Pienoisromaaniksihan Jon Fossen kirjaa Aamu ja ilta (WSOY 2024) voisi kutsua, mutta se laajenee sivumääräänsä suuremmaksi. Teemoina vaikuttavat nämä suurimmat: syntymä, rakkaus ja kuolema.
Romaani alkaa kalastajaperheen Johanneksen syntymästä hänen isänsä näkökulmasta ja Johanneksen viimeisistä hetkistä. Niistä välittyy ensinnäkin sen tärkeys, mikä tulee sukupolvien ketjusta – nimenantoa myöten.
Toisekseen korostuu vääjäämättömyys: jokaisella on aikansa. Lisäksi syntymän ja kuoleman välillä merkitsevät etenkin hyvät ihmissuhteet: rakkaus perheenjäseniin ja ystäviin. Kauniisti romaanissa näkökulma siirtyy lopussa Johanneksen tyttäreeseen Signeen, rakkauden jatkumiseen.
●
Fossen kerrontaa voisi luonnehtia yksinkertaiseksi tai jopa naiiviksi. Kertoja toistaa asioita ja ilmaisee ne yksinkertaisin sanoin – niin kuin pään sisällä usein tapahtuu. Samoin mieli voi poukkoilla asiasta toiseen ja taas palata jo ilmaistuun. Sellaisina kieli ja mieli poukkoilevat, kun taas virke- ja kappaletasolla ajatus virtaa vapaana, eikä sitä katkaista kielenhuollon ohjeiden mukaan.
Onko kuolema syntymää ja elämää suurempaa? Joka tapauksen kuolevan mielenliikkeet Fosse välittää vaikuttavasti. Kuoleva ei kenties tiedä harhailevansa muistojen ja rakkaiden välähdysten luupissa, ja hän heilahtelee tunteesta toiseen, myös hämmennykseen ja pelkoon, kun elävät henkilöt kävelevät hänen lävitseen. Keskeinen tunne on kuitenkin turva: läheinen ystävä saattaa kuolevan tuonpuoleiseen.
●
Mieleeni tulee toinen norjalaisteos Frode Gryttenin romaani Päivä jona Nils Vik kuoli , jossa vuonojen rantojen vanha mies muistelee elämäänsä ja ajaa viimeisen kerran veneellään meren autereeseen, samoin ruotsalaisen Liza Ridzenin Kurjet lentävät etelään. Fossen romaani kuuluu tavallaan samaan sarjaan, mutta näissä kolmessa romaanissa aiheita ja teemoja käsitellään erilaisella kerronnalla.
Fosse keskittää ja rajaa: kuvattavaksi jää mieli ja mieliala, puhdas havainto elämäm aamusta ja illasta ihmisnäkökulmasta. Eivätkä nämä teemat kulu vaan koskettavat niin kuin elämän kiertokulku ja lopullisuus koskettavat.
Toisaalta Fossen kohdalla ei sana lopullisuus ole oikeutettu, sillä hänen romaanissa ei piilotella uskoa kuoleman jälkeisen elämän hohteeseen. Kirjailija kuvaa sen lohduttavasti. Skeptikko minussa ei herää: otan sen annettuna, lohtuna.
●
Jon Fosse: Aamu ja ilta, suomentanut Katriina Huttunen, WSOY 2024, 120 sivua. Lainasin kirjaston kirjan kaverilta.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 