Käynnistän kesäkuisen dekkariviikon Kaisu Tuokon toisinkoisella. Se sopii mainiosti aloitukseksi, sillä Tuokon esikoisdekkari viime vuonna nostatti toiveita tasokkaan sarjan kehkeytymiselle. Sarjamuoto on jännityskirjallisuudessa kovin tavallinen. Siksikin tämä kirja sopii dekkariviikkopostauksieni aloitukseksi. Dekkariviikkoa vetää Kirsin kirjanurkka.
Yksin (Otava 2024) siirtyy vuoden eteenpäin esikoisesta Kosto. Tutut henkilöt päivitetään lukijalle nopeasti, ja uskon myös Kostoa lukemattomien pääsevän hyvin tarinaan kiinni. Tuokko tekee varmaa työtä henkilövetoisen dekkarin eteen, mikä sopii minulle.
•
Toimittaja Eevi Mannerin mieli myrskyää lapsettomuushoitojen hormoniaalloissa, joissa puoliso Mirek pyrkii luovimaan. Eevi kuitenkin empii: pysyykö liitto kasassa? Eevin ajatukset hajaantuvat turhan usein ensirakkauden Mats Bergholmin suuntaan. Uusi murha Kristiinankaupungin tuulimyllymäellä tuo entiset rakastavaiset taas yhteen.
Tuttuun tapaan romaani seuraa vuorotellen Eevin ja Matsin elämää työssä ja kotona, ja välillä he kohtaavat. Kohtaamiset vievät rikosselvitystä eteenpäin, samoin heidän suhteensa jännitteisyyttä. Lukijalle tilanne on herkullinen, sillä ex-rakastavaisten vire virittää myös lukijaa arvailemaan, kuinka heidän keskenään käy. Uskon tilanteen jatkuvan vastakin.
Yksin kantaa monta teemaa. Nimensä mukaan yhtenä on yksinäisyys, ja siitä on kirjassa monenlaista aihelmaa. Päähenkilötkin ovat ajatuksineen yksin. Pääteema on vanhustenhoito. Yksi linja siinä näyttää olevan yksityisten hoitokotien riistohinnoittelu ja epäselvyyden vanhustenhoidon laadusta.
•
Hieman Eevin onnenkantamoisilta näyttävät tiedonmuruset tuntuvat liian hyviltä sattumilta. Vähän samaa henkeä on toisen teeman – perheväkivallan – kytkeytymisellä juoneen. Vielä kolmaskin lomittuu: huumerikokset. Lisäksi tärkeä teema liittyy perhesuteisiin. Matsin ja pikkuveljensä vaikea lapsuus ja sen seuraukset näyttäytyvät nekin romaanissa. Aika paljon yhteen kirjaan. Liikaako? Pistän aprikointini pikkukaupungin piikkiin, eli Eevi kotikaupungissaan ja työssään törmää laajaan ihmismäärään ja siten moniin murheisiin.
Kaisu Tuokko kirjoittaa pohjoismaiseen dekkariperinteeseen loksahtavaa jännitystä. Siinä on kotoisuutta vaan ei ihan puhdasta cosya. Myös toimittaja-poliisi-yhteistyö sopii lajiin. Ehkä esikoinen oli toisinkoista jäntevämpi, mutta se ei haittaa. Luin uutuuden mielihyvin kesän alun dekkariviihdytyksenä. Odotan, mitä lopun käänne merkitsee Eevin, Mirekin ja Matsin elämänkäänteisiin ja minkälainen rikos saa seuraavaksi ratkaisunsa.
•
Kaisu Tuokko: Yksin, Otava 2024, 303 sivua. Sain kirjan kustantajalta kirjailijan tervehdyksin. Kiitos!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 