Aihearkisto: Selkokirja

17 marraskuun, 2016 · 7:14 am

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Fantasia ei ole selkokirjallisuuden helpoin genre. Leena Kaivosoja-Jukkolan mukauttama Helsingin alla (Opike 2016) kuitenkin todistaa, että kahden maailman kuljetus ja realismista irtoavat juonielementit on mahdollista tarjota myös lukijoille, jotka hyötyvät yleiskieltä helpommasta tekstistä.

Maria Turtschaninoffin romaani näin selkoistettuna saa lisää lukijoita. Niin ainakin toivon. Ja sitäkin toivon, että opettajat tarjoaisivat rinnakkain alkuperäistä ja mukautettua kirjaa. Jokainen oppilas voi silloin valita lukuintonsa perustella lyhyen tai pitkän version – tai kummatkin. Versioita voi vertailla juonen, henkilöiden, kerronnan ja kielen suhteen. Lukuelämyksiä unohtamatta.
helsingin-alla
Helsingin alla on selkoversionakin kunnon lasten- ja nuortenromaani, 127-sivuinen, vaikka kapeapalstaisuus helpottaa lukuprosessia. Ilahdun siitä, että luvut ovat lyhyitä ja juoni etenee joustavasti. Henkilöt kehittyvät seuraamista huokutteleviksi hahmoiksi, joissa on samastuttavaa niin tytöillä kuin pojillakin. Tarinassa on jännitystä, seikkailua, arvaamattomuuksia ja romantiikkaa.

Aika pitkään saa arvuutella, kumpi on enemmän romaanin päähenkilötytön Alvan mieleen: pimeyden poika Nide vai päivän Joel. Sehän sopii, ja muitakin arvoituksia riittää. Pahuus on asetelmallista, mutta menköön se selkon piikkiin, jotta juonessa pysyminen ja vaaran tunne varmistuvat. Lumoa luovat peikot, keijut ja perhoset, mutta ne myös edustavat sanomaa.

– Me olemme asuneet maapallolla
Kauemmin kuin ihmiset.
Me peikot, keijut, noidat,
vuorenhaltijat ja muut.
Me hoidimme vuoriamme,
metsiämme ja vesiämme.
Sitten tulivat ihmiset.

Hyvän sadun tapaan Helsingin alla -selkoromaanin voi lukea vertauskuvana hyvän ja pahan, valon ja varjon taistelusta – tai kummankin puolen tunnustamisesta. Fantasian keinoin käsitellään ikuisia teemoja rakkautta ja kuolemaa, mutta myös ajatuksia luonnosta, perheestä, vallasta, muistista, erilaisuudesta, epävarmuudesta ja peloista.

Alkuperäiseen verrattuna Helsingin alla -selkoversio vääjäämättä on juonipainotteinen, välillä hieman luettelomainen, mutta fantasiaan kuuluvaa taikapölyä riittää myös tähän karsittuun versioon. Siksi suosittelen kirjaa kenelle vain helsinginalaisesta Alistadista kiinnostuneille. Etenkin vinkkaan kirjaa koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tai ilmiöoppimiseen: teemana voi olla vaikka luonto, ihminen, pakolaiset tai rakkaus.

Maria Turschaninoff
Helsingin alla
Selkomukautus Leena Kaivosoja-Jukkola
Opike 2016
selkofantasiaromaani nuorille
127 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muuta mielenkiintoista:

Tänä syksynä on Maria Turtscaninoffin Finlandia Junior -palkitusta Maresi-fantasiaromaanista ilmestynyt ruotsinkielinen selkoversio. Ruotsiksi ja suomeksi on ilmestynyt Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel.

Ensimmäinen alunperin selkosuomeksi kirjoitettu fantasiaromaani on Satu Leiskon Unohtunut maa (Opike 2014).

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

26 syyskuun, 2016 · 6:00 am

Laura Lepistö: Kesäyön salaisuus

Laura Lepistön dekkari Kesäyön salaisuus (Opike 2016) sopii alakoululaisille. Kirja on helppolukuinen lastenromaani, mikä mahdollistaa lukukokemuksen myös lukijoille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Koska kirja on selkokielinen, esittelen sen selkosuomeksi.

kesayon-salaisuus

Kesäyön salaisuus: jännitystä koululaisille

Kesäyön salaisuus sopii sinulle,
jos pidät kirjoista,
joissa ystävät joutuvat pulaan,
kun he selvittävät salaperäisiä tapahtumia.
Saat jännittää.

Tarina alkaa siitä,
kun Essi saapuu viikon lomalle Siirin kesämökille.
Tytöt leikkivät salaista seurantaa,
eli he vakoilevat naapureita.
Sattumalta he törmäävät rikokseen.

Tyttöjen leikkiin on helppo eläytyä.
He ovat reippaita ja keksivät toimintaa,
lisäksi tyttöjen ajatukset esitetään elävästi.
Myös pelottavat kohdat ovat uskottavia.
Kuitenkin olo on turvallinen:
tarinassa voi luottaa vanhempiin
ja asioiden selviämiseen.

Kirja sopii tytöille ja pojille,
sillä kahden tytön lisäksi kirjassa on poika.
Alpo  haluaa tyttöjen kaveriksi,
mutta tytöt eivät siitä innostu.
Silti Alpo saa kirjassa ratkaisevan roolin.
Näin kirja ottaa huomioon erilaiset lukijat.

Koska juoni etenee hyvin
ja kieli on aika helppoa,
haluat varmasti ahmia koko kirjan.
Kirjassa on myös paljon kohtia,
jotka virkistävät mielikuvitusta,
esimerkiksi:

Tytöt astuivat sisään.
Lattia narahti heidän jalkojensa alla.
Talossa oli aivan hiljaista.

He katselivat ympärilleen.
Linnan ikkunoiden kaltereista
muodostui varjoja lattialle.

Kirjassa on jonkin verran piirrettyjä kuvia,
jotka sopivat hyvin kirjan juoneen.
Toivottavasti mustavalkoiset kuvat
eivät tunnu kömpelöiltä.
Mutta nehän voit itse värittää,
jos saat Kesäyön salaisuus -kirjan omaksi!
Toivottavasti saat.

Lisähuomio

Opike voisi lisätä kirjakuvauksiin tietoja kirjailijoista,
sillä olisi hauska saada tietää jotain heidän taustoistaan.
Esimerkiksi tämän kirjan kirjoittajalla on sama nimi
kuin kuuluisalla taitoluistelijalla.
Jää vaivaamaan, onko kyse samasta ihmisestä…

– –

Laura Lepistö
Kesäyön salaisuus
Kuvittaja: Anita Polkutie
Opike 2016
selkokielinen jännityskirja koululaisille
69 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

11 elokuun, 2016 · 7:07 pm

Pertti Rajala: 100 totuutta Suomesta

Pertti Rajala on koonnut tietopaketin suomalaisuudesta: 100 totuutta Suomesta (Avain 2016). Kirja on selkokielinen, ja keskeinen kohderyhmä on suomen kieltä harjoittelevat maahamme muuttaneet. Väitteet valtakunnastamme sopivat keskustelunvirittäjiksi muillekin.

