Säästin tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista joululomalleni Jarkko Volasen romaanin Vainovalkeat. Romaanin tunnelma tuntuukin yhtä valottomalta kuin on lumeton joululuonto.
Romaani seuraa aluksi traumatisoitunutta veljesparia, Valdemaria ja Viktoria. He tapaavat tauon jälkeen, ja heitä yhdistää rankka lapsuus oletettujen isovanhempien kovassa kurissa. Valdemar tutustuu Annaan Viktorin pidätyksen jälkeen. Anna on toimittaja, joka salailee suhdetta vaimoonsa Elenaan. Naisparilla on myös yhteinen lapsi.
Tapahtumapaikkana on salaperäinen Medaljonkikaupunki, jonka voi paikantaa venäläiseksi keskusta- ja lähiöympäristöksi. Toisinajattelijoiden vaino vaikuttaa kaikkeen, ja pelon ilmapiiri luo klaustrofibisen tunnelman, jossa tapahtuu diktatuureilla tavallinen: on vaikea luottaa kehenkään, on helppo epäillä kaikkea, eikä mielivallalla ole rajoja.
•
Volasen romaani onnistuu sokkeloisessa henkilö- ja tapahtumakuvauksessa. Juonikehikko sisältää arvoituksellisuutta ja salaisuuksien vähittäistä avautumista, mutta henkilöille se tarkoittaa ahtautta: kaikille keskeishenkilöille olo muuttuu Venäjällä tukalaksi.
Romaanin yhteiskunnallinen aines on sen sijaan avoin: se nimenomaan kuvaa mekanismeja ei-demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa monipulointi ja toisinajattelijoiden elämää tukahdutetaan. Samalla se ottaa kantaa suomalaiseen turvapaikkatilanteeseen, jossa ei tunnisteta hegenvaaraa.
•
Kerronta on tavallaan vanhanaikaista: hän-muoto katsoo henkilöitä ulkoapäin mutta samalla kaikkitietävästi näkee ajatukset ja tunteet. Perinteinen keino on sekin, että salaisuuksia puretaan kirjemuodolla.
Henkilöt jäävät minulle kovin etäisiksi, ja etenkin veljespari tuntuu selllaiselta, että heidän rakennuspuunsa ovat näkyvissä. Naisparin elämän epävakaus ja etenkin Annan ajatuksiin pureutuminen vaikuttaa elävimmältä.
Vainovalkeat vakuuttaa minut sillä, miten se luo ahdistavista elämäntilanteista tumman tunnelman. Romaanina se antaa näkymän tämän päivän todellisuuksiin, ja saa uskomaan kuvaamaansa. Lisäksi se saa ymmärtämään yksilön hädän, jolle ei ole mitään sijaa, kun yhteiskuntarakenteet eivät ota yksilöä huomioon. Myös kaksinaamaisuuden paineet tulevat hyvin esille.
Kerronnallisesti tai kuvauksellisesti romaani ei nouse tämän vuoden lukukokemusteni kärkeen. Kuitenkin: kokonaisuus on tarkkaa ja taitavaa tekstityötä.
•
Jarkko Volanen: Vainovalkeat, Teos 2025, 400 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 