Nathan Hill: Wellness

Nathan Hillin Nix on lukematta, mutta uutuuden Wellness (Gummerus 2024) sain käsiini kustantajalta. Kirjailija tulee toukokuiseen Helsinki Litiin, joten se lisäsi kiinnostustani Hillin tiiliskiviromaaniin.

Romaanin keskiössä on aviopari Jack ja Elizabet, jotka ovat ostaneet huoneiston vanhasta telakkarakennuksesta, jota muokataan asumiskäyttöön. Rakennus muistuttaa laivaa, ja sinne pari suunnittelee ikikotia, loppuelämän asumusta neuroepätyypillisen poikansa kanssa. 

Onko kuitenkin kyseessä uppoava laiva? Etenkin Elisabeth keski-ikäkriisiytyy. Hän miettii ihmiselämän U-muotoista onnellisuuskäyrää, jonka pohjalla hän kokee olevansa vakiintuneen liiton hengettömissä rutiineissa. Jackin paikallaan junnaava yliopisto-opettajaura ja miehen muuttumaton valokuvataiteen tyyli kyllästyttävät häntä.

Kumpikin puoliso tahoillaan miettii itseään ja muuttumista. Näin Jack:

”Ihmiset, joita hän rakasti, hän ajatteli, olivat vain käymässä, ja heidän sisällään odotti mahdollisuus jostakusta paremmasta tai jostakusta huonommasta, hyvästä tai kurjasta, läheisestä tai vieraasta. Hänen vaimonsa, pokansa, ystävänsä, työtoverinsa – hän ei voinut laskea sen varaan, että kukaan heistä pysyisi jatkuvasti omana itsenään.”

•

Wellness edustaa amerikkalaista vuolassanaista romaanitaidetta hyvässä ja pahassa. Siinä on monessa mielessä hyvää. 

Rakenne on hienosti koottu niin, että kirjassa ripotellaan tietoja Jackin ja Elizabethin nykyisyydestä ja menneisyydestä. Kummankin traagisia ja traumatisoivia kokemuksia lähestytään vähitellen. Lukijana koulutun juoneen ja henkilöihin.

Päähenkilöiden persoonaa rakennetaan sitäkin vähitellen niin, että tutustun heihin. En kiinny mutta kiinnityn ja kiinnostun. Jack ja Elizabeth ovat vastakkaisia taustoiltaan: Jack köyhästä maanviljelijäperheestä, Elizabeth monen sukupolven rikastujamenestyjien perillinen. Kummatkin pitävät etäisyyttä lapsuusperheisiin, kummallakin on karuja kokemuksia vanhemmistaan.

Sävyt vaihtelevat. Kuvauksessa on välillä vinoa huumoria (kuten parisuhteen viriiliyttä tavoiteleva kokeilu ja naapurustoaktivistit), välillä syvää murhetta (lapsuudenperhe). Kerronta kulkee ketterän henkilövetoisesti ja tunneälykkäästi.

Monia tasoja ja aiheita kirja sisältää. Nykyilmiöt someen ja sen salaliittoteorioihin hukkuvista somettajista saadaan limittymään Jackin elämäntilanteeseen hivenen päälle liimatusti mutta ihmismieltä havainnoiden. Ihmismielestä lisää: Elisabethin psykologityössä firmassa nimeltä Wellness plasebo-vaikutusten tutkijana saadaan romaaniin mainio taso symbolisesti moneen asiaan. Lume vaikutus ulottuu jopa parisuhteeseen.

”Elizabeth tuli miettineeksi, oliko hänen ja Jackin tarina sittenkin vain kauniisti kuorrutettua plaseboa, pelkkää fiktiota, johon he molemmat uskoivat, koska he tunsivat sen vuoksi olevansa niin hyviä ja erityisiä.”

•

Hyvässä ja pahassa jenkkityylistä proosaa? On Hillin romaanista jotain pahaa sanottavaa.

Ymmärrän traagisen pohjavireen päällystämisen joillakin huvitustavoitteilla, mutta silti romaanissa on turhan paljon tyypittelyä. Vaikka minua naurattavatkin naapuriston fanaatikot, yksioikoisuus vie pisteitä. Ja vaikka minua karmivat pääparin lapsuuden ja nuoruuden kotiolot, paha-hyvä-asetelma on kovin staattinen. Lisäksi aika kulunutta on myös se, mitä puhumattomuus tekee ihmisille ja suhteille.

Kokonaisuutena Wellness antoi vähemmän kuin odotin. Se toki antoi vankan proosakokemuksen, lavean ja kerronnallisesti hallitun järkäleen, mutta sisällön olisi saanut irti vähemmälläkin. Lopputulemana on nätti, yllättävän konservatiivinen, mutta siloinen parisuhderomaani ja keski-iän pohjakosketuksen kuvaus psykologisin yhteiskuntavivahtein. Tai sitten en käsittänyt mahdollisia ironian sävyjä. Viihdyin kyllä.

•

Nathan Hill: Wellness, suomentanut Antero Tiittula, Gummerus 2024, 636 sivua. Sain kirjan kustantajalta.