Kirjan totuudet on jaettu 11 osastoon. Asiaa on muun muassa ruuasta, juomasta, luonnosta, urheilusta, kulttuurista ja historiasta. Takakansi lupaa hauskoja juttuja ja tiukkaa asiaa, mutta valtaosin kirja välittää yleisiä käsityksiä ja totista tietoa. Joukossa on muutama mukava maahanmuuttajan puheenvuoro. Niitä olisi voinut olla enemmänkin.

Lainaan lisää takakannesta: Sibelius, sauna ja sisu. Vai jotain ihan muuta? Uusia näkökulmia ei suomalaisuudesta tarjota. Kirjan kulttuuritietous hellii kansallisia stereotypioita ja kliseitä, muttei niitä oikein voi välttääkään. Pelkistyksiksi ne helposti kääntyvät. Esipuheessa kirjailija hyvin toteaa, että eri mieltä niistä saa olla. Tämäntyyppisesti suomalaisuutta esitellään:

Suomessa sanotaan, että
”vaatimattomuus kaunistaa”.
Joidenkin mielestä vaatimattomuus on
tavoiteltava luonteenpiirre Suomessa.
Helposti suomalaiset vetäytyvät
omiin oloihinsa ja vähättelevät
omia saavutuksiaan.

Rajala tuntee tuotteliaana selkotekijänä yleiskieltä helpomman kielimuodon sekä kaunokirjallisuuden että tietokirjallisuuden kannalta. Kokonaisuutena kirja sopii lukijalle, jolla on kohtuullisen hyvä kielitaito, sillä teksti ei ole helppoa selkokieltä. Esimerkiksi pitkiä yhdyssanoja tai sanajohdoksia ei vältellä, eikä kaikkia harvinaisia sanoja selitellä.

100 totuutta Suomesta

Minua miellyttää kirjan neliskanttinen muoto, ja on hyvä, että joukossa on havainnollistavia valokuvia. Yli 200-sivuinen kirja vaatii selkolukijalta kärsivällisyyttä, mutta toisaalta tämäntapainen teos sopii selailuun, sieltä täältä lukemiseen tai vaikkapa opettajan ohjauksessa sopivan aiheosuuden käsittelyyn.

Suomalaisuuskirjoja voi käyttää sytykkeenä keskusteluille siitä, mikä kaikkea suomalaisuus voi olla, miten erilaisia asioita se on  eri ihmisille ja mikä on yleistystä tai ennakkoluuloja tukevaa. 100 totuutta Suomesta -kirjan rinnakkaisteokseksi sopii hauskasti alkuvuodesta kirjana ilmestynyt ja netissäkin elävä Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares / Suomalaisten painajaisia (Atena 2016).

– – –

Pertti Rajala
100 totuutta Suomesta
Avain 2016
selkotietokirja
228 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Avainsanat:

29 toukokuun, 2016 · 9:21 am

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Marja-Leena Tiainen on tuottelias ja luotettava nuortenkirjailija. Keväällä on ilmestynyt viehättävä tämän- ja tuonpuoleista yhdistävä Viestejä Koomasta (Tammi 2016) ja selkoromaani Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Avain 2016). Jälkimmäinen ei ole ainoa laatuaan Tiaisen tuotannossa: viime vuonna sai nauttia selkokerronnasta kirjassa Poika joka katosi (Avain 2015).

Tämä on pakko toistaa muutaman kerran vuodessa: on tärkeää, että nuorille on koskettavia ja jännittäviä kertomuksia, joita on helppo lukea. Muistan monen teinin kysyneen kirjoja suositellessani: ”Onks se paksu, eihän siinä oo montaa sivua?” Koska monet nuoret lukevat vähän ja haluttomasti, voi laadukas selkokertomus houkutella tarttumaan proosaan ja sen hyvää tekevään vaikutukseen. Hyvää tekee siis mahdollisuus samastua ja myötäelää, mielikuvituksen villitsemisestä puhumattakaan. Esimerkiksi Tiaisen selkokirjoista saa myös ajattelemisen aihetta.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies keskittyy 16-vuotiaaseen Tatuun, joka kuumana kesänä ihastuu elämäniloiseen Iirikseen. Iiris on useita vuosia Tatua vanhempi, hänellä on repaleinen tausta ja mustasukkaisia poikaystäviä.

Tatun sydän sykki kiivaasti.
Hän mietti,
miltä tuntuisi levittää voidetta Iiriksen iholle…
Tatu ei saanut katsettaan irti Iiriksestä.

Heräävään erotiikkaan vihjaillaan, mutta se puoli jää aika kiltiksi. Romantiikan sävy muuttuu ja tarinasta kehkeytyy jännäri – siksi otsikossakin kummittelee Pääkallomies. Juoni etenee sopivan liukkaasti ja tiivistyy aste asteelta. Parasta on se, että mukana on myös tunteiden käsittelyä, ei vain toimintaa.

Tiainen ei kaihda vaikeita asioita. Poika joka katosi käsittelee syvää huolta ja murhetta, ja tämä uutuus sisältää myös pelkoa, surua ja luopumista. Mukana on lisäksi eroperhe- ja huostaanottoaineksia. Mutta mikä tärkeintä: romaani kiinnittää lukijan päähenkilöön ja siinä samalla selviytymiseen ja toivoon. Selkokielisyyteen liittyvä kielihienouksien niukkuus ei estä sitä, että Tatusta kehkeytyy persoona.

Tatu Iiris ja pääkallomies_kansi.authoriso

Tatu, Iiris ja Pääkallomies sopii mainiosti sekä tytöille että pojille. Erityiskiitos kirjan kannesta, joka on samalla raikas ja hitusen vaaran tunnetta välittävä – sopii hyvin kohderyhmälle ja kirjan tunnelmaan.

Millä ihmeen keinoin saisi palautetta lukukokemuksesta kirjan lukeneilta teineiltä? Haloo kaikki peruskoulun äidinkielenopettajat: luettakaa selkokirjojakin ja kommentoikaa, miten ne purevat, tai antakaa nuorille lukijoille kommentointimahdollisuus!

Tämän postauksen kommenttiin listaan viime vuosien selkokirjoja, jotka sopivat yläkouluun.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Avain 2016
selkojännitysromaani nuorille
104 sivua.
Sain kirjan käsiini.
Muissa blogeissa: Dysphoria ,Evarian kirjahylly ja Kirjakko ruispellossa 

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

13 toukokuun, 2016 · 6:06 am

Kierrän vuoden: sanoja selkorunoista 

Ihmettelen elämää
viikko viikolta,
kuukausi kuukaudelta
koko vuoden.

