Kaksi pariskuntaa matkustaa Rooman liepeille hulppeaan huvilaan ilman lapsia juhlistaakseen lomaa ja toisen pariskunnan rouvan nelikymppisiä. Sillä reissulla kaikkien neljän elämä arvioidaan uudestaan.
Joonas Konstigin romaani Rooma (WSOY 2025) pursottuu Italia-kliseillä: aurinko, rustiikinihana lomatalo uima-altaineen, viini, ruoka, muoti, luksustuotteet ostoskaduilla, ikuisen kaupungin nähtävyydet ja kauniit ihmiset. Pintaa piisaa myös romaanin henkilöissä, sillä talous on kunnossa, perhekoko kasassa, aikuisuus parhaimmillaan ja tyylitieto kohdillaan. Vaan romaanitaidetta syntyy vain pintaa raapimalla, ja Konstig naarmuttaa siihen malliin, että kulissit romahtavat.
•
Romaanin kerrontakeinona toimii ikitehokas näkökulmatekniikkaa: kukin henkilö kertoo vuorollaan. Taustat ja jännitteet näyttäytyvät siten moninaisina – ja paraatipuolta rikkoo kunkin paljastava sisäinen puhe. Konsti vie myös juonta koukuttavasti eteenpäin.
Sara on nelikymppisiään odottava edustava nainen, jota minäkriisi ja äititrauma jäytävät. Saran mies Marius kipuilee tyhjyyttään – ja teot ovat sen mukaisia. Mariuksen vanha kaveri Matti päätyy taitekohtaan halujen toteuttamisessa, ja järkevä puoliso Elli joutuu arvioimaan uudelleen liittoaan ja itseään. Tällainen tiivistäminen ei tee oikeutta yhdellekään, mutta avaa asetelmia.
Kyllä, asetelmia! Tiettyä asetelmallisuutta aistin kokonaisuudessa, jossa hipsterit kipuilevat keski-iässään (oman) elämän tarkoitusta. Pariskuntien päähänpiston ”tilien tasaamisesta” voi tulkita seksin merkityksen mahdiksi tai aikuisuuden mittariksi. Vaan se loksahtaa parhaiten motiiviksi, joka mitätöi luulot aikuisuudesta, ja käyhän se myös symbolista keski-ikäisten elämän eliksiirin ehtymisen pelosta. Pelissä on kullakin, miten ja millaisena he kelpaavat.
•
En ehkä ole ihan ydinkohderyhmää, mutta kiinnostava kirjallisuus ei ole siitä kiinni. Aikuisuuden karkaamisen mietintä sopii kaikkeen ikään, koska eihän tässä valmiiksi tulla. Eivätkä pettymyksen tunteetkaan katso ikää: aina voi pettyä, itseensä, elämäntilanteeseensa ja muihin. Romaanin henkilöiden välityksellä hyvin se selviää, samoin se, että mennyt kulkee jokaisen mukana, ennustamatonta tapahtuu sekä identiteetti häilyy vääjäämättömästi.
Suhdesähkö henkilöiden kesken surisee lupaavasti, ja jo mainitsemani neljän näkökulman vaihtelu jäntevöittää kerrontaa. Tyhjän puhuminen näyttää tilanteita ja niiden alisia virtauksia. Rupattelun sekaan sujahtaa tärkeyksiä, esimerkiksi keskustelu Vatikaanissa perhekäsityksestä, mietintä ihmisten halogeenimäisyydestä, odotusten ja toden ristiriita – siinä muutamia oivia otoksia.
Läheisten vieraus toisistaan ja eritoten tuttuakin tutumpi vaikeus puhua vaikeista on kirjallisuuden peruskauraa mutta ei sen jauhaminen tunnu kuluvan. Siksi romaanin syväsukellus alle viisikymppisten yhä aikuistuvien mielenmaisemaan kehkeytyy ahmittavaksi romaaniksi. Odotan romaanista tv-sarjaa, vähän niin kuin aika totiset Aikuiset mutta noin 15 vuotta vanhempina, ehkä tittelillä ”Aikuisemmat”, sillä otokset, kohtaukset, henkilökuvat ja tapahtumat ovat kirjassa jo maukkaasti draamatuotantoon valmiit.
•
Joonas Konstig: Rooma, WSOY 2025, 7 tuntia 42 minuuttia. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 