Luin Lena Anderssonin novellikokoelman Tutkielmia inhimillisestä käyttäytymisestä (Siltala 2025) joulun tiennoilla ja suuntasin lahjatoiveen universumille: tulisipa kirjailija kevään Helsinki Litiin. Ja toive toteutuu: toukokuussa kuulen Litissä kirjailijan ajatuksia kirjastaan.
Anderssonin kirja kohotti suuresti vuoden loppupuolen lukutunnelmiani. Kirjailijan kieli on tarkkaa ja havainnollista, mikä sinänsä ilahduttaa, mutta suurin intoni syntyi tavasta kuvata henkilöitä. Pieninkään falskius tai yksioikoisuus ei jää kirjailijalta huomaamatta ja näyttämättä sellaisenaan kuin se ilmenee. Siitä syntyy vastaansanomaton tunnelma, jossa iloittelu ihmishölmöyksistä äityy välillä ehkä ilkeän puolelle kääntyvään vinoon hymyyn. Silti voisi tulkita, että kuvaus ymmärtää vajavaisia ihmisiä.
•
Ironia Anderssonin novelleissa syntyy siitä, että lukija huomaa, näkee ja ymmärtää enemmän kuin kuvatut henkilöt. Esimerkiksi valveutunut, nuori Amanda sössii suhteen omahyväisellä ja sokealla paasauksellaan, koska vain hän on oikeassa. Andersson piikittelee aatteellista tai ajatuksellista yksisilmäisyyttä monessakin novellissa.
Ihmisyyden eri puolet tulevat esille. Yksi novelli jää mieleen kaihertamaan. Siinä yksinäinen nainen on heittopussina eivätkä novellin muut henkilöt anna tilaa vaan laukovat vankkoja oletuksiaan. Henkilöt ovat muissakin kirjan novelleissa välillä julmia toisilleen, usein ymmärtämättömyyttään, joskus tietoisesti.
Jokaisessa kirjan jutussa on koukkuja, jopa opetuksia, ehkä osoittaen mutta nautittavasti. Novellien henkilöt eivät opi touhuistaan, vaan ehkä me lukijat saamme läksytyksen siten, miten novelleissa meille hölmö käytös kuvataan.
•
Novellien henkilögalleria on moninainen, naisvaltainen. Minua miellyttää Elizabeth Stroutin tyylinen henkilökierrätys: novelleissa putkahtaa muissa novelleissa kohdattuja henkilöitä. Yksi novelli saa kirjassa kaksi erilaista variaatiota – se on hauska kiepautus.
On siis nautinto lukea taitavasti kirjoituettua henkilövetoista proosaa. Kyllä me olemme omituisia, jokainen omalla tavallaan, omassa kuplassaan. Me ihmiset. Kirjallisuus tuntuu kirkkaalta peililtä Lena Anderssonin käsissä.
•
Lena Andersson: Tutkielmia inhimillisestä käyttäytymisestä, suomentanut Sanna Manninen, Siltala 2025, 147 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 