Stephen C. McQueen on näyttelijä, ei SE Steve McQueen, vaan uranoususta haaveileva kolmikymppinen lontoolainen, jonka suurin menestys on oravan rooli lastenelokuvassa. Näin siis huumorivireellä edetään David Nichollsin romaanissa Varamies (suom. Sauli Santikko, Otava 2014).
Yksitoistavuotisen näyttelijänuransa aikana Stephen C. McQueen oli esittänyt kuutta ruumista hienovaraisesti eläytyen ja tarkkaan välittäen vaaditun ei-elävän vaikutelman. Jotta ei joutuisi tällaisten osien leimaamaksi, hän oli vähätellyt niiden osuutta CV:ssään ja antanut rooleille mielenkiintoiset, karismaattiset nimet kuten Max tai Oliver ja jättänyt pois sellaiset latteat joskin totuudenmukaiset roolinimet kuin ruumis tai kuolonuhri.
Äijäproosaa tämä on, chick litin hyvää kaveria dude litiä. On mielenkiintoista, että miesvetoisen viihteen lukeminen luontuu sukupuolirajoitteitta, kun taas likkakirjallisuus ei mieslukijoita houkuta. Varamiehen päähenkilö on samansorttinen kuin chick litin keskeishenkilöt eli hakusessa elämänsä kanssa ja odottavalla kannalla romanssin suhteen. Miespäähenkilöllä on enemmän vapauksia kuin naispuolisilla keskeishenkilöillä, mies voi olla jopa rähjäinen luuseri. Varamies-Stephen onkin alakuloinen, turpeahko sähläri rähjäisessä yksiössään.
Romaani on rakennettu ja kerrottu siten, että haahuilevaa Stepheniä ryhtyy oitis symppaamaan. Viihdekirja voi näin lisätä empatiakykyä, vaikka onkin brittitutkimuksia, joiden perusteella korkeakirjallisuus ja klassikot ovat myötätuntokasvattajina ylivoimaisia. Jos pedagogiikan jättää sikseen, kirja tarjoaa ainakin aika viattoman hupihetken, ja sen antisankarin seurassa kokee myötähäpeää ja toivoo parasta.
Tämän sorttinen kirjallisuus on paljolti juonivetoista. Varamiehessä jutun juurena on Stephenin tutustuminen komistusnäyttelijään ja etenkin tämän vaimoon. Romanttisia unelmia puskee pintaan, samoin urahaaveita. Lisäksi hän koittaa toipua avioerosta. Päähenkilön surkeus ja tilanteisiin ajautuminen on komiikan ydintä. Ei kuitenkaan yksin, sillä verbaalinäppäryys tuottaa osan huvista. Kepeään dialogiin Nicholls on harjaantunut käsikirjoittajana. (Oi, Rimakauhua ja rakkautta, Gold Feet, oli 1990-luvun huippusarja.)
Olen lukenut Nichollsin suomennetut kirjat, ja pidän niitä ajanvietelajissaan mainioina. Ne ovat ilmestyneet takaperoisesti Sinä päivänä -menestyksen (Otava 2011) vanavedessä, Varamies on alun perin ilmestynyt jo 2005 ja esikoisromaani Kaikki peliin 2003 (Otava 2012). Sauli Santikko on suomentanut kaikki sukkelasanaisiksi.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 