Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2016

Alicia Giménez Bartlett: Petra Deligado ja kodittomat

marrasjannitysta-2016Ai kun on kiinnostavaa piipahtaa eri maiden poliisivoimissa! Tällä kertaa kertaa käyn Barcelonassa, jossa työajat näyttävät olevan todella liukuvia, ja poliisiasemalla pistäydytään hommia hoitamassa kosteiden pirskeiden välissäkin. Työporukan juhlissa maristaan ruuasta, koska muuten lounaat ja päivälliset ovat päiväjärjestyksen kohokohtia. Paljon puhetta, toimintaakin piisaa.

Kyllä Alicia Giménez Bartlettin Petra Deligado -dekkareissa on paljon perusaineistoa: ylin pomo hengittää niskaan, työporukassa on jännitteitä, eikä murhajuttu ota selvitäkseen. Tavallista on myös tiiviin työparin naljaileva ystävyys. Roolit ovat tässä sarjassa pikkuisen epäperinteiset, sillä ponteva Petra Deligado on pomo ja yrmyilevä pullukka Fermin Garzón alainen. Vakiintuneen työparin dynamiikkaa hieman sotkee uusimmassa osassa Petra Deligado ja kodittomat (Tammi 2016) innokas tyttöpoliisi, Petran romanssinpoikanen ja Ferminin perheasiat.

petra-deligado

Sosiaalista omaatuntoa viritellään, sillä kodittomien hyljitty asema viistää rikosjuonta. Varakkaiden suhmurointi ja sumentunut oikeudentunto luuraa konnahommien taustalla. Juoni ei tällä kertaa kuitenkaan ole kovin kaksinen. Sarjan suola on – niin kuin kovin monesti kronologisesti etenevissä sarjoissa – päähenkilöiden henkilökohtaisen elämän käänteet.

Minäkertoja-Petra on kiinnostava tyyppi, eikä hän todennäköisesti ilman luottamustyökaveruutta Ferminin kanssa väläyttäisi persoonaansa eri puolia. Ferminin rooli on olla sovinnainen, Petran ei. Kerronta kulkee, ja jotkut tilanteet ja sutkaukset naurattavat. Pohdintojenkin paikkoja on:

Miksi meidän kaikkien mielestä rumuudessa on enemmän totuuden tuntua kuin kauneudessa, visuaalisessa enemmän kuin kirjoitetussa, eletyssä enemmän kuin kuvitellussa? Mieletöntä sovinnaisuutta. Halusin välttämättä välittää nämä mietteet Garzónille; arvostin häntä niin paljon, että minun täytyi edes yrittää.

Voihan kliseiseksi kutsua sitä, että pärjätäkseen äijähommissa naisen pitää olla kovapintainen. Petra äkäilee ja kulkee omia teitään. Sähäkkyys näkyy työnteossa ja privaattielämän ratkaisuissa. Lisäksi keski-ikäinen nainen asemoi itseään suhteessa katoavaan aikaan. Pidän siitä, miten Petra tekee valintoja omannäköisen elämän elämiseksi. Tinkimätön joutuu tinkimään – ja on sinut sen kanssa. Ja kun viime sivulla prätkän pyörät raapivat asvalttia, jään odottamaan, mitä leidille ja hänen apurilleen seuraavassa osassa sattuu.

YLE, hoi: sarjan romaaneista on Espanjassa tehty tv-sarja.


Pääset jännäriviikon aloituspostaukseen ja kommenttikentässä mukaan ilmoittatuneiden viesteihin tästä. Viikon aikana postaan näistä:

marraskirjat


Alicia Giménez Bartlett
Petra Deligado ja kodittomat
suomentanut Matti Brotherus
Tammi 2016
dekkari, sarjan 4. osa
390 sivua.
Lainasin kirjastosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

marrasjannitysta-2016Antti Tuomaisen rikosromaania Mies joka kuoli (Like 2016) luen kuin katselisin kaurismäkiläistä elokuvaa. Kyllä. Kertoja vaikuttaa tyynen ilmeettömältä, korrektia kieltä käyttävältä mieheltä. Hän toimii hallitusti, vaikka kohtaa odottamattomuuksia. Hän on kuolemassa mutta on enemmän elossa kuin koskaan. Se ei juuri näy ulospäin.

Tapahtumapaikkana on Hamina. Kesäinen kuumuus väreilee kaarevilla kaduilla, omakotipihoilla ja merenrannoilla. Pikkukaupunki hönkii sisäänpäinlämpenevästi. Sammalikossa suhisee, eli lähimetsissä kasvaa  kaupattavia sieniä.

Näennäisen seesteisessä aviossa elelevät Jaakko ja vaimonsa Taina pyörittävät japanilaisten varassa menestyvää sienibisnestä. Jaakko alkaa vähitellen tajuta toimintoja, joilla häntä siirretään aisaa kannattelemaan, toista viulua soittelemaan, ennenaikasta viikatemiestä vartoamaan. Jaakko ryhtyy kaikessa hiljaisuudessa ratkomaan myrkytystä, petosta ja yrityspulmia.

mies-joka-kuoli

Henkilöt luonnehditaan tarkasti tiiviillä tyylillä. Herkkuhahmoja syntyy näin nopeasti. Suosikkini on kertojan ohella poliisimies Tikkanen. Iloitsen juonen sujuvasta soljuvuudesta. Toiminta harhauttaa minua siinä kuin kertojaakin, eli käänteet yllättävät. Eniten riemastun hirtehisestä sävystä. Se tuulettaa Tuomaisen kirjailijakuvaa, sillä aiempien kirjojen välillä jopa tosikkomaiselta vaikuttava vakavikko virittyy nyt komiikkataajuuksille. Mies joka kuoli hykerryttää ja hyytää.

Virkkeet virtaavat virkistävän veden lailla. Lukeminen on nautinnollista, sen helppous näennäistä. Viihdyttävä rikosromaani rakentuu taitavasti niin, että sanontatavan selkeys viettelee älyämään jotain, joka on pinnanalaista.

Tällaisista rikosromaaneista nautin. Ääritilanteissa kertojasta irtoaa kylmäverisyyttä, mutta merkittävintä on psykologisen tilan ja totuuden selvittäminen. Uskon kaiken. Jopa puun takaa pomppaavan rakkauden. Tuomainen virittää Mies joka kuoli -romaaniin houkuttavan loukun käsitellä isoja asioita pilke silmäkulmassa.

Ehkä ihminen elää vaikka kuolee. Ehkä hänestä jää tänne jotakin, henkäys tai ajatus, jokin, jotakin.

– –

Antti Tuomainen
Mies joka kuoli
Like 2016
rikosromaani
301 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Monissa muissa blogeissa, kuten Arde arvioi, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirsin Book Club, Kirja hyllyssä ja Kirjoista ja muista kertomuksista.

Teemaviikon aloituspostaukseen ja osallistujailmoituksiin pääset tästä.

marraskirjat

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus