”Mitä minä näin Aidassa? Mitä olin nähnyt kun hän oli istunut minua vastapäätä vankilan vierailuhuoneessa? Olin nähnyt lapseni. Mutta tulisin aina näkemään hänessä myös murhaajan.”
Romaaneissa on aina jokin aihe, joskus useimpia. Toisissa kirjoissa aihe painaa enemmän kuin toisissa. Annamari Marttisen romaanissa Tapahtui mitä tahansa (Tammi 2024) aihe musertaa. En muista lukeneeni kotimaista romaania, jossa kuvataan vanhemman tunteita ja ajatuksia lapsen rikollisen teon jälkeen.
Dekkarit usein unohtavat uhrin ja rikollisen perheen, koska pääasia on seurata rikoksen ratkaisemista. Romaanit rikoksista painottuvat toisin. Tapahtui mitä tahansa –romaani rakentuu tilanteesta, jossa eroperheennuorin lapsi, nuori aikuinen Aida on huumepäissään murhannut toisen nuoren kanssa nuoren miehen. Kirja seuraa mielentilatutkimuksen, vankeuden ja oikeudenkäynnin aikoja. Kertojana toimii ahdistunut isä.
•
Isä yrittää sinnitellä työssä, mutta karttaa kontakteja. Ex-vaimon kanssa yhteys tapahtuu vain pakollisissa tilanteissa, ja aikuiset lapset Isla ja Roni käsittelevät siskon tilannetta eri strategioin. Isä käy tapaamassa Aidaa – latautuneita kohtaamisia, jotka eivät vapauta tunteita. Kaikkien suhteiden ja kohtaamisien alla ritisee pettävä jää.
Kirja on kiinnostava siis harvinaisen aiheen vuoksi. Kiinnostavaa on myös se, että harvoin lukee kirjaa, jossa henkilöt pysyvät lukossa, eikä heidän ytimiinsä yletä. Vaikka isä on auki ajatuksineen, hämmennys asiantilasta jää tekstiin elämään. Se on uskottavaa, se on raskasta.
•
Kertoja ei enää tiedä, miten olla muiden ihmisten kanssa. Syynä vaikuttaa ilmeinen: lapsen teosta vuotaa joka suuntaan musta syyllisyyden virta – kaikki mahdolliset tunteet ja elämänkysymykset: voiko elää, rakastaa, miten, ketä, koskaan?
”Mitä olin tehnyt väärin, että Aidasta tuli murhaaja? Että hän masentui ensin pahasti ja haki sitten apua huumeista? Olinko miettinyt tätä miljoonia kertoja? Olin, ja tulisin miettimään elämäni loppuun.”
Juonta avartaa isäkertojan työkaveri Olli, joka yrittää kaveerata kertojan kanssa. Hänkin on ystävän tarpeessa, mutta itseensä käpertynyt kertoja ei kykene sitä ymmärtämään. Romaanin juhannuskuvaus pusertaa ilmat kehosta, mutta onneksi muutama tuttavuusväläys myöhemmin hieman helpottaa oloa.
Ei ole siis mikään feel good -teos kyseessä. Ehkä romaani viipyilee liiaksi, mutta ymmärrän aiheen pakottaneen itsensä tähän muotoon, myös siihen, että kertoja on mies. Marttinen tuo näin uutta kulmaa naisnäkökulmavetoiseen tuotantoonsa, mutta jotain myös säilyy. Arjesta selviämiseen vakavan sattuessa lukija saa vertaiskokemuksen: päivä täytyy vain elää toinen toisen perään.
•
Annamari Marttinen: Tapahtui mitä tahansa, Tammi 2024, 180 sivua. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 