Vuodenaikojen kierto koskettaa kaikkia: sää ja luonto elävät rinnakkain mielentilojen vaihteluissa. Nämä ajatukset ovat siirtyneet runoiksi, etenkin heille, jotka lukevat harvoin runoja tai pitävät niitä vaikeina. Selkorunokokoelmani Kierrän vuoden (Opike 2016) julkaistiin juuri. Siispä sananen selkorunoista – ensin yleiskielellä, lopuksi selkona.

kansi

Kansikuva: Kierrän vuoden. Runot: Tuija Takala. Valokuvat: Jani Ahti. Opike 2016

Runokieli on tavallisesti kuvallista ja monimerkityksellistä, samalla aukkoista ja tiivistä. Miten ihmeessä siitä saa selkoa?  Runon voi – sen saa – ilmaista tavallisiin sanoin ja lyhyin lausein. Selkoruno pysyy yhdessä asiassa ja kielen kuvallisuus on rajallista. Kielen pinnalta erottuva ajatus saa riittää, silti selkoruno voi olla monitulkintainen. Sen voi aiheuttaa yhden sanan tuoma tunne, tuttu ilmaisu odottamattomassa yhteydessä tai se, miltä sanat tai äänteet kuulostavat yhdessä. Kieli synnyttää oivalluksen tai mieleen kuvan. Sitä on runo, selkoruno.

Aurinko aukaisee oksien silmut.
Ajattelen, että ne ovat kevään silmät.
Ne näkevät kaiken vihreänä,
uutena alkuna.

Runo on kielen kantama ajatus, havainto, tunnelma, joka laajentuu lukijan omaksi kokemukseksi. Oleellista runossa on tekstin ja lukijan vastavuoroinen tila. Toivon, että runon lukija luottaa omaan kokemukseensa, tulkintaansa. Se on oikea. Ainoa oikea.

toukokuu

Toukokuu. Kuva: Jani Ahti

Kierrän vuoden -kirjassa on jokaiseen kuukauteen liittyvä valokuva. Jani Ahti on ottanut kuvia, joihin runojen lukija voi peilata tunnelmia, kokemuksia ja muistoja. Kuvat kertovat omia tarinoitaan; ne voivat liittyä runoihin tai poiketa toiseen suuntaan. Toivon, että runot ja kuvat ovat kimmoke jakaa ajatuksia. Siksi kirjan lopussa on keskustelun alkuun virittäviä kysymyksiä. Niistä ajatukset saavat karata omille teille. Vaikka näin: Miltä sinusta tuntuu lämmin tuuli keväällä?

Vaikka unohdan kaiken muun,
en unohda kevään ensimmäistä lämmintä päivää.
Tuuli tuntuu iholla
kuin pehmeä kissan tassu.

Olen pitänyt itseäni kovin (asia)proosallisena ihmisenä, kunnes vuosia sitten oivalsin, että pienestä pitäen olen tiivistänyt tunnelmia runomuotoon. Mutta hulluko olen, että pistän itseni likoon harvinaisen selkolajin tekijänä! Selkorunon mahdollisuudet ja rajat ovat hiertäneet ja houkuttaneet minua pitkään, siitäkin syystä, ettei selkorunoja ole paljon julkaistu. Keväällä kaksi vuotta sitten syntyi päätös koota vuodenkiertomietteet. Haastoin itseni, asettelin ajatukseni lyyriseksi selkosuomeksi ja jaan ne nyt kanssasi. Antoisia selkorunotuokioita!

Selkorunoista selkokielellä

Minkälainen kirja on Kierrän vuoden?

Minua on aina kiinnostanut
vuodenaikojen vaihtuminen.
Luonto muuttuu joka kuukausi,
mikä vaikuttaa ihmiseen.

Nämä ajatukset siirsin runoiksi.
Esimerkiksi toukokuussa voi tuntua tältä:

Vaikka unohdan kaiken muun,
en unohda kevään ensimmäistä lämmintä päivää.
Tuuli tuntuu iholla
kuin pehmeä kissan tassu.

Haluan, että runoista voi nauttia kuka vain.
Siksi kirjoitin runot selkosuomeksi.

Kirjassa Kierrän vuoden on valokuvia,
jotka myös kertovat eri kuukausista.
Toivon, että lukija innostuu
ja haluaa keskustella kuvista ja runoista.
Juttelun voi aloittaa vaikka kysymyksillä,
joita on kirjan lopussa.

Touko_img_4277_1_1 (2)

Kevät. Kuva: Jani Ahti

Millainen on selkoruno?

Monet pitävät runoja vaikeina,
sillä usein yhdestä asiasta hypätään toiseen.
Asiat voidaan sanoa epäsuorasti,
ja runoissa on myös sanoja ja lauseita,
joilla voi olla monia merkityksiä.

Lyhyt selkoruno kertoo havainnon tai ajatuksen.
Se pysyy yleensä yhdessä asiassa,
ja siinä on helppoja sanoja ja lauseita.
Monimutkaista kieltä ei voi käyttää,
silti selkoruno saa leikkiä kielellä.
Runon asiat eivät voi olla epäselviä,
mutta asiat saa ymmärtää monin tavoin.

Kaikille runoille on yhteistä se,
että sanat tuovat lukijan mieleen kuvia.
Runo synnyttää lukijassa
ajatuksia ja tunteita,
jotka ovat jokaiselle omia.
Jokaisen mielipide runoista on oikea:
se on runoissa kiinnostavaa.

Toivon hyviä hetkiä selkorunojen seurassa!

Tuija Takala
Kierrän vuoden. Selkorunoja
Valokuvat: Jani Ahti
Opike 2016
52 runoa.
Kiitän tarkkasilmäistä ja -vaistoista kustannustoimittajaani Henna Karaa, oivaltavaa taittajaa Brigit Tullaa ja avarakatseista Opike-kustantamoa, jotka saattoivat selkorunot kirjaksi!

Kierrän vuoden KANSI

Kirjan voi ostaa Opikeen verkkokaupasta.

23 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Selkokirja

Avainsanat:

22 helmikuun, 2016 · 8:02 am

Juhani Aho: Rautatie

Selkokielisiä klassikoita ilmestyy tasaisin välein. Luotettu mukauttaja Pertti Rajala välittää maineikkaita kirjoja lukijoille, joille alkuperäinen teksti on turhan vaikeaa. Uusin mukautus on Juhani Ahon merkkiteos Rautatie vuodelta 1884 (Opike 2016).

Rautatie-romaanissa Matti ja Liisa saavat vihiä uudesta teknologiasta, junasta. Romaanin rakenne on mainio: alussa tutustutetaan pariskunnan asemaan, luonteisiin ja keskinäiseen olemisen tapaan, ja sitten heidät viedään mukavuusalueen ulkopuolelle eli juonelliseen kohokohtaan, junamatkaan. Loppu palauttaa heidät kriisin jälkeen asemiinsa.

Rautatie

Tarina on riemastuttava, ja se on sellaisenaan säilynyt mukautuksessa. Henkilötyypit ovat tunnistettavia, ja ajankuva huokuu riveiltä ja niiden välistä. Kenelle sitten tämä selkomukautus sopii? Näen sen ensinnäkin norminuorison oppimateriaalina. Romaanin avulla voi pohtia entisiä aikoja, mullistavien keksintöjen vaikutuksista ihmisiin, ja kiinnostavia kohtia romaani tarjoaa parisuhteen, yhteiskunnallisen aseman, suomalaisuuden ja alkoholikulttuurin puimiseen. Toisekseen selko-Rautatie viihdyttää varmasti myös ikääntynyttä lukijakuntaa.

