Elsa Soini: Rouva johtaja & Klassikkohaaste 20

Elsa Soini (1893 – 1952) oli itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenien suosikkikirjailijoita. Vanhempi väki tietää Soinin suosittujen Suomisen perhe -elokuvien synnyttäjänä. Kirjailijauransa alkupuolella 1920-luvulla Soini kuvasi modernin pääkaupungin nuorisoa eikä kaihtanut samansukupuolisten kiinnostusta toisiinsa. Sellainen kuitenkin oli enemmän viittauksenomaista sillä päähuomion romaaneissa kuitenkin vei perinteinen parinmuodostus. Ihan yhtä reippaaseen viihdehupailuun ei Soini äitynyt kuin suursuosikki Hilja Valtonen.

Klassikkohaasteeseen halusin testata Soinin tuotannon kestävyyttä tänä päivänä. Sattumanvaraisesti tuotannosta valikoitui romaani Rouva johtaja (Otava 1932, 3. painos 1950). Olihan se kiinnostava ajankuvan, asenteiden ja arvostusten kannalta.

Heti romaanin alussa selviää, että viittäkymmentä lähestyvä minäkertojanainen elää erossa miehestään, jonka kanssa hänellä on takanaan pitkä, yhteinen historia. Rouva kirjoittaa siipalleen kirjeitä, joissa hän käy läpi elämänsä ja avioliittonsa vaiheita. Kirjeet on osoitettu aviomiehelle. 

Minulle paljastuu kertojan lapsuudenkodin malli ihmissuhteisiin ja kertojan ahkera tahtoluonne. Hän saa työpaikan, jossa pärjää, mutta rakastuu työtoveriin ja jää ajan tavan mukaan kotirouvaksi. Avioliiton alun taloudellinen niukkuus ja kahden pojan syntymä vaivaa mutta osoittautuu myöhemmällä arvioilla onnellisimmaksi ajanjaksoksi. 

Pääosa kirjaa kertoo siitä, kun perheenäiti heittäytyy menestykselliseen mainos- ja viestintätyöhön. Aluksi hän hummailee aviomiehensä kanssa 20-luvun dekadenttibileissä, sittemmin keskittyy uraan, kun kotia hoitavat palvelijat. Kertoja etääntyy miehestään ja lapsistaan.

•

Soini kirjoittaa liukasta tekstiä. Reflektoiva kertoja tilittää avoimesti tekosiaan ja tunteitaan. Tällaisessa kajahtaa tämän ajan minäkertojatyyli. Ajan patinaa Soinin kirjaan kertyy siinä vaiheessa, kun aviopuolisoiden etääntyminen johtaa aviokriisiin. Rouva kirmailee yöelämässä muttei ns. mene loppuun asti, tosin potee silti syyllisyyttä. Sen sijaan miehen seikkailut hän kokee ymmärrettäviksi, vaikkei pariskunnalla ole nykyisin muodikasta avointa suhdetta.

Tämän ajan lukijalle kirjan edetessä minäkertojan katumus työorientoituvuudesta vähän vieraannuttaa. Olemmehan tottuneet siihen, että ura ja koti mahtuvat yhteen naisminään – ja tällä rouvalla on vielä palveluskuntaa apuna. Toisaalta tiedämme, mitä ihmiset viime metreillään katuvat myös näinä aikoina: liian löyhiä siteitä ja turhan vähäistä aikasatsausta lähesiin.

Soini tuo poikiensa kautta romaaniin vastakkaiset aatteet: toinen ajautuu äärinationalismiin, toinen boheemiin taiteilijaelämään. Minäkertojaan lähentää pohdinta siitä, miten hän etääntyy kasvavista lapsistaan. Yhteyden katoamisen merkit kirjassa kuvataan kouraisevasti, ja lasten tilanne johtaa tragediaan. Mutta, mutta: romaanin 1930-luvun ajatusmaailmaan kuulunee, että epätyypillisestä äitiydestä seuraa rangaistus.

Kiikun kaakun -tunnelmistani huolimatta olen tyytyväinen, että pistäydyin noin sadan vuoden takaisessa Suomessa. Ikävästi nykyajan poliittiset virtaukset ja maailmantilanteen polarisoituminen, propaganda ja fakenewsit muistuttavat 1930-lukua.

•

Elsa Soini: Rouva johtaja, Otava 1932, 280 sivua. Lainasin kirjastosta.

P. S. Luulin ajastaneeni jutun ilmestymään 31.1.2025, jolloin sen oli tarkoitus ilmestyä. Myöhästyin siksi seuraavan vuorokauden puolelle.