Antti Tuomainen on kirjoittanut hauskan rikosromaanin. Voisi todeta: taas. Eihän se ole yllätys, onhan hänet kirjojensa kannessa määritelty erityisen hauskaksi myös kansainvälisesti.
Hyvällä ja sahalla (Otava 2025) toimii taattuna hupijännityksenä, ja ehkä eniten iloitsen kielen luistavasta näppäryydestä ja osumatarkkuudesta. Romaani nojaa virkevarmuuteen, jolla kirjailija loihtii henkilöt ja tilanteet eläviksi.

Romaanin sahayrittäjä, muutama vuosi aiemmin leskeytynyt, nelikymppinen Heikki Nevalainen kamppailee rahavaikeuksissa, koska maailma on ns. mallillaan, huonolla mallilla.
”Elämä kiihdytti vyöryään.
Hän oli itse valinnut sahan. Hänen isänsä olisi aikanaan suostunut siihen, että saha myytäisiin perheen ulkopuolelle. Heikki oli kieltänyt myymisen. Hän oli myös nopeasti vakuuttanut isänsä siitä, että hallitsi sahanpidon ja tiesi mitä teki. Ja pitkään kaikki oli mennyt hyvin. Sitten Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Ja samalla tavoin kuin Heikki oli ollut kykenemätön pysäyttämään syöpiä, hän ei myöskään ollut kyennyt estämään maailmanlaajuista inflaatiota, paniikinomaista korkojennousua ja lamaa lähentelevän tilauskadon vaikutuksia sahalleen.”
Perintöyritykseensä kiintynyt yrittäjä on turvautunut paikallisen rikollisen Sipon rahalainaan, mutta lainaperintään ilmaantuu yllättävä korko. Se kasvaa kirjan sivujen edetessä.
Tämän johdattelun jälkeen tuleekin pulmaksi, mitä tohdin kirjasta paljastaa. Tuomainen kirjoittaa tarkkaa juonikuviota, jossa henkilövetoisuus ryydittää tapahtumayllätyksiä. Ne soisin romaanin lukijoiden kokevan ainutkertaisesti ilman esilukijavihjeitä.
Sen verran tässä sepustan, että Heikki ja Sippo joutuvat melkoiseen piirileikkiin, johon osallistuu Sipon alihankkijoita: tavoitteena on saada Heikki maksumieheksi tavalla tai toisella, myös hengenlähdöllä. Lisäksi juonenkulun yllätyksiin merkittävästi vaikuttaa kaksi naista, joista Sipon vaimo Annaleena Sippo saa ratkaisevan aseman. Maukas sivuhenkilö löytyy paikallispoliisista, mikseipä myös belgialaisesta puutavaraostajasta.
•
Realistisen yhteiskunnallisen dekkarin edesmennyt mestari Henning Mankell tiivisti toimivan romaanin pääainekset, jotka ovat raha, rakkaus ja kuolema. Niistä Tuomainen punoo omanlaistaan mustan huumorin jännitystä. Laji ei ole helppo, mutta Tuomainen hallitsee kuviot.
Hyvällä ja sahalla -uutuusromaani vie Haminan suunnalle, vähän Mies joka kuoli -romaanin tyyliin mutta pienelle kyläkunnalle. Lisäksi pienyrittäjä on taas pulassa. Tunnistan muutakin toistuvaa: päähenkilö toimii vakaasti, suunnitelmallisesti ja järkiperäisesti jopa sattumien puuttuessa peliin. Slapstick-komiikan keinoin sattuu ja tapahtuu, myös Tuomaisen seikkailupuistosarjasta tutuksi tulleita vahinkokuolemia ja -onnettomuuksia. Lisäksi puun takaa iskevä lemmentunne valtaa päähenkilön kuten monesti kirjailijan romaaneissa käy, ja kyllä ympärillä touhutaan myös pettämisharhautuksia.
En laske miinukseksi tuttuja aineksia. Saan kirjasta kaipaamani viihtymisillan. Muutaman kerran naurattaa niin, että pissaa on lirahtaa pöksyihin – ei suinkaan niin kuin yhdellä kirjan henkilöllä. Jään odottamaan romaanista tv-draamaa, sillä onhan visuaalisuuteen houkuttelevassa romaanissa oivat draamakomedian ainekset.
P. S. Antti Tuomainen ansaitsisi myös viennin edistämisen tai Suomi-kuvan edistäjän palkinnon toiminnastaan kansainvälisillä kirjamessuilla ja -tapahtumissa.
•
Antti Tuomainen: Hyvällä ja sahalla, Otava 2025, 167 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.