Nyt siirryn ”mutta”-osastoon. Rautatie-mukautus on hankala johtuen menneen maailman ilmiöistä ja ilmaisuista. Rajala myötäilee Ahon virkkeen rytmiä ja käänteistä sanajärjestystä. Voin aavistaa perustelun: siten pidetään yllä autenttista tunnelmaa. Tyylikeino ei ole kaikille selkokielen tarvitsijoille helppo.

Osin sanoja selitetään (tyyliin: rovasti, kylän pappi), mutta monet sanat ja sanonnat voivat jäädä käsittämättömiksi. Miksi ”varakas”, miksei ”rikas”; miksi ”panna kahvit tulille”, miksei ”keittää kahvia”; miksi ”panna tupakaksi”, miksei ”polttaa tupakkaa”. Miksi puhutaan rautatieaiheen keskellä ”raudoista” tarkoittaen jänisansoja? Paikoin siis teksti tuntuu varsin vaikealta selkosuomelta, jonka lukemisen tueksi tarvittaisiin muinaismerkillisyyksiä selostava tulkki.

Motkotus sikseen. Selkoromaanissa on vallan viehättäviä luontohavaintoja ja eläviä tilannekuvia. Lisäksi pidän arvokkaana vanhan kirjallisuuden elinkaaren jatkamista. On kulttuurihistoriallisesti tärkeää palauttaa mieliin vaikkapa elämänmuutoskokemukset, kuten Liisan ja Matin junamatkan:

Matti ja Liisa istuivat vastakkain,
tuijottivat toisiinsa ja pitelivät kiinni.
Heistä tuntui kuin istuisivat
hevosen kyydissä, joka juoksi
hurjaa vauhtia mäkeä alas.
Liisa ei uskaltanut ulos ikkunasta katsoa,
Matti uskalsi vain vilkaista välillä.

P.S. Keskiviikkona 24.2.2016 vietetään kansainvälistä ääneen lukukemisen päivää, ja silloin on myös Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanjapäivä. Ainakin 180 vanhus- ja vammaispalveluyksikköä on ilmoittautunut mukaan, ja monet silmäätekevät lukevat ääneen, esimerkiksi Jenni Haukio, Vappu Taipale ja Marjukka Havumäki. Siispä lukekaamme ääneen – vaikka selko-Rautatietä.

– – –
Juhani Aho
Rautatie
Mukautus selkosuomeksi Pertti Rajala
Opike 2016
Selkoromaani.
87 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat: ,

31 tammikuun, 2016 · 1:31 am

Romeo ja Julia: Klassikkohaaste 2

Tammikuu on päätöksessä, samoin KLASSIKKOHAASTE 2. Ensimmäisen klassikkohaasteen lukukokemukset kokosi 31.7.2015 Omppu blogiinsa. Tänään bloggaajat lisäävät klassikkopostauslinkkinsä minun keräyspostaukseeni. Klassikothan eivät tähän lopu. KLASSIKKOHAASTE 3 alkaa pian ja sitä emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Mari.
klassikkohaaste2

Klassikkovalintani on William Shakespearen Romeo ja Julia (WSOY 2006). Jokusen Shakespearen näytelmän olen vanhoina käännöksinä lukenut, mutta siitä on aikaa. Valitsin satoja vuosia vanhan rakkaustragedian kolmesta syystä. Minua kiinnostavat aikojentakainen tunnepuhe, uusi käännös ja näytelmäteksti. En juuri lue draamoja enkä ensisijaisesti rakkaustragedioitakaan.
Romeo ja Julia 1
Romeo ja Julia on keskeinen konteksti lukuisille sen jälkeen ilmestyneille rakkaustarinoille. En muistanut sitä, että Shakespearen 1590-luvulla synnyttämä näytelmä jo itse päivitti klassikkotarinaa. Siitä ja paljosta muusta valistaa suomentaja Marja-Leena Mikkolan esipuhe. Suosittelen Mikkolan pohjustustekstiä: se avaa draaman kulttuurikerroksia sekä tulkitsee niitä suhteessa Shakespearen tekstiin.

Voidaan sanoa, että yhtäältä Romeo ja Julia on rakkaustarina, jonka ovat muokanneet 1500-luvun lopun Englannin sosiaaliset ja kirjalliset konventiot; ne tuovat tarinaan poliittista särmää ja suitsevat idealismia. Toisaalta Romeo ja Julia dramatisoi rakkaustarinan, joka ylittää ajan ja paikan; nuori intohimo välähtää ohi nopeana ja järkyttävänä kuin salama, mutta heijastaa samalla jotakin absoluuttista, ideaalista.

Mikkola tekee pätevää analyysia, siksi minä valotan lyhyesti vain kokemustani. Draaman kieli ja kerronta lumoavat. Vaihtelevat tunnelmat imeytyvät erilaisiin kielimuotoihin, jotka sopivat kunkin roolihahmon suuhun. On runollisuutta, suorasanaisuutta, navanalusvihjailuita, keskenkasvuisten juippien rehvastelua ja höynähtäneiden lemmenluritusta. Ja niin paljon kauniisti puettua tunnetta!

ROMEO
Oma sieluni äänessäsi kutsuu minua.
Kuinka hopeisina helähtävät yössä
rakastavaisten äänet, kun hento sointu
sille, joka osaa kuunnella.

Kaiken lisäksi henkilöiden muuttuvuus välittyy sanomisen tavoista. Ikivanha teksti on siis kaikkea muuta kuin pölyinen – kiitos komean käännöksen. Kielen lisäksi hämmästelen draamaleikkauksia, sillä kohtaukset todella tehokkaasti lisäävät jännitystä sekä läväyttävät tunnelmavaihdoksia sanan säilän sinkautuksista toimintakohtauksiin ja komiikasta traagiseen romantiikkaan.

JULIA
Rakastavaisten oma kauneus
valaisee heidän rakkautensa riitit;
tai jos rakkaus on sokea, se viihtyy
parhaiten yössä. Tule jo, yö vakava,
hillitty mustiin pukeutunut vaimo,
neuvo, kuinka kaksi tahratonta neitsyttä
pelissä voitetaan ja menetetään.

Julia ei ole vielä täyttänyt 14 vuotta ja Romeokin on ailahteleva murkku. Lasten naimapuuhat hirvittävät, mutta draaman tapahtuma-aikoina tyttöjä naitettiin jo 12-vuotiaina. Tosin tekstissä teinilemmen tunnustukset tuntuvat kovin sivistyneiden sanailijoiden kaunopuheilta, mutta luen niitä ilmaisuvoimaa ihastellen. Nuoren rakkauden kohteiden ailahtelu, tunteiden leimu ja vaihtoehdoton kiihkeys välittyvät äärimmäisenä – ja totena. Myös jätkäjengien älytön uho on uskottavaa ja valitettavan ajatonta. En nyt takerru draaman vihapuheeseen ja yhteiskuntaa horjuttavaan vihan lietsontaan. Sekin on kovin totta nykyään niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Ja vanhassa draamassa huhut ja juorut leviävät kuin konsanaan somessa.

