Korviini kantautui tieto, että Mariia Niskavaara sai Helsingin Sanomien esikoisromaanipalkinnon. En ole ehdokkaista montaa lukenut, mutta silti myöntäisin auliisti tunnustuksen tälle romaanille. Romaanin luettuani olen tuttaville julistanut: ”On se hurja.”
Tiivistän seuraavassa juonen. Juoni ei sinänsä ole romaanissa kenties tärkeintä, mutta hyppää yli tämä tekstikappale, jollet halua tietää tapahtumayksityiskohtia. Romaani siis kertoo lihakaupungin Esteristä tytöstä vanhenevaksi naiseksi. Lihakauppiasvanhempien tytär tuntee vetoa kaikkeen lihaisaan ja hakeutuu töihin teurastamoon. Erinäisten mieskokeiluiden jälkeen hän päätyy avioon sikateollisuuden keinosiementäjän kanssa. Lapsihaave kariutuu, ja sikiön sijasta Esterin täyttää kasvain. Loppu hiukan hajoaa hämäräksi, mutta ei mitenkään pilaa omaperäistä kokonaisuutta.
•
Romaanissa luodaan omalaatuinen tarutunnelma mielikuvituskaupungista, joka rakentuu lihateollisuuden ympärille. Kummallisesti kirja solmii oitis sanattoman sopimuksen lukijan kanssa, että otetaanpa nyt tosissaan tämä tyylitelty elämäntarina ja ympäristö. Samalla kuvauksen liioittelevuus hykerryttää, samalla hiertää ja hirvittää tehokkaalla tavalla.
Tyylittelevyys sisältää paljon kiinnostavaa. Yksi teema on naiseksi kasvaminen, jossa melkomoisena symbolina toimivat vatsa ja kohtu. Esteri nielee lapsena barbin, mikä sisältää monitahoista metaforisuutta ja muodostaa myöhemmin tulkintamahdollisuuksia Esterin lapsettomuuteen ja myöhempiin vaiheisiin. Ester lapsena havahtuu myös siihen, että kaikilla on sisällään pimeys, ja pimeys tiivistyy kohdussa:
”Kohtu oli tietenkin hirvittävä, Ester oli päätellyt äitinsä äänensävystä. Se oli pimein paikka maailmassa. Kohdussa oli varastossa maailman alkuperäinen tosipimeys, se, joka oli onnistunut pujahtamaan elävän kudokseen suojaan auringon ensimmäisen kerran kivutessa taivaanrantaan maailman alussa. Sieltä se jatkoi matkaansa sukupolvelta sukupolvelle, kääri aina uudet lihat ympärilleen.”
•
Kerronnan taustalla vaikuttavat rakennemuutokset kohti kaikenlaista tehotuotantoa. Niskavaara ei sinänsä osoita sormellaan vaan muutokset Esterin työ- ja elinympäristössä vain vyöryvät päähenkilön todellisuuteen. Lisäksi lihatuotannon groteskisuus ei etene opetus- ja kauhutarinana vaan aistivoimaisena lihan ja veren vaikuttavana hyökynä lukijan tajuntaan.
Kuuntelin kirjailijaa Turun kirjamessujen haastattelussa, jossa hän kertoi lukivaikeudestaan. Muistaakseni siinä tuli esille, että hitaana kirjoittajana ja lukijana hän lukee tekstiään ääneen ja siten tavoittaa sen rytmin. Ja kylläpä rytmi onkin tehokas: hakkaava, iskevä, lyhytvirkkeisenä etenevä tykitys. Kaikkiaan omaperäinen teos oli hieno lukukokemus, juu, ja hurja.
•
Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja, Kosmos 2025, 106 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 