Elämän paljastelu nelikymppisenä voisi olla kiusallista kertojan traumojen ja skeemojen setvimistä, terapiatekstittelyä yleiseen jakoon. Epäilyksistä huolimatta lopputuloksena voikin olla valtaansa ottava teos, joka sytyttää ajatuskuluillaan. Välillä tinkimätön perusteellisuus myös uuvuttaa.
Karl Ove Knausgård kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan omaelämäkertansa aloituksessa Taisteluni. Ensimmäinen kirja (suom. 2011). Kasvukipujen keskuksena on painostava isäsuhde, jonka vaurioittama minäkertoja on tuomittu itsetarkkailuun ja ulkopuolisuuden tunteeseen.
Knausgård rukkaa teoksen mittaan tunnemuistin mekanismeja haluamiinsa asentoihin. Aikuinen kertoja valitsee kuvauskohteensa ja halkoo aikoja lomittaen eri elämänvaiheita. Jälki on uskottavaa ja tehokasta: taitavaa sanojen asettelua, havainnollisesti kuvattuja tilanteita ja mielenliikkeitä sekä oivalluksille tilaa antavaa kerrontaa.
Kertoja ei säästele itseään eikä muita. Voisiko tyyliä kuvata uusnaturalismiksi yhdistettynä esseistiseen filosofointiin? Romaanimaista omaelämäkerrassa on dialogien sepitys, yksityiskohtien zoomailu ja viipyily tunnelmissa. Välillä kuvauksen tarkkuus on pitkäpiimäistä, etenkin teiniajan pussikaljaepisodi koettelee lukijan kipurajaa. Monet asiat jäävät myös etäisiksi, vaikka kertoja pyrkii päästämään päänsä sisään.
Ensimmäisen osan alku on vaikuttava: kuolemaa kuoritaan paljaaksi. Teema kytkeytyy myös kirjan loppuosaan ja sitoo kokonaisuuden. Kun kertoma pureutuu isän kuolemaan ja siihen liittyviin tunteisiin ja jälkitoimiin, kerronnan tuskanhiki puskee pinnan läpi. Siihen sekoittuu tunnvyöry, mukana on monenmoista kipua ja helpotusta.
Ei ole merkityksellistä, onko kerrottu totta, fiktiota tai siltä väliltä. Tarkkuus ei tee teosta yksiselitteiseksi, se on rikkinäisen inhimillinen. Pitkitetyt kuvailutkin tuntuvat saavan perustelunsa: nuorena aika vain venyy, kärsimätön odottelu on liisteriä, se kuivuessaan takertuu ja kiinnittyy epätasaisesti. Kirja ei ole kiusallisen tirkistelevä, vaan avaa ovia ymmärtää yhtä elämää, sen avulla monia.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 