Viime kesän alun virkisti matka Veronaan ja sen lähiympäristöön. Tänä kesänä ei ole ollut mahdollisuutta matkustaa Italiaan eikä ylipäätään monen päivän reissuihin – mutta onneksi on televisio. Sarja Kulttuurimatkalla Italiassa on lohduttanut sadeiltoja, sohva muuttunut menopeliksi.
Taideasiantuntija Andrew Graham-Dixon ja keittiömestari Giorgio Locatelli autoilivat ensin kolmen jakson mittaa Italian länsipuolella, nyt kolmen jakson ajan itäpuolella. Kuluvan viikon keskiviikkona Teemalla esitetään toiseksi viimeinen jakso. Tunnin mittaisten osien soisin aina jatkuvan ja jatkuvan, mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan. Kaikkeen hyvään sisältyvät hienot maisemat, monipuolinen kaupunkiarkkitehtuuri, historian ja nykyajan vuoropuhelu, taide-elämykset ja ruokakulttuuri.
Andrew Graham-Dixon on aiemmin esiintynyt monissa Ylen esittämissä taideohjelmissa, mutta taidedokumenttiaiheiden kiinnostavuutta on välillä häirinnyt herran ponnekkaat ylitulkinnat. Nyt ei moinen haittaa lainkaan, sillä yhteistyö Giorgio Locatelliin kanssa poreilee maukkaasti. Matkakumppanit täydentävät toisiaan, ja heidän aito ilonsa kokemastaan välittyy kotisohvalle. Toistuvat ”fantastic”-huudahdukset eivät tunnu lainkaan yliampuvilta. Kummankin tietotaito uppoaa nyt kokonaisuuteen kuin veitsi voihin. Jään kaipaamaan tätä herraseuraa ja italialaistunnelmia.
*
Nyt taitavat kelit muuttua kesäisiksi, eikä sisäoleilu tv:n edessä niin houkuta, mutta mainitsen kaksi espanjalaista humpuukisarjaa, joilla olen aikaani kuluttanut kesän alkupuolella. Miljööt, asut ja kieli kiinnostavat.
Lähes nolona tunnustan, että olen Teemalta seurannut vuosien varrella 1960-luvulle sijoittuvaa muotitalosarjaa Velvet. Juoni etenee epäuskottavasti ja hidastempoisesti, eikä muotiakaan tarpeeksi käsitellä, mutta silti tuijottelen tapahtumia ja odotan tämänviikkoisia loppuratkaisuja. Sen lisäksi Netflixistä olen tuijotellut Keskustytöt-sarjaa, joka sijoittuu 1920-luvulle – minua aina kiehtoneelle aikakaudelle. Tässäkin sarjassa juoni on käsittämättömän epäuskottava, mutta niin vain olen jaksoja katsellut, sillä on joukossa aikaan ja naisten asemaan liittyvää terää.
Jotain samanhenkistä on Velvetin ja Keskustyttöjen otteessa. On traaginen rakastavaispari, joka on joutunut erehdysten ja vehkeilyjen vuoksi erilleen, on luvatonta rakkautta, on perhekähmintää ja kaiken kukkuraksi koominen pari kommelluksineen. Ainakin. Sarjoja yhdistää myös yksi käsittämätön ja raivostuttava seikka: kummassakin taustamusiikkina on englanninkielinen poppirenkutus. Velvetissä se sentään on ajanmukaista, mutta 20-luvun sarjassa nykypoppia. Oudoksun. Espanjalaiset: pitäkää kiinni ajasta ja kauniista kielestänne!
Syksyllä luin Minna Maijalan monipuolisen ja avartavan Canth-kirjan Herkkä, hellä ja hehkuvainen (Otava 2014). Elämäkerta kiedotaan Minna Canthin teoksiin, ja siten kohdehenkilöstä saadaan irti enemmän kuin vain kertaamalla kauppiasleski-kiistakirjoittaja-yksinhuoltaja-asioita. Hienosti Maijala osoittaa, ettei Canthin teoksista voi erottaa toisistaan yhteiskunnallista ja psykologista puolta. Eikä Canthia voi lukea vain poliittisina manifesteina, vaan synteesinä ajan eurooppalaisista virtauksista.
Miten Kansallisen Canth-näytelmä näyttää kohteensa? Miten siinä esitetään intohimot, olosuhteet ja luonteet? Seppo Parkkisen käsikirjoittaman näytelmän on ohjannut Kaisa Korhonen, ja esitys on saanut alaotsikon Kertomus uuden ajan ihmisestä. Maijalan uustulkinta Minna Canthista on inspiroinut tekijöitä, ja siten Canthia katsotaan ajan aaltoja seuraavana teatterintekijänä.
Elokuvassa Love and Friendship ehdoton päähenkilö on leskeytynyt Lady Susan, joka luistavaan tapaan kuppaa tuttuja ja sukulaisia ilmaisella ylöspidolla. Siinä sivussa hän koettaa naittaa teinityttöään mestariluokan ääliölle ja pelata omia lemmenpelejään. Lady Susanin amerikkalainen ystävätär ja miesvainaan veljen perhe sekoitetaan toteuttamaan armoitetun vehkeilijäleidin pyrkimyksiä.
Alkuvuoden tv-draamakohokohtani on Olive Kitteridge, neliosainen sarja, joka perustuu Elizabeth Stroutin samannimiseen romaaniin. Pulizer-palkittua kirjaa ei ole suomennettu. Sarja on HBO-tuotantoa (2014) ja tuottajina ovat toimineet muun muassa Tom Hanks ja Frances McDormac. Jälkimmäinen vetäisee nimihenkilönä huikean roolityön.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 