Huhtikuinen lukuviikko etenee motolla Löydä lukufiilis! Lukufiiliksen voi löytää monin konstein. Myös selkokirjat nostattavat lukufiilistä.
Viestittelin taannoin selkokirjailijakollegoiden kanssa, ja esille tuli toistuvia väitteitä, myös väärinymmärryksiä, joita selkokirjailijoille esitetään. Käyn läpi jutussani yleisimmät 10 väitettä.
Juttuni venyi, sillä sanottavaa selkokirjoista riittää. Tutkimukset osoittavat, että pitkien tekstien lukeminen on katoavaa kansanperinnettä, tai ainakin kansa on karkeasti jakautumassa lukutaidossa. Eli lyhyelle ilmaisutavalle ja selkokielelle on yhä suurempi tarve. Kirjoitan kuitenkin selkokirjajutun pitkästi ja yleiskielellä.
Väite 1: Kaikkihan osaavat Suomessa lukea, ei tarvita mitään helppokirjoja.
Lukumotivaation puutetta tai keskittymisvajetta on monilla ihan tavallisilla, kaikenikäisillä kansalaisilla – tai vain väsyttää tarttua paksuun kirjaan. Se on yksi syy valita selkokirja, joissa sana- ja virkerakenteet välttävät monimutkaisuutta mutta sisällöstä irtoaa lukunautinto.
Myös mielenterveyden haasteet voivat vaikuttaa niin, ettei lukija jaksa lukea pitkiä tai monimutkaisia kirjoja. Lisäksi henkilöllä on eri syistä johtuvia kielellisiä vaikeuksia: se on yhdistävä tekijä selkokielen käyttäjille. Syy voi olla esimerkiksi lukivaikeus tai ADHD: vaikeus lukea, ymmärtää luettua ja keskittyä. Siksi helppokielinen kirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden lukunautintoon.
Välttävä tai huono lukutaito on äidinkieleltään suomenkielisistä peruskoululaisista 40 %:lla ja ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttotaustaisista nuorista vielä isommalla joukolla (viimeisin Pisa-tutkimus). Tilannehan on vaarallinen kansalaistaitojen ja osallisuuden kannalta.
Totta kai olisi toivottavaa, että nouseva nuoriso ymmärtäisi (tai jaksaisi lukea) yleiskieltä. Näin ei ikävä kyllä nykyään ole. Siksi monen nuoren lukukokemukset (peruskoulussa) syntyvät pääosin selkokirjoista. Onneksi on selkokirjoja.
Ensimmäisen väitteen purku sisältää jo väitteen 2: Selkokirjat on tarkoitettu vain kehitysvammaislle.
Ilman muuta myös kognitiivisista syistä tarvitaan selkokirjoja, ja siksi selkokirjallisuudessa on sisällöltään ja kieleltään helppoja kirjoja, jotka sopivat myös kehitysvammaisille.
Selkokielen tarve on muuttunut ja moninaistunut vuosikymmenten aikana, joten iso osa selkokirjoista on ns. perusselkokieltä, joka sopii mahdollisimman monille selkokielen käyttäjäryhmille. Kirjojen aiheetkin ovat usein sellaiseen sopivia.
Selkokirjailija voi suoraan selkokielellä kirjoitetuissa kirjoissa parhaiten valita tietyille kohderyhmille sopivaa kieltä ja aiheita. Silti suuri osa selkokirjoista on sellaisia, ettei kohderyhmää rajata: kirjat sopivat kaikille.
Monet selkomukautukset jo aiemmin julkaistuista kirjoista voivat olla melko vaikeaa selkokieltä, jolloin lukijat löytyvät lähinnä heistä, joilla ei ole niinkään kognitiivisia ongelmia mutta muista syistä kielellisiä vaikeuksia (oppimisvaikeudet, suomen kielen harjoittelu, jaksamisen ongelmat, muut syyt helpohkon tekstin lukemiseen.)
