Elias Lönnrotista on juuri ilmestynyt uusi elämänkerta, jota en ole vielä lukenut, mutta siihen tarttumisen into kasvoi fiktion myötä. Laura Lähteenmäki on kirjoittanut romaanin Lönnrotin vaimosta: Marian kirja (WSOY 2025).
Kirjan 1800-luvun elämä ja sen ehdot välittyvät kirjasta, vaikka näkökulma tulee lähellä porvarispiirejä, myös ajan kulttuurikermaa. Marian isä oli oululainen värjärimestari, sisko kapteenin vaimo ja serkku kuuluisa J. V. Snellman. Lönnrot tunnetaan Paikkarin torpan poikana, jollaisesta hän ponnisti multilahjakkuutena ja ylenpalttisen ahkerana professoriksi.
Yhteen Marian ja Eliaksen toivat työt Kajaanissa, ja siis kyllä: Maria halusi elää itsellisenä konttorineitinä ennen ”klik”-ihastumista. Ei ihan tavallista 1800-luvun alkupuolella, vaikka nuoren naisen vaikuttimena olikin herännäishenkisyys.
•
Lähteenmäki tavoittaa ajan ankaruuden. Kulkutaudit, kuolemantapaukset, nälkä, rahanpuute ja uskomukset vaikuttavat ihmisiin, myös Lönnrotin perheeseen. Onnea ja onnellisuutta ehtii miettiä hetkittäin, mutta paras on taipua elämäntapahtumiin.
Marian äkkivääryyden ja tiukkuuden takana piilee intohimo, jonka kirja kauniisti paljastaa: eriparisen ja eri-ikäisen avioparin yhteiselon ilon. Mariaa varjostaa puolisoiden elämän eriytyminen, sillä miehen oppineisuus eroaa vaimon arkipuurtajuudesta. Hieno oivallus romaanissa on Marian yritys puuttua Eliaksen virsisanoitukseen.
Juonenkulkuun sopii hyvin Marian ystävystyminen Snellmannin vaimon kanssa. Marian kateuden tunteet sulavat, kun totuuksia paljastuu ystävän liitosta. Häpeä omasta oppimattomuudesta vaihtuu Marian sisuuntumiseen.
”Sanottuaan asian ääneen se oli kirkkaampi myös hänelle. Joskus epämääräiset ajatukset selvenivät vasta saatuaan sanat kuvaamaan niitä. Hänelle elinikäinen tehtävä oli oppia tuntemaan oma sisimpänsä, ja kun se oli puhdas, hyvä ja toisia ihmisiä auttava, se riitti. Samaa sanoi Elias. Hänkään ei piitannut ihmisen oppiarvoista, säädyistä ja tietämisistä vaan siitä, mitä ihminen oli sisimmältään. Niinpä Maria kotiin palattuaan meni professorin työpöydän ääreen, repäisi palan Nikolainkirkon väristä paperia, ja kirjoitti sille kaksi sanaa: Det räcker!”
•
Romaanin kerronta joustaa kuvaamaan Marian tuneita ja havaintoja itsestään ja muista henkilöistä. Joustoa riittää kuvaushetken venymiseen muistoihin ja väläyksiin, mitä on ollut ja voisi olla. Esimerkiksi Marian nuoruusvuodet merillä tuovat kirpeitä suolanpärskeitä Marian kotiasioihin paneutuvaan elämään.
Ehkä romaanissa saa melko paljon tilaa Marian siskonpojan rakkauspäähänpisto ja sen seuraukset, mutta perusteltua se on Marian elämänkulun ja -asenteen kuvauksen kannalta. Sekin oli osa Marian perhe-elämää ja sisäistä elämää, johon Lähteenmäki uskottavasti johdattaa romaanin lukijat romaaniin valikoiduissa sisällössä.
”Myös tämän hän oli elämässään oppinut. Ei tarvinnut valita, ikävöikö Lilla Eliasta vai oliko kiitollinen kahdesta terveestä tytöstä ja uudesta, pian syntyvästä pienokaisesta tai oliko kateellinen Eliakselle vai iloinen hänen saavutuksistaan, sillä sitä saattoi olla molempia. Ikävöidä ja ei. Kadehtia ja iloita. Sitä saattoi riemuita lasten seurassa ja kaivata aikaa Eliaksen kanssa. Saattoi rakastaa puolisoaan ja ärtyä tämän taipumuksesta nauraa väärissä paikoissa. Tytöillä oli aina jotakin menossa, nenä valui, vatsaan sattui, mekosta putosi nappi. Eliaksenkaan työt eivät olleet vähentyneet.
Eliaksella oli työt, Marialla tytöt. Suomeksi siinä oli yhden kirjaimen ero.”
•
Minulle Marian kirja oli sisällöllisesti kiinnostava mutta myös kerronnallisesti kaunokirjallinen elämys, enkä tuhlaa aikaa biofiktion pohdintaan sen kummemmin. Elämä eläväisen ja ehtiväisen Lönnrotin rinnalla on jo faktojen perusteella kiinnostava, ja minua kouraisee tosielämän tieto, mitä Lönnrotin perheestä jäi jäljelle. Romaanin Maria ei tiedä tulevaa, ja siksikin minua koskettaa naisen elämänkaari ja kulissientakainen professoriperheen tarkastelu.
Minua miellyttää romaanin kieli, jossa kuulostelen kuvausaikaa ja Marian elämänasennetta ja elämisen tapaa. Kerronta kaappaa mukaansa, ja hyvän historiallisen romaanin tapaan Marian kirja kertoo henkilöstä ajassaan mutta antaa ajatuksia tälle ajalle ihmisen osasta.
•
Laura Lähteenmäki: Marian Kirja, WSOY 2025, 217 sivua eKirjana. Luin kirjan BookBeatissa.
•
Tällä viikolla postaan historiallisista romaaneista, kotimaisten naisten biofiktioista:
Laura Lähteenmäki: Marian kirja (Maria Lönnrot)
Milla Ollikainen: Mathilda (Mathilda ja Loja Saarinen)
Enni Mustonen: Matriarkka (Hedda Nora Lilliehöök af Fårdala)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 