”Mun pitäis kirjoittaa sun muistelmat, sanon yhtäkkiä, ja yllätyn itsekin.
Anna-Leena katsoo minua suurilla silmillään.
Niin pitäisikin, hän sanoo.”
Näin lukee Katja Kallion ”Alkusanoissa” kirjaidean alkusanat, kun ystävykset havahtuvat kirjaideaan. Taskupainos (Otava 2025) kertoo Anna-Leena Härkösen elämästä minämuotoisesti, puheenomaisen vapaasti. Kerronnassa onnistuu tarinoinnin rytmi, ja siinä valloittaa luonnollisuus ja uskottavuus.
Kuusikymppinen kirjailija Anna-Leena Härkönen sopii elämäkertakohteeksi jo sen vuoksi, että hänen tuotantonsa on mittava. Lisäksi rooleja näyttelijänä on kertynyt kunnoitettavasti. Yhteensä meriitit on listattu kirjan loppuun, yli kuusi sivua.
•
Kirja ei etene kronologisesti, mutta sopivasti hyppien elämäntarina muotoutuu – tarinankerrontatapaan. Tärkeä nimittäjä kirjassa on suoruus, se on Härkösen tapa. Omapäinen ja käskyistä suivaantuva Härkönen ruotii itseään ja myös muita vaan ei juuri psykologisoi.
Vapaa ja toisaalta dominoiva koti antoi Anna-Leenan toteuttaa itseään. Kirjassa kerrotaan tärkeistä sukulaisista ja muista elämänvarrella vaikuttaneista henkilöistä. Kolme avioliittoa mainitaan, ei perusteellisesti pöyhitä, ja ainoa lapsi jää diskreetisti yksityiseksi asiaksi. Uusi suhde kuitataan nätisti ”reippaaksi pojaksi”. Erilaiset työtilanteet ja matkustelu mahtuvat kirjaan mukaan.
•
Mikko Niskasen ja Jouko Turkan aika nuoren Anna-Leenan elämässä näyttivät elämälle suuntaa. Niskasen meetoo-käytös nykysilmin hirvittää. Turkan aika johti Härkösen itsemurhayritykseen, mikä karmaisee, eikä psyykkinen tuki senkään jälkeen hyvältä tunnu. Ihmeellisesti Härkönen on kuitenkin saanut haavoittuvuuden, rempseyden ja mielikuvituksellisuuden elämänvoimaksi. Toisaalta varjo seuraa:
”Mutta jollain lailla on niin, että jos on joskus yrittänyt itsemurhaa, eikä ole onnistunut, se prosessi jää kesken. Se ei koskaan mene kokonaan ohi. Totuus on, että osa minusta jäi lopullisesti siihen vajaan lumen alle.”
•
Häräntappoase sai lihaa luiden päälle pohjalaisilta kavereilta, kun nuori esikoiskirjailija teki kutakuinkin klassikoksi muodostuneen romaaninsa. Kirjailijuudestaan Härkönen kertoo, että esikoiskirjasta on tullut taakka, koska se nousee vertailukohdaksi muihin kirjailijan teoksiin. Härkönen tiivistää tyylikseen helppolukuisuuden, viihdyttävyyden ja huumorin – ei syntyjä syviä, ei vakavaa.
”Olen aina halunnut kirjoittaa tavaallisia tarinoita tavallisille ihmisille. Työskentelen tekstin helppolukuisuuden eteen niin paljon kuin pystyn, en jätä sitä työtä lukijan harteille.”
•
Kirjasta luen suoruuden lisäksi ärhäkkyyttä, herkkyyttä, ahdistusta, komiikkaa – kaikenlaista. Härkönen on ollut monessa mukana, mistä kertyy viihdyttäviä anekdootteja. Pettymykset ja tragediat erottuvat tarinoinnista myös. Viisikymppisenä Härkönen ajatteli: ”Tuntuu kuin olisin elänyt jo monta elämää.” Lahja nähdä huumoria kauheimmassakin tilanteessa kantaa elämää eteenpäin. Niin tämä kirjakin.
•
Katja Kallio: Taskupainos. Anna-Leena Härkösen elämästä, Otava 2025, 295 sivua.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 