Draamassa kuvataan terävästi ihmistä yksilönä ja yhteisön osana. Tyylittely ei haittaa, nauttia voi eloisista tilannehahmotuksista. Kieltämättä jo kokemani R&J-tuotekerrokset vaikuttavat lukukokemukseeni: Imettäjänä näen silmissäni komiikkaa lisäämässä Rakastunut Shakespeare -elokuvan ”DA-Carsonin”, Romeon kasvoiksi välistä lehahtaa Leonardo di Caprion naamataulu toisesta elokuvasta – näitähän piisaa. Mutta suomennoksen kieli vyöryy kaiken yli. Nautin.
Romeo ja Julia 2

Jari Järvelän Romeo ja Julia (Tammi 2007) on räyhäkkä uudisversio. Jos haluaa tutustua vain klassikkotarinaan, suosittelen Mari Elomäen mukauttamaa Romeo ja Julia -selkokirjaa (Opike 2012). Karsittu kokonaisuus säilyttää ihmeellisen hyvin alkuperäisteoksen hengen. Muuten suorasanaista kerrontaa katkaisevat Cajander-käännöstyyliset säkeet, ja ne säkenöittävät kokonaisuutta. Lisäksi kirjan kuvitus lisää esteettistä nautintoa. Toisille siis sopii selkoversio, toisille modernisaatio ja toisille Mikkolan käännös. Tai ne kaikki. Klassikko toden totta elää.

– – –
William Shakespeare
Romeo ja Julia
Suomentanut Marja-Leena Mikkola
WSOY 2006
191 sivua.
Lainasin kirjastosta.

William Shakespeare
Romeo ja Julia
Selkokielelle vapaasti mukauttanut Mari Elomäki,
lähteenä käytetty Paavo Cajanderin suomennosta (WSOY 1907)
Opike 2012
74 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

29 kommenttia

Kategoria(t): Draama, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Avainsanat:

30 joulukuun, 2015 · 8:05 am

Selkokirjoittajan tekstilajit & Selkeää ja saavutettavaa viestintää

Kirjoittajan ja lukijan suhde syntyy vain tekstin välityksellä. Kenelle minä kirjoitan? Aina en ajattele lukijaani, kirjoitan vain ryöpsähtäen kirjan tai kulttuurielämyksen herättämistä mietteistäni, jotta ne eivät häviä mielestäni. Välillä vilahtaa kyllä Lukijahenkilö. Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja hän pitää kielen kirjosta. Hän saa kiinni kielikuvista ja mielleyhtymistä, ja kulttuurikontekstit ovat hänelle mieluisia. Joskus näkökentässäni välähtää joku lukeva tuttuni, mutta huomaan, etten kohdenna tekstiäni tietylle kasvolle.

Kirjoittaja-lukija-suhde mietityttää minua luettuani mainion kirjan Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015). Kirjassa käsitellään mediatekstejä, informatiivisia tekstejä ja kaunokirjallisuutta. Selkotekstissä oleellista on lukija – ymmärrys lukijan intresseistä, motivaatiosta ja kielitajusta. Muutenkin kirja palauttaa minut juurille. Vaikka kirjassa puretaan auki tiettyjen tekstilajien selko-ohjeita ja annetaan teksteistä valaisevia esimerkkejä, tarjoavat ne minkä tahansa tekstin kirjoittajalle ajateltavaa. Kuka on siis lukija? Miten tekstilajitietoinen hän on tai minä olen? Miten ja miksi valitsen sisällön sekä venytän sitä tekstilajin rajoissa? Miten rakennan tekstin ja motivoin lukijaa aina asian vaihduttua? Sidostanko ja viittaanko luistavasti sisältöä ja lukijaa kuljettaen?

Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen ovat kirjoittaneet tärkeän opas- ja käsikirjan, jonka avulla kirjaan valitut tekstilajit on entistä helpompi kirjoittaa selkokielellä. Eikä vain selkokielellä: ruohonjuuriohjeet antavat varmuutta versoa tekstiä selkosuomea seikkaperäisempään kielimuotoon. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjan ohjeiden mielessä pitäminen auttaa ketä tahansa tekstintekijää näkemään entistä tarkemmin tekstivalintojen vaikutukset. Selkokirjoittajan tekstilajit

Mukana kirjassa on myös kokemuskertomuksia: selkokirjoittaja-asiantuntijat aukaisevat asiaa. Erityisesti jää mieleen YLE:n Selkouutisten toimittajan Pertti Sepän hieno, jopa tarinallista lähestymistapaa lähenevä teksti kohderyhmänäkökulmasta. Monia muitakin kiintoisia kokemuskulmia on, esimerkiksi selkokirjailija Johanna Kartion juttu mukauttamisvalinnoista.

Informatiivisten tekstien luku on osuva opastus tietotekstien kirjoittajille. Selkokielisestä kaunokirjallisuudesta on erityisen kattava esitys: ennen ei ole samalla tavalla purettu eri genrejä. Esimerkit ja vinkit ovat oivaltavia. Koko lähtökohtahan on ongelmallinen, sillä kaunokirjallisuuden taiteellinen kieli- ja kerrontavapaus on ristiriidassa selkokriteereiden kanssa. No, on löydettävissä kompromisseja ja ratkaisuja, jolloin fiktion kiinnostavuus säilyy. Toivottavasti fiktiokirjoittajat ja kustantajat oivaltavat, että erilaiset lukuvaikeuksiset ja -haluttomat voisivat olla varteenotettavaa lukijakuntaa.

Olen kirjoittanut muutaman blogijutun selkokielellä, mutta pääsääntöisesti tekstini on yleiskielen taitajille suunnattuja. Olen bloggaajana myös jonkinlainen mediatekstinikkari mutten siis selkomediateksteilijä. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjassa käsitellään myös mediatekstilajeja, joskin aika printtipainotteisesti. Mediatekstien henkilövetoistuminen, tarinallistuminen ja lajiheilunta on kirjassa hyvin tavoitettu.
Selkeää ja saavutettavaa

Jos liukuisin kirjavlogin tai -trailereiden tekijäksi ja haluaisin saavuttaa selkovastaanottajat, toimisin kirjan Selkeä ja saavutettavaa viestintää (Kehitysvammaliitto 2015) ohjeiden mukaan. Siinä esitellään eri elementtien (teksti, ulkoasu, puhe, kuva, ääni, editointi) ottaminen huomioon selkoilmaisussa. Kirja koostuu asiantuntevista ja havainnollisista artikkeleista, ja verkkomaailmaan vähittäinen siirtyminen myös selkoasioissa tuodaan näin ajanmukaisesti esille.

Vastaanottaja siis keskiöön! Selko-ohjeistukset saavat näistä kirjoista merkittäviä täydennyksiä ja tarkennuksia. On sitten tarkoitus selko- tai yleisviestiä, viestittelijä voi kirkastua tällaisten perustanpalauttajakirjojen avulla.

_ _ _
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen
Selkokirjoittajan tekstilajit.
Opike 2015.
tieto- ja opaskirja
200 sivua.

Selkeää ja saavutettavaa viestintää. Viisi artikkelia selkoilmaisusta
Toim. Hannu Virtanen
Kehitysvammaliitto 2015.
tieto- ja opaskirja
62 sivua.

Sain kirjat kustantajilta.

