Huomaan vältteleväni romaaneja muistisairaudesta, sillä vietin yli 12 vuotta niiden seurassa. Isäni sairastui Alzheimerin tautiin, joka eteni aluksi hitaasti mutta varmasti ja sitten niin, että meni vuosia, ettei hän enää tuntenut minua. Äitini muistisairaus oli toisenlaista, vaihtelevaa: välillä harhoja ja ajantajun katoamista, välillä läsnäoloa. Vaikka isäni kuolemasta tulee tänä vuonna 10 vuotta ja äitini viisi, yhä väistelen aihetta – niin kipeitä ovat muistot vanhempien haurastumisesta ja omasta hoitajarooliin asettumisesta.
Lukijat ovat erilaisia. Jotkut eivät väistele vaan nimenomaan haluavat lukea siitä, mitä juuri itse elävät tai ovat kokeneet. Siksi eri kirjat iskevät lukijoihin eri aikoina eri tavoin.
Fiktion lukeminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulisi olla aiheesta omakohtaista kokemusta. Fiktion merkitys on juuri siinä, että se avaa tuntemattomia maailmoja, saa kokemuksia erilaisista elämistä. Heijastus elämästä välittyy vain sanoin, ja se muuttuu lukijassa kokemukseksi, ajatuksiksi ja tunteiksi. Kukin kokee ja tulkitsee romaania tilanteen, omien kirjallisten makumieltymysten ja elämäntaipaleensa mukaan.
Joskus aihe jyrää koko kirjan. Niinpä minä en voi muuta kuin lähteä muistisairausromaaneihin oman väkevän muistitietoni ja kokemukseni kera. Silloin saattaa kirjalliset ja romaanirakenteelliset seikat jäädä jalkoihin, kun aihe polkee ne.
Riitta Heimonen: Äkkiä oli ilta
Riitta Heimosen romaanissa Äkkiä oli ilta (WSOY 2025) kuusikymppinen sairaanhoitajatytär joutuu vastuuseen iäkkäiden vanhempien kunnon huononnuttua. Väsähtävä isä on muistisairaan vaimonsa omaishoitaja, ja pariskunta elää jo kestämätöntä tilannetta.
Romaani välittää hyvin tilanteen, joka on jyrätä minäkertojatyttären alleen. Raksaan työn raatajanaista painavat jokapäiväisen soitot kauas vanhemmille ja ainainen pelko, mistä on kyse, kun puhelin pirahtaa. Usein on kyse kotikatastrofista, jota tytär lähtee selvittämään kauas vanhempien taloon näivettyvälle pikkupaikkakunnalle. Minäkertoja ottaa välillä etäisyyttä hoitotaakkaan hotelliöinä ja reissuina serkun huvilalle. Ulkomailla asuvaa omaa tytärtään kertoja ei tiukalla elämäntilanteellaan rasita.
Heimosen kerronnassa vaihtelee tukahtuminen ja vapaa ilma, se on minäkertojan paneutumisen, paineen ja pakoilun kierrettä, mikä ilmaisee hyvin, miten raskasta on omien, jääräpäisten vanhempien tilanteen seuraaminen ja yritykset puuttua siihen. Kertoja on tilanteen sisällä, silti ulkona omien vanhusten keskinäisestä, kiinteestä yhteydestä.
Kerrotusta löytyy paljon samastuttavaa, ja kuvaus taiteilee hyvin konkretian ja realismin sekä hieman unenomaisen etäännytyksen kesken. Lukujen kursivoidut satuosuudet ensin arvelluttavat, mutta loksahtavat paikoilleen. Romaanin nimi sykähdyttää: ihmiselämä lipuu ehtooseensa yllättävän nopsaan.
•
Riitta Heimonen: Äkkiä oli ilta, WSOY 2025, 135 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Camilla Nissinen: Rihmasto
Camilla Nissisen romaanissa Rihmasto (Tammi 2025) äidinkielenopettaja Alma on juuri saanut lapsen ja on hukassa tuoreen äitiytensä kanssa. Samaan aikaan äidinisän muistisairaus etenee niin, että autioituvalla maaseudulla yksin asuminen käy mahdottomaksi. Alman vauvavuosi koostuu pitkälti ajomatkoista ukin luo yksin tai vauvan kanssa.
Romaani sisältää tukun kipeitä asioita: Alman mielenterveysongelmista kärsinyt äiti on jättänyt tytön, kun Alma on vasta kouluikäisenä tutustunut isoisäänsä. Isoisän elämä valottuu takautumin aikoihin, jolloin Alman äiti on ollut lapsi, ja perhettä ravisteli tragedia.
Nissinen saa hyvin eri ainekset toimimaan. Kauheat kokemukset monessa polvessa lomittuvat – siitä syntyy rihmasto. Vaan ei romaani vain kaikkea synkkää ja painavaa levitä, sillä kerronta tarjoaa myös arjen huumoria, jota elämä isoisän kanssa sisältää. Pohjoiskarjalainen murre ryydittää dialogeja ja lisää elävyyttä. Ja vaikka Alma peittelee mieheltään synkkiä PTS-tunteitaan, on siippa hämmästyttävän empaattinen. Se virkistää: kirjan suhteessa on paljon välittämistä ja sitoutumista. Sama pätee Alman ja ukin väleihin.
Alman sisäinen sekamelska ja ulkoinen toimintakyky sisältävät ristiriidan, jonka teksti välittää. Se vetää puoleensa ja saa seuraamaan päähenkilöä. Sama koskee ukin muisteluosuuksia. Ukin umpimielisyys toimii myös kontrastina nykymiehen tunnepuhetaitoon, jonka Alman mies taitaa. Osuvasti romaani myös näyttää vanhustenhoidon kipukohdat. Turhauttavan hoitopalaverin kuvaus taitaa olla piinallisen tuttu lukijoille, jotka ovat yrittäneet hoitaa läheistensä asiaa sote-viranomaisten kanssa.
•
Camilla Nissinen: Rihmasto, Tammi 2025, 193 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 