Väite 3: Selkokirjat eivät ole oikeaa kaunokirjallisuutta. Koska kirjoitat oikean kirjan?
Tähän vastaan: Mielestäni olen kirjoittanut oikeita kirjoja. Olen vain valinnut kaunokirjoihini kielimuodon, joka ei sulje pois vaan mahdollistaa.
Otan huomioon selkokielen käyttäjäryhmät laajasti. Yleensä kirjoitan aikuisille niin, että kirjani sopivat myös nuorille – tai päinvastoin. Minulla on aihe, teemat, kieli- ja mielikuvat ja mittaamattomat kielen keinot. Ne myllään selkokaunokirjallisuudeksi. Se tarkoittaa, että lukijat, jotka karttavat ”vaikeita” runoja, novelleja ja romaaneita pääsevät lukuiloon kiinni.
Selko ei tarkoita yksioikoista, latteaa tai sisällyksetöntä. (Joskus kirja voi tietysti olla sellainen, eikä sellaiset tuntemukset kohdistu vain selkokirjoihin tai johdu selkokielestä vaan ylipäätään lukijan makumieltymyksistä.)
Monimutkaisen, kerroksellisen tekstin lukijoille vastaan seuraavissa väitepuruissa.
Väite 4: Selkokirjoissa käytetään köyhää kieltä.
Selkokielen periaatteisiin kuuluu helpon, tutun sanaston käyttö, lyhytlauseisuus ja helppo virkerakenne, mutta se ei tarkoita töksähtelevää kökkökieltä.
Selkokirjoja on erilaisia kuten kaikkea kirjallisuutta: on ilmeikästä kerrontaa ja kielenkäyttöä selkon rajoissa – ja on sinne päin. Voi löytyä esimerkiksi kankeahkosti kirjoitettua, sujuvaa tai liian runsasta.
On vaikeaa selkokieltä, eli kirjoja, joiden kieli lähestyy yleiskieltä, esimerkiksi proosassa käytetään puhekieltä ja puhekielen rakenteita. Perusselkokieli noudattaa linjakkaasti selkoperiaatteita, ja helppo selkokieli edellyttää vain helpoimpia ilmaisutapoja ja usein myös kuvatukea.
Edellisen väitteen perään sopii väite 5: Luin yhden selkokirjan ja se riitti, en tykännyt yhtään.
Saman väitteen voi esittää mistä tahansa kirjasta: miksi tuomita kirjailija, kielimuoto tai genre yhden esimerkin perusteella? Kannattaa yhden selkolukukokemuksen jälkeen kokeilla toista, sillä kirjojen laatu ja taso sekä lukijan makumieltymykset vaihtelevat kuten kaikessa kirjallisuudessa on tapana.
Hyvän selkokirjan kieli ja kerronta soljuvat sulavasti, eikä selkokielen kielelliset valinnat kangista kerrontaa. Hyvän selkokirjan tunnistaa siitä, että et kiinnitä niinkään kieleen vaan sisältöön ja tarinan kulkuun: ne sekä välittävät ajatuksia ja tunteita että herättävät niitä. Hyvän kirjan tarina vetää ja vie mennessään – on se sitten selkoa tai ei ole.
Väite 6: Selkokirjat ovat lyhennelmiä.
Ehei! Paljon selkokirjoja kirjoitetaan suoraan selkokielelle: kaikenikäisille tietokirjoja kaunokirjallisuutta eri genreistä. Jo julkaistuja kirjoja myös mukautetaan eli muutetaan selkokielelle. Silloin kyse ei ole lyhennelmästä tai ”selkokäännöksestä”, vaan kirjan keskeinen sisältö muuttuu selkokieliseksi niin, että alkuperäisen pääsisältö ja tunnelmat säilyvät.
Väite 7 liittyy edelliseen: Kaikki selkokirjat ovat selkomukautuksia.
