Harry Salmenniemen aiemmin ilmestyneestä proosasta olen viimeksi lukenut kolme pienoisromaanin piikkiin menevää romaania lapsiperhe-elämästä. Niissä perhearjen vivahteet ovat välittyneet vilpittömällä dokumentinomaisella tyylillä ja silti niin, että ihmisenkokoiset kriisit ja onnenhetket kaunokirjallistuvat.
Nyt on taas Salmenniemen novellien aika. Tulikristalli ja muita novelleja (Siltala 2026) palauttaa tuotantoon kirjailijan novellistiikasta tutun outouden. Novellin lukemista aloittaessa ei voi lainkaan arvata pysyykö se realismin rajoissa vai kuinka vinksalleen novellin maailma voi kääntyä.
•
Novelleissa kyllä piipahdetaan perhearjessa, esimerkiksi vanhemmat ulkoilevat tai ovat muuten liikkeellä pikkulapsen kanssa. Muut ulkoilijat tai kohtaamiset voivat kääntää tunnelman epäluuloiseksi, ahdistavaksi, pelottavaksi – odottamattomaksi.
On myös novelleja, joista löydän romaaneista tuttua perhe-elämää mutta erilaisin painotuksin. Novelli lapsinäkökulmasta on raikas kuvaus yhdessäolon merkityksellisyydestä. ”Häntä”-novellissa selvitään tilanteesta, joka on lapsen näkökulmasta tyystin toinen kuin perheen isän ja äidin.
•
Kokoelman loppuosa irtoaa realismista ja vie leikkiin, jossa viestintäteknologia (Teams ja somen kikkelikuvat) vinksauttaa. Näiden novellien henkilöt tempaisevat toimillaan, no, odotustenvastaisesti. Sellainen yllättää lukijan – mainiota!
Kirjan viimeiset novellit sekoittavat iloisesti kirjalliset ilmiöt ja poliittiset hahmot. Lukija päättäköön tahollaan, mikä on parodian tai satiirin taso. Itse heilun erilaisten tunnelmien ja tulkintojen välillä. Pinnalta kirjailijan ratkaisu poimia muutamia nykykirjailijoita heidän omilla nimillään ja vaihtaa tilalle tunnettujen, kiistanalaisten poliitikkojen kuvia tuntuu huomiohakuiselta. Kirjailijoiden tyylin ja otteen pilkka alkaa vaikuttaa ennen kaikkea sisäpiirivitsiltä.
Vai onko kuitenkin olla kyse kulttuuriväen itseironiasta. Kenties kokoelman tämä jakso osoittaa, mitä jos kääntäisikin pienten piirien kateuden ja kitkeryyden kirjallisuudeksi. Tai sitten kyse on ihan jostain muusta.
•
Olen edellä enemmänkin takertunut aiheisiin ja teemoihin. Salmennimen kieli ja kerronta on kuitenkin se, mikä kantaa kaiken. Se on varmaa ja napakkaa: lyhytvirkkeisyys rytmittää ja ilmaisee sisällön tinkimättä. Se ei töksähtele vaan soljuu.
Tarkka lause kantaa kaikki tyylit ja tunnelmat, joita se välittää. Nautittavaa se on lukea. Ja kaunokirjallisuus lepää kielensä päällä: lyhyt, tarkka lause ei ole este monitulkintaisuudelle.
•
Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja, Siltala 2026, 196 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tämä on arvio kirjasta, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 