Jostain syystä ohitin pitkään Lisa Ridzénin romaanin Kurjet lentävät etelään (Tammi 2025). Huomasin kehuja, ja kurkiteema kiehtoo minua aina, mutta ounastelin romaanin kuuluvan ylitunteelliseen lajiin, jota väistelen. Napsautin pitkän harkinnan jälkeen äänikirjan päälle autoreissun ratoksi enkä katunut.
Romaanin pääkertoja on vanha Bo, joka asuu kotihoidon turvin talossaan. Vaimon muistisairaus on edennyt sellaiseksi, että hän on asunut jo jonkun aikaa hoivakodissa eikä enää tunnistanut miestään Bota eikä pariskunnan ainoaa poikaa Hansia ja hänen tytärtään ”Kimalaista”.
Bon kerrontaa katkovat kotihoidon kirjaukset. Hoitajien vihkomerkinnät näyttävät Bon arjen raamien rajat.
•
Romaani tallentaa elävästi Bo-kertojan arkea ja koko elämänkulun, sillä mies muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan ankaran isän komennossa, myös työuraansa ja ystäväänsä Turea. Tärkeitä muistoja palaa mieleen vaimosta, ja murhe tunnistamattomaksi muuttuneesta muistisairaasta painaa. Suhde poikaan on ristiriitainen: ajatukset myötäelävät mutta ääneen ei positiivisia tunteita Bo osaa sanoa. Isä-poika-suhdetta hiertää Bon elämän valopilkku, koira Sixten, jota haurastuva Bo ei jaksa enää hoitaa. Sitä on vain hänen mahdotonta myöntää.
Romaanissa on kaikki uskottavaa: erilaisten kotihoitajien kavalkadi Bon kotona, harvojen läheisten kohtaamiset, ystävän puhelinkeskustelut ja menettämisen autius. Erityisen hienosti mutkattoman selkeässä kerronnan läpäisee Bon kunnon heikkeneminen, otteen lipuminen ja kuolemaa kohti etenevä väsymys. Kertomus on kaunis, kuulas ja koskettava.
•
Vietin elämästäni 12 vuotta osallistuen vanhempieni hoitoon ja seuraten heidän muistinsa ja voimiensa hiipumista: kotihoito ja hoitokodit tulivat tutuiksi. Meillä oli Sixten-koiran sijasta Klasu-kissa, mutta kotihoidon kirjaukset ”reissuvihkoon” muistuttivat tämän kirjan kirjauksia, ja hoitajissa oli romaanin tapaan ihania ”ingridejä” ja jokunen ”syöjätärkin”. Yhtymäkohdat vaikuttivat siten, että en kiinnittänyt juuri huomiota romaanin kirjallisiin ansioihin vaan annoin mennä ja sekoitin kirjasisällön kokemaani. Kaikki suojaukset karisivat.
Entä kurjet – kuten romaanin nimessä? Niitä vanhempani seurasivat kotinsa ikkunoista ja pihalta, ja samaa teen nykyisin minä. On minun vuoroni, minua seurannee seuraava polvi. Niinhän se menee, luonnon mukaan. Kurjet lentävät etelään syksyn, maatumisen lähestyessä. Toistaiseksi on voinut luottaa, että keväisin ne palaavat – elämä jatkuu. Aina, jollain tavoin.
•
Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, Tammi 2025, äänikirjana 7 tuntia 19 minuuttia, lukijana Markus Bäckman. Kuuntelin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 