Voi ei, ei ole! Tosin melko paljon on ilmestynyt klassikkokirjallisuutta ja myös uutta kirjallisuutta selkomukautuksina. Kutakuinkin yhtä paljon on julkaistu alun perin selkokielellä: napakkaa tietokirjallisuutta ja mielikuvitusta sytyttävää kaunokirjallisuutta: romaaneja, novelleja ja runoja.
Väite 8: On vahingollista lukea selkokirjoja, jos ei ole kielellisiä ongelmia – lukijat laiskistuvat.
Mitä vahinkoa voi syntyä kirjojen lukemisesta? Selkokirja tarjoaa samaa ”piilo-opetussuunnitelmaa” kuin muukin kirjallisuus: kielellisiä malleja, sanavaraston kasvua ja mielikuvitusta lisäävää ainesta sekä intoa tarttua kirjaa. Ehkä myös tartuntaa lukea seuraava kirja.
Miksi pelätä, etteivät ”oikeat” kirjat enää maistu, kun lukija on päässyt helpon makuun? Selkokirjat ovat kirjallisuutta, joka tarjoaa lukijalle samaa kuin kaikki kirjallisuus. Esimerkiksi runoista voi tutkia ilmaisutapoja ja tulkita runoa tai proosasta voi analysoida kerrontaa, henkilöitä ja muuta antia.
Valmiudet lukea kaikenlaista lisääntyvät, kun lukutottumusta tulee lisää.
Väite 9 edellisen väitteen hengessä: Selkokirjojen lukijat tottuvat liian helppoon kieleen.
No ei tämän ajan vaihtelevissa tekstikonteksteissa pääse niin käymään, vaan selkokirjojen lukijat tottuvat ylipäätään lukemaan kirjoja.
Kirjoista innostuvat kyllä löytävät monenmoista kirjallisuutta – sen sijaan selkokirjoja voi olla vaikea löytää (väite 10).
Kaikessa kirjallisuudessa on kieleltään ja kerronnaltaan valinnan varaa, ja lukijoiden maku ja tarpeet vaihtelevat. Monipolvisen kielen ja kerronnan ystävä valitsee vaikkapa Volter Kilven Alastalon salin tai Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliön, ja selkeän etenemisen ystävät valitsevat esimerkiksi episodiromaanini Sormuksen, Satu Leiskon fantasiamukautuksen Ihmisenhaltija tai Silja Vuorikun tietokirjan Titanic (Selkokeskuksen äänestys Suomen paras selkokirja; linkin takana paljon muitakin ääniä saaneita selkokirjoja).
Selkokielisten kaunokirjojen helppous tapahtuu kielen tasolla, ei ajatusten, tunteiden eikä lukukokemuksen tasolla. Kielen kuvallisuus, virkevyöryt, sisällön rönsyt ja kronologiapoikkeamat on toki selkokirjoista karsittu, mutta aina jää purtavaa tulkintaan. Siksi selkokirjat sopivat tilanteen ja lukuhalujen mukaan paljon lukeville, suomen kieltä harjoitteleville ja vähän lukeville suomalaisille.
Moni väittää myös: 10. Selkokirjoja ei löydä oikein mistään.
Totta. Selkokirjat eivät näy kirjoina kirjojen joukossa.
Media ei arvioi eikä esittele selkokirjoja, joten suuri yleisö ei saa tietoja ja vinkkejä selkokirjoista. Selkokirjailijoista ei tehdä syvähaastatteluja päivä- ja viikkolehtiin eikä muuhun kirjallisuusmediaan. Tämä tilanne voi johtaa siihen, että mahdolliset ennakkoluulot ja tietämättömyys jylläävät.
Selkokirjoja ei juuri myydä kirjakaupoissa, enemmänkin kirjakauppaketjujen ja kustantajien verkkokaupoissa. Kirjastoissa on usein erilliset selkokirjahyllyt. Kirjastojen selkokirjasaatavuus huolettaa, sillä hallitus poisti vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen.
