Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

On se hurja! Voima puskee kielestä, sen vyöryävästä rytmistä, aiheista ja niiden ilmaisusta. Pajtim Statovcin romaani ravisutta: Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024).

Kesäisen Vinhan kirjajuhlan haastattelussa sain esimakua uutuusromaanista, kun Pajtim Statovci luki kirjasta katkelman ja kertoi kirjastaan. Lähtökohtana oli autofiktion kirjoittaminen, mutta Statovci ei voinut mitään fiktion hyöylle.

Ja kyllä mielikuvitus todella hyökyy uutuusromaanista, ja vastaan sanomaton kaunokirjallinen teksti virtaa sanojen vuolautta, joka kuohuu pitkiä, pitkiä, pilkutettuja virkkeitä ja vie mukanaan, pitää pinnalla mutta saa haukkomaan henkeä. Kielellisesti ja kerronnallisesti kirja kohoaa kirkkaasti kirjavuoden kärkeen.

•

Jos kielivirta on salvata hengen, sen tekee myös sisältö. Suomalainen ja kosovolainen väkivalta saattavat erota toisistaan, mutta ne ovat väkivaltaa, ja väkivallan seuraukset tavoista ja kestosta riippumatta seuraavat ihmisiä. Julmuutta kirja kuvaa kotona, koulussa ja kaduilla.

Välillä joudun pitämään taukoja lukemisessa, koska rajuus vaatii minulta pysähtymisiä ja jatkovoimia. Tämä on päivänselvää: mitä kirjan kertoja kuvaa, on oikeutettua; se on viskattava päin näköäni, ja sen on mentävä ihoni alle.

Kohtuuton kohtelu ja karskit puheet ympäröivät sukupolvia, ja kirjailijan lapsuuskuvaus näyttää alituisesti toiseuden ja kulttuurien toiseudenpelon. Ne suodattuvat kertojan mielen ja kehon kautta. Kyse on sukupolvelta siirtyvistä käytösmalleista, vihasta, häpeästä ja pelosta.

”Äitini ja sisarukseni eivät välitä puhua menneestä, enkä liioin minäkään, ja minusta se on hyvä asia, sillä kaikesta ei tarvitse keskustella ja on olemassa asioita joihin puhe ei auta, asioita jotka kuolevat ihmisen sisään hiljaisuudella ja häätämällä, ja olen tyytyväinen, että välillämme vallitsee yhteisymmärrys siitä, että mitä enemmän aikaa lapsuudestamme ja nykyhetken välille jää, sen parempi, me emme ole järjen lapsia vaan väkivallan ja valheen, minä ja sisarukseni – koko lapsuutemme ajan me pelkäsimme elämää, vanhempiamme ja kaikkia aikuisia ihmisiä, sotaa ja aseita ja hulluksi tulemista, ja yhä tänäkin päivänä minä ja sisarukseni luomme todellisuutta tyhjästä, tapahtumia, joiden tiedämme olevan keksittyjä, ja vannomme toisillemme muistavamme ne, tuon ja tuonkin – – menneisyytemme on yhtä nöyryytystä ja kunniattomuutta – -.”

•

Romaanissa vuorottelee kaksi aikaa. Nykyajan tietämillä kirjailija matkaa äitinsä kanssa Kosovoon lomalle, ja matkalla äidin ja pojan suhdetta kannatellaan ja koetellaan. Välillä tarina vie kesään isovanhempien luona Kosovossa ja sitä seuraaviin kouluvuosiin. Kolmas kerros kerrontaa syntyy aikuisen kirjailijan kirjeistä isälleen. Näistä koostuu väkivallan, alistamisen ja alistumisen kierteet ja vaikutukset.

Kertoja kokee lapsena lehmän synnytyksen (ei poikimisen – sanavalinta selviää kirjasta); hän saa selkäsaunoja ja hänen kehoonsa kajotaan; hän hyppää kaivoon. Mielikuvituksessaan hän muokkaa maailmaansa, ja erillisenä, erilaisena ja eristettynä hän saa lehmän lisäksi seuraa tarujen kolmipäisestä kimeeristä kirjan alkupuolelta ihan loppuun saakka – niin kuin kaikki muukin koettu seuraa ihmistä alusta loppuun.

Tätä romaania ei kannata avata pöyhien juonta. Juoni toki on mutta oikeastaan otan romaanin kokonaiskokemuksena, jossa kaikki sitoutuu yhteen ja samaan – tarinaan pahasta, jota ei voi ohittaa. Siihen sopii myös romaanin loppuosan hulvaton osuus, kun kirjailija suoltaa totuuksia muun muassa hallintoon ja kustantajalle. Ja koska nykyisin puhutaan paljon ”ilmiöstä therian”, saan kokea siihen sopivan tragikoomisen yllätyksen kirjan loppupuolella.

•

Kirjan kertoja pyrkii teininä näkyväksi tai osalliseksi videokameralla kuvaten. Kun se harraste muuttuu mahdottomaksi: ” – sitten keksin, haen vitriinistä palan paperia ja kuulakärkikynän ja alan kirjoittaa, sitäkin mitä ei ole.” 

En lähde arvuuttelemaan, paljonko kirjailija-Pajtimissa on romaanin kirjailija-Kujtimia, mutta kiitän kumpaakin hymistelyn karistavista sanoista – ovat ne sitten kirjoitettu millä välineellä tahansa tai kuinka paljon tosipohjaisesta keksien ”sitäkin mitä ei ole”. Lehmä synnyttää yöllä pakottaa näkemään pelon, karkeuden ja ihmisten virheellisyyden, pahuuden, myös hetkelliset hyvät. Seuraako katharsis? Kokeile!

•

Pajtim Stavovci: Lehmä synnyttää yöllä, Otava 2024, 277 sivua. Sain kirjan kustantajalta.