Tiesitkö tämän?
– Yleisiä selkokirjoitusohjeita on Suomessa ollut jo yli 30 vuotta.
– Selkokieli on helpompaa kuin yleiskieli kolmella tasolla: sanasto, rakenne ja sisältö. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjan lopussa on kiteytetty 66 yleisohjetta ja kirjassa on tekstilajikohtaiset tarkennetut ohjeet sekä niiden koosteet lukijaystävällisesti kiteytettynä lukujen lopussa.
– Selkokielestä hyötyviä on Suomessa noin puoli miljoona. Syinä ovat neurobiologisista syistä pysyvästi poikkeavat kielelliset taidot, heikentyneet kielelliset taidot tai väliaikaiset kielelliset puutteet.
– Selkokielellä kirjoitetaan tekstejä suoraan selkokielisiksi tai mukautetaan yleiskielisiä tekstejä.
– Selkokielellä on julkaistu internet-sivuja, esitteitä, lehtiä, oppaita, oppikirjoja, tietokirjoja ja kaunokirjoja, myös verkkokirjoja ja kaksi e-kirjaa. Selkokirjoja ilmestyy vuosittain parikymmentä uutta nimekettä, kaikkiaan selkokirjoja on noin 350 nimekettä.
– YLE julkaisee selkokielisiä radiouutisia ja joulukuusta 2015 lähtien myös TV-uutisia.
– Selkeää ja saavutettavaa viestintää kokoaa ensimmäistä kertaa selkokielisten verkkomateriaalien (mm. videot, animaatiot, verkkosivut) ohjeita.

JA VIELÄ TÄMÄ: Selkologo uudistuu 2016 eli S-tunnus virtaviivaistuu.

2 kommenttia

Kategoria(t): Selkokirja, Tietokirja

Avainsanat: , , , ,

24 lokakuun, 2015 · 7:06 pm

Kirjamessut: tänään 24.10.2015 selkoa

KirjamessutLauantaina kirjamessuilla kohtasin useita kirjailijoita, lähinnä matkan päästä ihaillen. Nykykirjailijan ammattitaitoon kirjoittamisen lisäksi liittyy markkinointi, ja kieltämättä tekstitaitajat, joilla on haastatteluissa sanavalmiutta, läsnäoloa ja tilannetajua, lisäävät kiinnostusta myös kirjoihinsa. Kaikki kunnia heille. Kumarrus myös heille, jotka eivät ole estraditaitureita, sillä kyllä pelkän kirjankin pitäisi riittää.

Brunssi

Ella Kanninen haastatteli taidokkaasti esikoiskirjailijoita WSOY:n ja Tammen kirjabloggaajabrunssilla.


Joenpellon kirjailijatalon entinen (Katja Kettu) ja nykyinen ( Maritta Linturi) asuja.

Joenpellon kirjailijatalon entinen (Katja Kettu) ja nykyinen (Maritta Linturi) asuja.


Julkisuutta hallitseva Sofi Oksanen

Julkisuutta hallitseva Sofi Oksanen

Näistä aatoksista siirrynkin joustavasti marginaalikirjallisuuteen. Verbaaliveikko Reijo Mäki on selkokirjakummi, sillä Anna-Leena Härkönen haastoi hänet kaksi vuotta sitten Häräntappoaseen selkoversion (Opike 2013) julkistuksessa sellaiseksi eli seuraajakseen. Joka toinen vuosi nimettävän kummin yksi teos julkaistaan selkokielisenä ja julistetaan seuraava kummi. Tänään siis juhlitaan Mäen Pimeyden tangoa selkoistettuna (Opike 2015).selko-Vares

Ari Sainiolla on selkomukauttajana ollut aikamoinen urakka. Mäen alkuteksti liukuu henkilöstä ja paikasta toiseen, ja yksi Mäen puumerkeistä on verbaali letkauttelu. Selkoromaanin tulee kuitenkin olla helppolukuinen, kielikuvia karttava ja juoneltaan vaivattomasti seurattava.

Kirjajulkkarit. Ari Sainio (vasemmalla) selkoisti Reijo Mäen (oikealla) Pimeyden tangon. Leealaura Leskelä Selkokeskuksesta haastatteli tekijöitä.

Kirjajulkkarit. Ari Sainio (vasemmalla) selkoisti Reijo Mäen (oikealla) Pimeyden tangon. Leealaura Leskelä Selkokeskuksesta haastatteli tekijöitä.

Onneksi selkoversion henkilöluetteloon voi aina harppoa tarkistamaan tyypit, ja luvut on otsikoitu siten, että heti hoksaa, kenen tarinassa edetään. Aika monimutkainen kirja on silti, juonivetoinen, henkilötyypit jäävät tapahtumien varjoon. Väläyksiä Vares-huumorista on jäljellä, ronskiudesta on säilynyt hippunen.

Pidän tärkeänä, että suosittuja kirjoja selkoistetaan. Vares jalkautuu nyt kaiken kansan pariin, heidänkin, joille tavalliset kirjat ovat liian runsaita ja kielellisesti mutkallisia. Lisäksi tyylin äijämäisyys täyttää tilausta, sillä tämäntyyppisiä aikuisten hurlumhei-dekkareita ei ole selkona aiemmin ilmestynyt. Reijo Mäki haastaa seuraavaksi selkokummiksi Eppu Nuotion. Jään jännittämään, mikä kirja hänen tuotannostaan ilmestyy kahden vuoden päästä selkona.

Reijo Mäen haastama Eppu Nuotio: valmiina selkokummiuteen.

Reijo Mäen haastama Eppu Nuotio: valmiina selkokummiuteen.

Kuin Vares-äijäilyn vastapainona tämän vuoden Seesam-palkinnon saa Satu Leisko ja selkoromaani Unohtunut maa (Opike 2014). Seesam-palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla joka toinen vuosi tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä. Unohtunut maa on ensimmäinen fantasiaromaani selkokielellä. Se on viehättävä tyttötarina siitä, miten voi selvitä elämänmuutoksesta.

Satu Leisko (vasemmalla) juuri palkinnon saaneena. Kuva: Marjo Repo

Satu Leisko (vasemmalla) juuri palkinnon saaneena. Kuva: Marjo Repo

Leiskon fantasiaromaani tarjoaa rakennusaineita ja rohkaisua murrosikäisten tarpeisiin. Romaani on palkintonsa ansainnut, sillä nuorten lukuharrastus on ollut tutkimusten mukaan laskusuunnassa. Toivottavaa on, että lukuhaluttomat ja -vaikeuksiset nuoret innostuvat helppolukuisesta fantasiakertomuksesta.

