Päivittäinen arkisto: 17 elokuun, 2024

Tuire Malmstedt: Luusaari

Tuire Malmstedtin jännärisarja jatkuu romaanilla Luusaari (Aula & Co. 2024). Lukijalle on eduksi aiempien osien lukeminen, sillä päähenkilöiden elämänvaiheiden tunteminen laventaa sisältöä. Näin on asiantila muissakin sarjoissa.

Malmstedtin kirjojen päähenkilöt toimivat Jyväskylän poliisissa työparina. Matilda on kovia kokenut nainen, jonka privaattielämä täyttyy nyt adoptioäitiydestä. Elmo toivuskelee lapsuudenystävän katoamisen aiheuttamista traumoista, koska se arvoitus on ratkennut, ja suunnittelee avioitumista avovaimonsa Inarin kanssa. 

Jo aiemmissa osissa Matilda ja Elmon elämän asiat ovat sotkeutuneet käynnissä olleisiin rikostutkintoihin, eikä Luusaari tee siinä poikkeustaLähtökohtaisesti kiinnostukseni lopahtaa jännäreissä, joissa riehuu psykopaatti sarjamurhaaja ja joissa poliisipäähenkilöiden privaatti kietoutuu rikosvyyhtiin. Kummallisesti hyväksyn ne melko hyvin Malmstedtin (ja Jo Nebøn) kirjoissa. Kyse on kerrontatavasta: psykologisesta otteesta päähenkilöihin.

Luusaaren juoni perustuu siihen, että Jyväskylässä katoaa nuoria, sittemmin myös vähän vanhempia. Matilda ja Elmo joutuvat ymmälleen: mikä yhdistää katoamisia ja mikä lienee tekijän motiivi. Sitten kirpaisee läheltä ja toinen työpareista joutuu pois virallisesta tutkinnasta. Tragedia seuraa toistaan, ja alan olla sitä mieltä, että sarjan jatkuessa uskottavuus vaatisi hillintää. Ihan tavalliset arjen haasteet riittäisivät päähenkilöille, ja paukut siirtyisivät rikostapausten setvimiseen ilman Matildan ja Elmon uhriuhkaa.

Malmstedt kirjoittaa lajityypillisesti, tehokkaasti ja pieteetillä. Hän kuljettelee juonilankoja niin, että tutkinnan vaiheet jumiutumisesta edistäviin johtolankoihin vuorottelevat. Hän ei ohita uhrien omaisten hätää. Nämä asiat päähenkilöiden ajatuskulkujen kuvauksen lisäksi kiinnostavat minua. 

Suomessa radikaalioikeisto ja rasistiset iskut ovat karmeaa tosielämää. Enää ei ole epäuskottavaa dekkarissakaan, että salassa kokoontuvat uusnatsit ovat keskuudessamme. Malmstedt on kirjoissaan kuljettanut tätä sivujuonta jo pitkään.

Malmstedtin tyyli on vuorotella tutkinnan kuvausta ja tuoda väliin poikkeavia tekstipätkiä, joista lukija voi päätellä, kenen pään sisäistä tajunnanvirtaa ne ovat ja miten ne liittyvät rikosjuoneen. Tällä kertaa poikkeusosuudet tuntuivat vaikeilta. Ehkä minua vaivaa taas sama vaivani: psykopatia tuntuu liian yksinkertaiselta selitykseltä. Toisaalta ne perustellaan kestämättömällä surulla.

Kirjan alku herättää ristiriitaisia tunteita, sillä se vie Norjan Utøn joukkosurman tapahtumiin. Jouduin pohtimaan, voiko tosielämän järkyttävän tapauksen tuoda rikosviihteeseen. Ymmärrän kirjailijan valinnan luettuani viimeiset muutamat sivut. Taustalla vaikuttaa viattomien nuorten uhrien kunnioitus.

Tuire Malmstedt: Luusaari, Osa 4: Metso & Vauramo, Aula & Co. 2024, 175 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa, mutta sain kirjan myöhemmin kustantajalta – kiitos!

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari