Sulje silmäsi, näe lumesta pöllyävät pakkaskeliset maantiet Helsingistä Kilpisjärvelle joulunaluspäivinä muutama vuosikymmen sitten, kun ei tunnettu kännyköitä eikä nettiä. Näe kaksi noin 35-vuotiasta miestä kuljettamassa pakettiautorämällä erikoislastiksi osoittautuvaa räikeänpunaista antiikkisohvaa. Avaa silmäsi, sillä nyt voit lukea Antti Tuomaisen uutuuden Tappokeli (Otava 2024).
Postin painavan lastin lajittelija Ilmari ottaa rahapulassaan kuljetuskeikan ja saa yllättäen kyytikaveriksi nuoruuden tuttunsa, Ilmarin mielestä epäluotettavan Anteron. Ilmarin keikan syy on oman lapsen ilahduttaminen, Anteron motiiveista ei ole tietoa.
Kahden miehen keikka kietoutuu teemoihin luottamus, kauna, ystävyys, avautuminen, anteeksianto ja rakkaus. Näitä vakavia(kin) puolia on romaanista luettavissa.
”Antero piti lyhyen tauon.
– En vihaa enää, hän sanoi.
Hän piti taas tauon, puhui sitten:
– Oli hyvä että tulimme, kiitos tästä.
– Ole hyvä, Ilmari sanoi.
He seisoivat paikallaan. Antero näytti siltä kuin yhä jatkaisi puhettaan hautakivelle.
– Meissä kaikissa on monta puolta, hän sanoi.
– Olen huomannut, Ilmari myönsi.
– Mutta miksi me näytämme niille lähimmille ihmisille sen huonoimman niistä?
– En tiedä, Ilmari sanoi ja nosti hartioitaan, osaksi siksi että halusi näyttää ettei hänkään ymmärtänyt elämästä kovinkaan paljoa, osaksi siksi että hän paleli.”
•
Kaksi tunteista puhumista välttelevää miestä tönöttää pitkälti suljetussa tilassa, vanhan pakun ohjaksissa: siinä on romaanin keskeinen näyttämö Tuomaisen tien päällä -romaanivariaatiossa. Jännäriksi se kääntyy niin, että pakun lasti yllättää kuljettajat. Lastin perässä kulkee kaksi kilpailevaa tahoa, joiden vuoksi Ilmarin ja Anteron täytyy pelata yhteen selviytyäkseen.
Tuomainen tarjoilee sutjakan tekstinsä tuttuun tapaan mustan huumorin keinoin. Kalmoja kertyy kenties aiempaa vähemmän, mikä sopii minulle, mutta kummallisia käänteitä kertyy aiempien kirjojen tapaan maukkaasti. Pakun takaa-ajajat tyypitellään ronskisti, kun taas päähenkilöitä sivellin sävyttää hienovaraisemmin.
Kangistavaa pakkaskeliä ja osin monomaanista toimintaa notkistaa ja lämmittää pohjalla kytevä romantiikka. Romaanin ääniraita on tarkoin harkittu ja tarjoaa ajankuvaa, lisäksi biisilista lisää huumoria ja pakulaisten suhteen suuntia.
•
Aluksi en aivan päässyt pakukyytiin mukaan, mutta Ilmarin tädin näyttäydyttyä ja sen jälkeen kuljettajamiesten sanailuun sytyttyäni ihan mielikseni istuskelin etupenkillä, pakun tavaratilassa, tienvarsibaareissa ja lumipenkoissa. Romaanin loppu lämmitti aidosti.
Kyydin mittaan sieluni silmin näin (tämänKIN) Tuomaisen teoksen kansainvälisesti viihdyttävänä tv-sarjana vetonaulanaan ilmeettömät kaurismäkimiehet (ja pari naista) ja eksoottisen pakkasluminen Suomi etelästä pohjoiseen. Toimii/toimisi muikeana viihteenä.
•
Antti Tuomainen: Tappokeli, Otava 2024, 158 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 