Käynnistän vuoden 2025 myyttisellä aiheella, sampon arvoituksella. Siihen minut johdatti Juha Hurmeen teos Sampo (SKS 2024). Kirjastoluokituksessa Sampo on sijoitettu kirjallisuustieteeseen, luonteeltaan kirja kallistuu populaariin tietokirjallisuuteen.
Hurme käsittelee aihettaan lähdepohjaisesti ja kronologisesti. Kirja etenee aikajärjestyksessä: ensin pengotaan sampoon liittyvät runotallenteet. Siihen liittyy sanuerypäs, sillä eri puolelta Suomea ja jopa Ruotsin metsäsuomalaisilta kerätyistä runoista ja loitsuista sampoon liittyviksi sanoiksi on löytynyt kirjava pesue – sanoisinpa: kirjokantinen sanojen joukko. Seuraavissa kirjan osissa päädytään Lönnrotin Kalevalan koontiin ja Kalevala-aikalaisten sampotulkintoihin ja siitä eteenpäin monenmoisiin samposelityksiin nykytutkimuksiin saakka.
Hurmeen rempseä tyyli iskee minuun parhaiten kirjan alkuosassa. Arkaaiseen kansanrunoon kirjoittaja iskee monityylisellä kielellään, joten tietoiset tyylisekoitukset huvittavat. Hurmeen ilmaisutapa ei kuvia kumartele. Mutkat saattavat tieteen tekijöiden näkökulmasta kummasti suoristua, mutta tavoite taitaakin olla yleistajuinen katselmus. Kyllä Hurmeen kirjasta eri aikojen sampo-aatelmat avautuvat. Esimerkiksi Emil Nestor Setälän selitystä hän purkaa näin:
”Sampo saattaa tarkoitta maailmanpatsasta, mutta vain pohjantähden nimenä. Runojen sammon taonta on esitetty ansiotyönä ihanan Pohjan neidon saavuttamiseksi. Tämän työn ilmanja taivaan jumala Ilmarinen suorittaa kukistaen kilpailevan veden jumalan, Väinämöisen. Tämä ansiotehtävä on syötetty sisään säkein: ’Saatatko sampoa takoa, kirjokantta kirjotella?’ Tämä on nykysuomeksi muutettuna: Osaatko takoa maailmaa kannattelevan patsaan, pohjantähden, osaatko tähdittää taivaan?”
Sampo on oiva kulttuurihistoriallinen ja -poliittinen koonti. Kansanrunouden merkitys kansallisen itsetunnon rakentajana tulee taas osoitetuksi, ja erilaisten aatevirtausten merkitys näkyy siinä, miten runoja on arvostettu ja tulkittu sekä miten niitä on hyödynnetty. Huvittavuutta tulee mukaan esimerkiksi teosofien ylevien sampo-ymmärrysten myötä.
Oletan, etten pilaa lukijalta mitään, jos paljastan lopputuleman. Voisin vaikka luonnehtia teosta kehäpäätelmätietokirjaksi, mutta se ei vie mitään pois lukukokemukselta. Sampo saa olla mitä vain: sammon tulkitsijat ovat löytäneet kirjokantiselle ihmevälineelle selitystä sieltä ja täältä. Juuri se pitää aiheen ja Hurmeen kirjan kiinnostavana.
•
Juha Hurme: Sampo. SKS 2024, 320 sivua. Sain kirjan bloggaajaystävältä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 