Ja siis miesmäisestä menosta kiinnostuneille lukijoille on tarjolla uusi selko-Vares, kun taas naisjännärilukijoille ilmestyi selkoistettuna jo neljäs Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarisarjan kirja (Avain 2015). Nuorisolle on syksyllä ilmestynyt komea kotimainen kertomuskokoelma Panttivanki (OPH 2015, Ari Sainion hienoa mukautustyötä), klassikkoseikkailunälkään voi ahmia Aarresaaren (Avain 2015) ja surutyön tueksi voi ottaa Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi (Avain 2015). Siis jokaiselle jotakin – näin lueteltuna tuoreimpia selkofiktiota noin esimerkkiluotoisesti.
_ _ _
Reijo Mäki
Pimeyden tango
Selkoistanut Ari Sainio
Opike 2015
selkodekkari
126 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kirsin kirjanurkka on myös lukenut selko-Vareksen.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Avainsanat: , ,

23 lokakuun, 2015 · 5:20 pm

Kirjamessut 23.10.2015

KirjamessutKuulin, kun parikymppinen, skeptisyyteen taipuvainen nuori mies sanoi, että hänen uskonsa ihmiskuntaan on palautunut. Hän on olosuhteiden pakosta mukana tämän vuoden Helsingin kirjamessuilla ja on vaikuttunut siitä, miten messukävijöitä kiinnostaa manga. Manga tai scifi, dekkari tai draama – genrejä riittää. Minä olen vaikuttunut siitä, että kirjat saavat huomiota ja tarjolla on jokaiselle jotakin.

Hiljainen kotisohvan nurkka on minusta kirjan paras paikka, mutta kyllä kerran vuodessa viihdyn massahumussa, riekkumassa kirjailijahaastattelusta toiseen, hypistelemässä alekirjoja ja tapaamassa kanssalukijoita

Kirjakallio järjestään tuoreella otteella kulttuurikeskusteluja. Tässä menossa some-tarinoiden pohdinta.

Kirjakallio järjestään tuoreella otteella kulttuurikeskusteluja. Tässä menossa some-tarinoiden pohdinta.

Sensuuri puhutti Aleksis Kivi -lavalla.

Sensuuri puhutti Aleksis Kivi -lavalla.

Kirjamessut on juuri tätä: samaan kuvaan mahtuvat Barbit ja Stoner

Kirjamessut on juuri tätä: samaan kuvaan mahtuvat Barbit ja Stoner

Päivi Alasalmea haastattelee Hanna Pudas Pajulinnun laulun väkevyydestä ihastuneena.

Päivi Alasalmea haastattelee Hanna Pudas Pajulinnun laulun väkevyydestä ihastuneena.

Päivystin pari tuntia Selkokeskuksen osastolla (6h71) ja sain ihmetellä Äidinkielen opettajain liiton järjestämän Kirjasuunnistuksen aiheuttamaa vilinää. Pääkaupunkiseudun äidinkielenopettajat ovat voineet torstaina ja perjantaina tuoda tuoretta lukupolvea messuilemaan ja etsimään vastauksia suunnistustehtäviin. Yksi rasti on tänä vuonna selkokirjoihin liittyvä. Hyvä, hyvä! Helppolukuinen kirjallisuus tulee tutuksi, sillä se voi olla monen lukuhaluttoman ja hitaan lukijan pelastus. Ennakkoluulot romukoppaan: selkokin voi johdatella tarinan lumoukseen.

Kirjabloggaajia pääsee messuilla tapamaan varmimmin Boknäsin osastolla (6r101). Siellä voi käydä juttelemassa lukukokemuksista ja kyselemässä kirjavinkkejä. Nähdään siellä: päivystän lauantaina klo 12-13. Ja tervetuloa lauantaina Reijo Mäen Vares-dekkarin selkoversion julkistukseen Kirjakahvilalavalle klo 16.30. Heti sen perään jaan vuoden Seesam-palkinnon, joka on tunnustus selkokirjallisuuden edistämisestä.

Näkymä Boknäsin osastolta ja kirjabloggaajien päivystyspisteestä Lempikahvilaan.

Näkymä Boknäsin osastolta ja kirjabloggaajien päivystyspisteestä Lempikahvilaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kulttuurimatkailu, Selkokirja

2 lokakuun, 2015 · 1:00 am

Selkohaaste & Panttivanki ja muita kertomuksia

Elokuussa Klaaran päivänä haastoin lukemaan selkokirjoja ja jakamaan niistä ajatuksia tänään Valion päivänä. Ilahduttavasti monet tahot levittivät haastettani: kiitos!

Muistutan selkokirjoista siksi, että Suomessa on paljon lukijoita, joille tavallinen teksti on liian raskasta tai vaikeaa. Silti lukeminen voisi ilahduttaa, virkistää ajatuksia ja välittää tunteita. Olkoon siis tarjolla helppoja kirjoja mottoa noudattaen: Jokaisella on oikeus lukea.Jokaisella on oikeus lukea

Tämän päivän selkovalio on Panttivanki ja muita kertomuksia (toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, OPH 2015), kokoelma kotimaisilta nykykirjailijoilta. Se on nuorille suunnattu 35 novellin valikoima, jonka on selkoistanut Ari Sainio. Kirja on selvästi suunnattu yläkoululaisille, mutta joukossa on myös kertomuksia, jotka ovat käyttökelpoisia toisella asteella. Joka jutussa on siihen liittyvä kuva, ja kuvittaja Jussi Kaakisen tyyli on sopivan särmikäs.

Kertomusten aiheet ovat nuoria lähellä. Ihastumiseen liittyvät tekstit ovat pääosassa, mutta on mukana myös kertomuksia arkisista tilanteista. Aika moni juttu liukuu tavallisesta epätavalliseen, joten fantasian tai yliluonnollisen elementti on hyvin edustettuna. Jokunen jutuista on kovin lapsekas, mutta näin monen kertomuksen kokoelman etu onkin monipuolisuus: siinä on jokaiselle jotakin.

Missään ei ole näkyvästi esillä, että kirja on selkokielinen. Yksi syy voi olla se, että kirja luokitellaan oppikirjaksi: siihen on laadittu opettajan verkkomateriaali monipuolisine tehtävineen. Oppimateriaalit eivät voi käyttää selkologoa. On myös mahdollista, että selkoisuutta ei korosteta siksi, että halutaan karsia ennakkoluuloja ”erityisestä”. Kirja esitellään vain helppolukuiseksi – siis tavallinen mutta lukukynnyksiä tasoitteleva kirja.

Kirjan selkokieli on eloisaa ja joustavaa. Kaikkein tiukimpia selkokielikriteereitä se väistelee. Jutuissa on slangia ja murretta, virkkeetkin ovat melko pitkiä ja rivityslogiikka vaihtelee. Ajattelen, että valinnat on tehty kohderyhmän kannalta harkiten ja siinä onnistuen. Lyhyet kappaleet ja selkeä kappalejako edistää teknistä lukuprosessia, ja kieli kuulostaa luonnolliselta ja sujuvalta – vaivattomasti saavutettavalta. Käsissä on kirja, joka sopii mainiosti sutjakkaasti lukevalle, hitaalle ponnistelijalle ja suomen kieltä harjoittelevalle nuorelle. Todellakin: jokaisella on oikeus lukea ja nauttia siitä.panttivanki
Panttivanki ja muita kertomuksia on käyttökelpoinen kokoelma. Uskon, että on tarvetta tällaisille lyhyille nuorisojutuille. Niihin voi moni samastua, sillä päähenkilöissä on tasaisesti sekä tyttöjä että poikia. Niiden avulla voi käsitellä elämänilmiöitä, ajatuksia ja tunteita. Niiden välityksellä pääsee osaksi kirjallista kulttuuria. Kirjan 16 kirjailijaa on kotimaisia nykykirjailijoita, ja voi olla, että joku lukija innostuu tarttumaan pikkujutun lukemisen jälkeen kirjailijan kokonaisteokseen – siis porttiteoria on mahdollinen. Vanhimmat jutut ovat edelliseltä vuosisadalta, mutta valtaosa teksteistä on ajattomia tai ajankohtaisia.

