Päivittäinen arkisto: 11 syyskuun, 2014

Lukugurua tapaamassa: William G. Brozo

Amerikkalainen lukemisen ja kirjallisuuden tutkija William G. Brozo kävi 11.9. Lukukeskuksen, Tammen ja WSOY:n vieraana. Aamun Helsingin Sanomissa oli Brozosta myös laaja haastattelu.

Brozo on tehnyt työtä poikien lukutaidon puolesta. Lukutaito korreloi opintomenestyksen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kanssa. Toisin sanoen hyvä lukutaito ehkäisee sosiaalisia ongelmia. Eikä erityishuomio poikiin tarkoita sitä, että tyttöjä syrjitään lukutaitoon innostamisessa, fokus on vain siinä, että poikien oppimistulokset ovat olleet viime aikojen tutkimuksissa huomattavasti huonompia kuin tyttöjen.

Brozo kertasi yksinkertaisia keinoja lukuherätykseen. Kynnyskysymyksenä on kiinnostavien kirjojen tarjoaminen. Oppilas voi koota ”mieltymyskassin” verkossa tai askarrellen: siinä on kuvia ja havaintoja häntä kiinnostavista asioista. Sen avulla voi hänen kanssaan etsiä intresseihin sopivaa luettavaa. Vain se voi sytyttää kipinän lukemiseen: vaikeustaso on sopiva, aihe kiinnostaa, siihen voi samaistua ja se herättää elämyksen. Opettajankin pitää osata yhdistää oppilaan ulkokoululliset intressit koulunkäyntiä hyödyttävään toimintaan.

Kirjavinkkaus tehoaa, kun se tehdään lyhyesti, innostavasti ja lukukoukkuja heittäen. Tietysti pitää olla aikaa lukea ja sopiva tila lukea. Amerikassa on kokeiltu poikien kirjaklubeja, joissa rohkaistaan lukemista vieroksuvia.  Lyhyet, jännittävät, humoristiset, arkkityyppihahmoiset ja miesnäkökulmaiset kirjat on todettu toimiviksi. Vanhemmat lukumiehet toimivat kerhoissa pojille positiivisina lukumalleina. Ylipäänsä nuori lukija tarvitsee vanhempien, koulun ja muun ympäristön tuen.

Porttiteoria (”Bridge”) lukijaksi on se, että nuorille tarjotaan harrastuksiin kytkeytyviä helppoja lukumateriaaleja nettisivuista ja biisisanoituksista sarjakuviin ja vetäviin nuorten aikuisten kirjoihin. Kullekin kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella. Amerikassa käytetään yhtenä lukutäkynä tekstilajia ”Graphic Novels”, joka hyödyntää sarjakuvamaista kuvan ja sanan liittoon perustuvaa kerrontaa. Eikä kannata aliarvioida rapin voimaa: riimittäminen johdattelee kielestä nauttimiseen. Ja muilla musagenreillä voi irrotella samoin aina sen mukaan, minkä tyylin harrastajia oppijajoukossa on. Oleellista lukutaipaleelle tuuppaajalle on se, että hän osoittaa aloittelevalle lukijalle edistyksen ja kehittymisen paikat.

Brozon ajatuksissa on paljon tuttua. Eniten mietityttää se, miten erilaisille lukijoille löytyy kiinnostavaa luettavaa. Selkokirjat sopivat monille heikoille lukijoille, mutta selkokirjojen kustantajia on niukasti. Lisäksi tarvittaisiin eritasoista kirjallisuutta helpoista kaunokirjallisuus- ja asiateksteistä vaativan lukijan kirjoihin nuoria kiinnostavista aiheista. Osa innostuu kuvapainotteisista kirjoista, ja sähköiset lukumateriaalit ovat erityisen tarpeellisia. Konstien tulee olla monet, että nurjaksi kääntynyt asenne lukemiseen saadaan muutettua. Taas tarvitaan koko kylä kasvattamaan eli lukemisesta tulee näyttää mediaseksikäs, muodikas ja houkutteleva puoli. Brozo

Tilaisuuden päätteeksi Paula Noronen kertoi lukuharrastuksestaan ja kirjoittamisestaan. Ensimmäisiä merkittäviä lapsuuden lukukokemuksia hänellä oli Freud aloittelijoille, joten ei ihan helpoimmasta päästä Supermarsujen tekijä käynnistänyt harrastustaan.

Paula Noronen on kirjoittanut seitsemän Supermarsu-kirjaa, joista hän käy ahkerasti kertomassa alakouluissa. Hän on huomannut, että etenkin pojat innostuvat ideoimaan uusia aiheita, sankareita ja toimintatilanteita. Tytöiltä sen sijaan tulee tavallista fanipostia.

