Minulla oli ilo keväällä 2024 kuunnella Helsinki Lit -tapahtumassa Elizabeth Stroutia, jonka romaanisuomennoksia olen viime vuodet ihastellen lukenut. Tilaisuudesta jäi mieleeni säteilevä kirjailija, eloisat kädet ja fanien harras hiljaisuus.
Strout tuli tosin minulle ensin tutuksi hienosta Olive Kitteridge -tv-sarjasta, joka innosti tutustumaan alkuperäisteokseen ja muihin suomennoksiin, joita on vuosittain ilmestynyt tv-sarjan suosion jälkeen. Onnistunut tv-sarja voi siis toimia kirjallisuuden eduksi.
Monet Stroutin romaanit ovat novellistisia, ja mielenkiintoinen piirre on se, että eri kirjojen henkilöt pompahtelevat teoksesta toiseen – niin myös uusimman suomennoksen Burgessin pojat (Tammi 2025) yksi Burgess, Bob-nimeltään. Siispä: hauska tavata vanha tuttu!
•
Burgessin pojat on alunperin ilmestynyt 2013. Stroutin tekstiä ei aika nakerra, sillä hänen romaaniensa ydin löytyy henkilökuvauksesta. Tässä romaanissa keski-ikäiset sisarukset Jim, Bob ja Susan tulevat tutuiksi yhdessä, erikseen ja lähipiirinsä kanssa. Sisaruksien erilaisuus on ilmeistä, ja toisistaan välittäminen on niin ja näin.
Sisaruksia yhdistää lapsuuden trauma, josta ei ole puhuttu mutta joka pulpahtaa romaanissa uudelleen pintaan. Perhe on pahin – ja kenties kuitenkin paras, tai ainakin se aina määrittää ihmistä. Näin Bob lohduttaa ylivertaisen Jim-veljen kärvistellen tyhjyyden kriisissä:
”Sinulla on perhe”, Bob sanoi. ”Sinulla on vaimo joka vihaa sinua. Lapset jotka ovat vihaisia sinulle. Veli ja sisko jotka tekevät sinut hulluksi. Ja sisarenpoika joka oli ennen eräänlainen nynny, mutta joka ei enää ilmeisesti olekaan enää kovin paha nynny. Sitä kutsutaan perheeksi.”
•
Romaanin juonen voi kiteyttää niin, että Susanin myöhäisteinipoika Zach heittää sianpään mainelaisen pikkukaupungin, Shirley Fallsin, moskeijaan. Kohu ja rikossyyte tuovat Burgessin lakimiespojat Jimin ja Bobin New Yorkista lapsuuden maisemiin setvimään sisarenpojan tilannetta. Lukija pääsee kurkkimaan sisarusten suhteita ja elämää.
Stroutin tekstille ei tee oikeutta noukkia yksittäistä sitaattia, sillä kerronnan soljuvuus syntyy kappaleista ja luvuista, ei niinkään mietelmätyylisistä kiteytyksistä. Täyteläinen teksti valottaa henkilöiden mielenmaisemaa, ajatustapaa, mennyttä ja nykyisyyttä ainutlaatuisen havainnollisesti.
Kerronnan visuaalisuus muistuttaa tv-sarjaa, jossa otokset ja kohtaukset liukuvat toisiinsa, ja jotkut siirtymät yllättävät. Esimerkiksi kirjan alkupuolelta minua hykerryttää tilanne, jossa kuvataan etupäässä Jimiä, mutta Jimin auton lipuessa pois näkökulma vaihtuu Bobiin kuin parhaan laadun filmileikkauksessa ja kamerazoomauksessa.
•
Henkilövetoisen proosan lisäksi Burgessin pojat sopii yhteiskunnallisen romaanin luokkaan. Burgessin lakimiespojat näyttäytyvät luokkaretken tekijöinä, jotka monien muiden tavoin ovat muuttaneet metropoliin, kun laitamaat autioituvat. Romaani käsittelee muun ohella vanhojen tehdaskaupunkien näivettymistä ja ikärakenteen jyrkkää muuttumista.
Tärkeä juonne romaanissa liittyy maahanmuuttoon. Somalien pako Afrikasta Maineen kiristää pikkukaupungin asenneilmapiiriä, mutta sen lisäksi romaani tarjoaa erilaisia näkökulmia maahanmuuttoon. Strout välttää kaikenlaisen mustavalkoisuuden, joten romaanista syntyy sävykäs kudelma ihmisistä eri tilanteissa, etenkin haavoittuvimmillaan.
•
Elizabeth Strout: Burgessin pojat, suomentanut Kristiina Rikman, Tammi 2025, 398 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 