Kevään Helsinki Litissä Andrew Walden kertoi romaanistaan Miehenpuolet (Gummerus 2025), joka menestyi erittäin hyvin Ruotsissa. Samuli Putron haastattelussa selvisi, että taustalla on kirjailijan omat lapsuudenkokemukset 1980-luvun alkupuolelta.
Kertojan äiti eroaa kirjan alussa miehestä, jota kertoja on pitänyt isänään, ja samalla selviää, että kertojan biologinen isä on joku muu, kenties intiaani kuten lapsi ymmärtää väärin. Kertojan äiti haksahtaa kummallisiin ja osin myös vaarallisiin miehiin, ja suhteita kertyy kertojan kasvuvuosiin jopa seitsemän. Näistä ”isistä” ja elämästä niiden välissä kertoja kertoo.
”Pari isää sitten se olisi ällistyttänyt minua, mutta nyt minulle on jo alkanut selvitä, että isät ovat kuin säätila tai kasvukivut: ei voi valita milloin ne alkavat ja päättyvät, edes äideillä ei ole mitään välitöntä vaikutusta isien läsnäoloon, niitä vain tulee ja sitten sinnitellään tai purraan hammasta, kyllähän ne aikanaan taas häipyvät.”
•
Lapsen näkökulma värittää kerrontaa niin, että huomiot ovat lapsen, mutta lukija tulkitsee niitä aikuisen tavoin. Siksi koskettaa lapsen kokemus aikuisten toimien armoilla ja varjossa. Romaani kukkii surkuhupaisuutta, mutta myös naurun parantavassa voimassa yhdistyy kauheus ja kauneus. Ystävyys ja sisaruus kantavat kertojaa; tässä kuvaava tilanne sisaruudesta:
”Aiomme huvittaa toisiamme vanhempiemme repliikeillä niin kauan kuin elämme. Me olemme nyt saaneet uuden kielen, ja ajan mittaan pikkuvelikin oppii sen. Kielen avulla me kukistamme vanhempamme. Kielen avulla me rakastamme toisiamme.”
•
Lukupiirini (Johanna ja Taru) viihtyi Waldenin romaanin parissa. Olimme kovin yksimielisiä kirjan perusluonteesta: hauskasti kerrottu lapsia traumatisoivista tapahtumista. Pohdimme myös kirjan autofiktioluonnetta, ja uteliaisuuttamme herätti, mitä on mahtanut kirjailijan äiti ajatellut luettuaan kirjan. Perin luotettavaa touhua ei huoltajan hommailu edustanut, joskaan kukaan miehistäkään ei kerännyt vastuullisuuspisteitä.
Keskustelimme myös lasten lojaalisuudesta vanhempiaan kohtaan, ja mietimme kertojan tilannetta biologisen isän paljastuttua. Pidimme kertojan ratkaisua sen suhteen oikeana. Muutaman kirjan naurattava kohtauskin tuli keskustelussa mieleemme.
Lapsen ja vanhempien suhde siis puhutti, ja pian lipsahdimme juttelemaan jo Alex Schulmanin romaaneista. Se kertonee siitä, että Waldenin romaani oli mukava lukea, muttei kenties jätä jälkeensä pysyviä muistoja.
Luimme marraskuun tapaamiseen myös Gun-Britt Sundströmin romaanin 1970-luvulta, Suhteista parhain, koska meillä oli ruotsalaisuusputki päällä. Kirjan kertojan vatvonta väsytti meidät tasapuolisesti. Palaan kenties kirjaan loppuvuodesta.
•
Andrew Walden: Miehenpuolet, suomentanut Jaana Nikula, Gummerus 2025, 222 sivua eKirjana. Luin BookBeatista.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 