Onneksi on Selkokeskus! Sillä on helppo nettiosoite (selkokeskus.fi), ja sen alasivuilta Selkokirjallisuus löytyvät tiedot uutuuskirjoista, ja lisää tietoa ja vinkkejä voi hakea selkokirjatietokannasta. Sitten ei muuta kuin verkkokaupoille tai kirjastoon!
Bonusväite: ”Kirjojen lukeminen lisää lukutaitoa, myös selkokirjojen lukeminen.”
Totta. Yllättävän moni ei ole lukenut koulussa yhtään kirjaa alusta loppuun, mutta valistuneen vinkkauksen jälkeen selkokirjasta syntyy lukukokemus.
Monta kertaa minulle on kerrottu, että selkokirja on ollut ensimmäinen kirja, jonka suomenkielinen nuori, aikuinen tai S2-oppija on lukenut alusta loppuun. Ja tykännyt. Ja nostattanut itsetuntoa: lukija ymmärtää, mitä hän on lukenut. Lukija on nauttinut sisällöstä eikä kompastunut kieleen.
Lukukokemus voi johtaa lukuharrastukseen, jossa ei punnita lukemista sen perusteella, onko kirjassa selkotunnus vai ei ole. Silloin vain luetaan ”oikeita” kirjoja, joita ovat myös selkokirjat. Selkokirjan lukeminen ei vähennä lukukokemuksen arvoa eikä vie lukuhaluja vaan yleensä lisää niitä.
Joten: hyvää lukuviikkoa ja antoisia lukukokemuksia kaikenlaisten kirjojen seurassa!
*
Oma selkokirjatuotantoni
| 1 | romaani | Vihreä on hyvä väri, Avain 2025 (syyskuussa) |
| 2 | novellit | Aamusta yöhön, Avain 2025 |
| 3 | runot | Alusta loppuun, Avain 2023, sisältää keskustelukysymyksiä runoista |
| 4 | romaani | Sormus, Avain 2022 |
| 5 | novellit | Niin metsä vastaa, Avain 2021 |
| 6 | romaani | Lauralle oikea, Avain 2018 |
| 7 | novellit | Hyvä päivä, Opike 2018, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 8 | runot | Onnen asioita, Avain 2017 |
| 9 | runot | Kierrän vuoden, Opike 2016, sisältää keskustelukysymyksiä runoista |
Selkomukautus, jossa on kirjoittamani selkotietotekstit (suomalainen kirjallisuushistoria)
| 1 | runot | Vanhat runot, uudet lukijat, Avain 2020 |
Selkokielelle mukauttamani kaunokirjallisuus
| 2 | romaani | John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Bazar 2025 (elokuussa) |
| 3 | kertomukset, pienoisromaani, runot | Eino Leino: Seikkailijatar ja muita tekstejä, Laatusana 2025 (toukokuussa), lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 4 | romaani | Magdalena Hai: Sarvijumala, Otava 2024 |
| 5 | romaani | Maria Jotuni: Huojuva talo, Laatusana 2024, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 6 | pienoisromaani | Minna Canth: Hanna, Oppian 2024 (uudelleenmuokkaus vuoden 2019 äänikirjaversiosta) |
| 7 | kertomus runoelmasta | J. L. Runeberg: Hanna, Laatusana 2023, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 8 | romaani | Juhani Aho: Papin rouva, Laatusana 2023, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 9 | novelleja, pienoisromaani | Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Laatusana, 2022, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 10 | kertomus näytelmästä | Aleksis Kivi: Kullervo, Laatusana 2021, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti |
| 11 | romaani | Enni Mustonen: Paimentyttö, Opike 2021 |
| 12 | pienoisromaani äänikirjaksi | Minna Canth: Hanna, Avain 2019 |
| 13 | pienoisromaani | Minna Canth: Agnes, verkkokirja 2019, bit.ly/agnes_selko |
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 