-kirja. Olin vieraassa maastossa hieman hätääntynyt tekstinetsijä. Pidin kiinni lukijan ja kirjan sanattomasta sopimuksesta, tiesin siis lukevani romaania. Uusi muoto kuitenkin vei minulta keho- ja aistituntemuksia, joita en ole ymmärtänyt lukemiseeni kuuluneen: sivujen sivelyn, kirjan kääntelyn kesken kaiken, kansikuvan toistuvan vilkuilun ja sivujen lehteilyn, etenkin sivujen sormituntuman. Sain tilalle ruutunäkymän vilahduksen keveällä napautuksella ja etenemisen salaperäisen sokkona, selailematta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 