Noronen totesi, että fanifiktio voisi olla yksi lukuinnostusta herättävä keino. Lukemiseen liittyvä jakaminen on myös lisääntynyt lukupiirien ja sosiaalisen median myötä. Saman aiheen erilaiset mediatuotteet myös ruokkivat toisiaan, kuten elokuva ja kirja samasta aiheesta. Noronen pitää kirjastotyöntekijöiden taitoa vinkata sopivia kirjoja lapsille ja nuorille erityisen arvokkaana.

Ihmiset kaipaavat vahvoja tarinoita, mutta muoto voi olla mikä vain: ääni-, e- tai tavallinen kirja. Myös pelit hyödyntävät tarinallisuutta. Tarina elää, kun se tavoittaa siihen solahtavan lukijan ja kokijan.


lukuhaasteKansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. käynnistyi #Lukuhaste. Kotimaiset kirjabloggajat ovat mukana Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjassa. Siinä yhtenä tarkoituksena on levittää kuvia luetusta ja lukijoista: lukeminen on tavallista ja tavoiteltavaa. Tule mukaan!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen

Teräksen kova ystävyys

Silvia Avallonen Teräs (suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä. Anna ja Francesca ovat italialaisessa rakennemuutoskaupungissa naisistuvia 13-vuotiaita, joiden elämänpiiriä seurataan muutama vuosi eteenpäin.

Romaaniympäristössä pojat siirtyvät koulusta terästehdastöihin ja moni tytöistä jää teiniraskaana kotiin. Sukupolvesta toiseen sottaisen duunarilähiön miehen- ja isänmalli on kelvoton ja perheet palasina. Fransescan isä on tirkistelevä hakkaaja. Annan isä on omiin valheisiinsa uskova, karkaileva pikkurikollinen. Äidin pelkäävät kotona. Annan veli Alessio jatkaa terästyöperinnettä ja railakasta vapaa-ajan viettoa, ja kaveripiiri pörrää samoissa näköalattomissa ympyröissä mömmöistä sekaisin. Mutta Anna haluaa kouluttautua mahdollisimman pitkälle. Fransescaa ei kiinnosta, häntä kiinnostaa vain Anna.

Kerronnassa on aistillista kierrettä, jopa siten, että välillä lukiessa tulee tunne osallistumisesta luvattomaan vakoilurinkiin. Symbioottisten ystävien ranta- ja kylpyhuonepuuhilla oikein hekumoidaan. Kauniit tyttöruumiit, tyttöjen muista piittaamaton itsetietoisuus ja vallantuntu ovat korostetusti näytillä.

Tekstissä on vaaran väreily: jotain pahaa sattuu. Ja sattuu. Lisäksi siinä on nuorten ihmisten mustavalkoista ja järjen tavoittamatonta intohimoisuutta, sekä avointa että peiteltyä seksuaalisuutta. Ystävyyskään ei voi olla sekä-että, se on joko-tai. Tunteet pyörittävät tyttöjen ja nuorten miesten päitä, eikä rakkaudella ja vihalla ole suurta eroa. Aikuisilla eivät asiat ole sen selvempiä.Teräs

Rantaleikkikuvaukset – auringon polte, ihojen hajut, levän lemu, rautaromun ruoste, hiekan hierre ja meren märkyys – tuntuvat tehokkaasti. Suoruus, kuvailevuus ja symbolisuus kulkevat rinnan. Etäällä häämöttävä Elban saari mätetään metaforiseksi, ainakin se on etruskien rautasaari ja parempiosaisten tavoittamaton lomaparatiisi. Vertauskuvallinen on myös tyttöjen katoavan eheä ystävyyshetki:

Anna asettui ruohikolle Fransescan viereen. Hän nosti katseensa samaan kohtaan taivaalla, jota Fransesca katseli: lentokoneen perässä näkyi valkea vana, joka vähitellen haihtui niin kuin ohuet pilvet ilta-auringon viistoissa säteissä ja voikukansiemenet Fransescan sormissa.

Kirjassa kuvataan monia särkyviä maailmoja, yksityisiä mutta myös globaaleja, kuten WTC-isku New Yorkissa tai terästeollisuuden siirtyminen halpatuotantomaihin. Siinä on paljon toivottomuutta ja sittenkin ailahdus toivonpilkettä. Kertaava ja kierteinen tyyli, tilanneloihdinta ja kulmikkuus saavat sen tuntumaan todelta. Teräksen maailma on kaukainen ja vieras, mutta Silvia Avallone taiteilee sen käsitettäväksi. Mari A pitää draaman kaaresta ja koko kirjasta paljon, Leena Lumelle se on sukellus ja pelottavan täydellinen esikoisromaani. Siispä kirjassa on voimakkaita tunteita, ja niitä se herättää lukijoissakin.


lukuhaasteKansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. käynnistyi #Lukuhaste. Kotimaiset kirjabloggajat ovat mukana Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjassa. Ole sinäkin!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus