Minna Sadeniemen runot kokoelmassa Saaristo (Basam Book 2024) koen helpoiksi lähestyä. Se ei ota mitään pois poeettisuudesta eikä tulkintaväljyydestä. Avaanpa lisää runolukukokemusta.
Kokoelmassa on seitsemän osaa, jotka kunkin voi lukea runollisuudesta huolimatta juonellisina, ja niistä yhdessä voi myös koota juonikokonaisuuden. Runokokoelma rakentuu oivallisesti siten, että tunnelma vaihtelee, mikä lisää dynamiikkaa. Esimerkiksi kaksi ensimmäistä osaa fiilistelee kotomaan luonnossa ja vuodenajan vaihteluissa, kun osa ”Toinen saari” vie etelän lämpöön ja sen kontrastina kontaktikylmyyteen.
Runot miellyttävät pääosin rytmikkään lyhyinä, esimerkiksi runoilija suosii kaksisanaisia rivejä. Muutama proosaruno rikastaa ilmaisutapaa. Ytimekkyys tehostaa metaforisuutta, kielikuvia ja personifikaatioita kuten ”Kuusten latvat / huojahtelevat / kävyt kainaloissaan / ”. Kokoelman nimi itsessään symboloi ihmiseloa: olet erillinen mutta kuulut yhteen muiden kanssa.
•
Runojen saarten luonto saa runoissa tehtävän ilmaista tunnelmia ja tunteita. Veden ikiaikainen merkitys aaltoilee ja sanoittaa elämän virtaan. Kuvastoon kuuluvat floora ja fauna. Runoista luen tyyntä onnea ja yhteyttä, mutta niissä rashatavat myös elämän riitasoinnut. Kokoelman loppuosassa aaltoilevat luopuminen ja tyyntyminen.
Minuun vetoaa (tunnetusti) elävä yhteys metsään, kurkiin ja sammaleeseen. Saan levätä monesti runojen tunnelmissa, jossa yhdistyy avoin, hallittu ilmaisu ja sanotettu havainto tai tunne, josta tunnistan elämän vaihtelevat värit, valot ja varjot. Luen, nautin, kuvittelen ja luon sanoista mielikuvat.
”Veden pinta
nielaisee kiven
oikaisee itsensä
valon heijastus
mustasta metsästä”
•
Minna Sadeniemi: Saaristo, Basam Books 2024, 80 sivua. Lainasin kirjan ystävältä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 