Suosittelen siis Panttivanki-kokoelmaa koulu- ja kotikäyttöön. Jos et ole aiemmin selkokirjaan tarttunut, kokeile tätä. Se saattaa horjuttaa mahdollisia ennakkoluuloja töksähtelevästä tai köyhästä ilmaisusta. Pitää kuitenkin muistaa, että selkokieli vaihtelee kohderyhmän mukaan.

 

Haastan tänään välittämään selkokirjakokemuksiasi blogissasi tai muussa some- tai liveyhteisössä. Ainakin seuraavissa blogeissa saattaa tänään ilmestyä selkojuttuja:

Hemulin kirjahylly
Pihin naisen elämää

Panttivanki ja muita kertomuksia
Toimittanut Päivi Heikkilä-Halttunen
Selkomukautus Ari Sainio
Kuvitus Jussi Kaakinen
Opetushallitus 2015
232 sivua
35 kertomusta 16 suomalaiselta kirjailijalta.
Lisätietoja ja kirjan tehtävät: http://edu.fi/panttivanki

Sain kirjan kustantajalta.

Selkokirjoja löydät muun muassa http://papunet.net/selkokirjat/

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja

Avainsanat: ,

20 syyskuun, 2015 · 8:08 am

Robert Louis Stevenson: Aarresaari

Tuttu merirosvoromaani Aarresaari (Avain 2015) ilmestyi syksyn alussa selkokielisenä. Pertti Rajalan mukautus Robert Louis Stevensonin vanhasta seikkailusta aloittaa selkokielisten klassikkojen sarjan.

Viime vuosina on ilmestynyt ilahduttavasti selkokielisiä originaaleja ja mukautettuja kaunokirjoja eri-ikäisille. Näin mahdollisuudet päästä osalliseksi kirjallisesta kulttuurista madaltuvat myös lukijoille, joille yleiskieli on vaikeaa. Samassa hengessä esittelen Aarresaaren selkokielisesti.

Aarresaari

Aarresaari on vanha seikkailu,
joka tehoaa myös nykyaikana.
Selkokielinen kirja vie jännittävälle
merimatkalle ja etsimään aarretta.

Kirjan kertoja on nuori poika, Jim.
Hän tarinoi elävästi ja tarkasti.
Tekstiin on helppo eläytyä,
vaikka tavat, aika ja ympäristö ovat vieraita.
Jim kuvaa osuvasti tilanteita, esimerkiksi:

Kun miehet pääsivät laivalle,
heidän käytöksensä muuttui uhkaavaksi.
He vetelehtivät pienissä ryhmissä ja
kuiskailivat keskenään.
Päivän selvää oli, että kapina uhkasi
meitä kuin ukkospilvi.

Aarresaari on aika pitkä selkotarina,
ja sitä olisi voinut vähän lyhentää.
Poistaisin joitain monimutkaisia ilmaisuja,
ja jakaisin pitkiä kappaleita lyhyiksi.
Uskon silti, että kirja sopii monille lukijoille.

Juoni etenee sujuvasti,
ja sitä on helppo seurata,
sillä lauseet ovat lyhyitä ja tyyli vauhdikasta.
Kirjaa voi hyvin lukea tai kuunnella luku kerrallaan.

Lukujen alussa on hyvä tiivistys juonesta.
Se helpottaa lukemista.
Myös kirjan alun henkilöluettelo auttaa,
sillä tarinassa vilahtaa monta hahmoa.

Yhtä asiaa en olisi muuttanut.
Merirosvolaulu ”Viisitoista miestä arkulla vainaan”
ei voi jatkua vain ”Hei ja rommia pullo!”
Kyllä alussa pitää hihkaista ”Huh hah hei!”
No, tämä on makuasia.

Jos pidät toiminnasta ja jännityksestä,
ihastut tähän kirjaan.
Varaudu siihen,
että taistelut ovat julmia ja verisiä.

Aarresaari on julkaistu suomeksi
ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten.
Toivottavasti seikkailevat lukijat löytävät sen nyt.
On hienoa, että kuuluisia kirjoja
muutetaan helpoksi kieleksi.

– – –
Robert Louis Stevenson
Aarresaari
Mukautus selkosuomeksi Pertti Rajala
Avain 2015
(alkuperäinen suomennos vuodelta 1909)
seikkailuromaani nuorille ja aikuisille
158 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Tule mukaan selkokirjahaasteeseen: lue lisää tästä blogijutustani.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

8 syyskuun, 2015 · 7:00 am

Haasteita ja selkokirja Presidentin painajainen

Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Tervetuloa mukaan muistamaan, että maailmalla tallaavista aikuisista on vielä viidennes lukutaidottomia. Suomen pakolaisavun tämän vuoden lukutaitokampanja on nimeltään LAHJOITA LUKUTAITO. Keräyksen keskiössä ovat pakolaiset, joiden koulunkäynti on ollut mahdotonta. Keräyksen avulla mahdollistetaan lukutaitokoulutus. Lisätietoja ja suora klikkaus lahjoitussivulle on tässä linkissä.

 

Suomalaisten lukutaito on hyvällä tolalla, joskin kaikissa viime vuosien tutkimuksissa ja selvityksissä taitotasossa nähdään laskeva trendi. Etenkin nuorten aikuisten ja nuorten lukemisen taidot ovat heikentymässä. On myös hälyttävää, että iltasatulukeminen on vähentynyt – tuo läheisyyttä ja kokonaiskehitystä tukeva arvokas traditio, jolla tuuditetaan tulevat polvet mielikuvituksen ja kielentaitojen ytimeen.

Selkokeskuksen arvioin mukaan noin 10 % suomalaisista hyötyy selkokielestä, joissain tilanteessa jopa tuplamäärä. Lukutaitoon kannustamisen kunniaksi esittelen alakoululaisille suunnatun selkokirjan, koska selkoromaani parhaimmillaan houkuttaa lukemaan ja nappaamaan itselleen ajatuksia avartavan harrastuksen sellaisillekin lapsille, joille lukeminen on vaikeaa ja hidasta.

Maiju Mäen selkoromaani Presidentin painajainen (Opike 2015) on jatkoa lastenjännärille Pulmista pahin (Opike 2011). Uusi kirja toimii kyllä itsenäisesti. Kiperiä mutta aika kilttejä tilanteita ratkoo toimelias Seela-tyttö, joka osaa puhua eläinten kanssa. Nyt Seela on vierailulla Tyyne-tädin luona ja päätyy setvimään sekä erilaisia eläinongelmia että presidenttiä uhkaavan nolon tilanteen.

Juoni lähtee käyntiin aika hitaasti, mutta uskon, että joustava kerronta pelaa niin hyvin, että lukija tai kuuntelija jaksaa odottaa noin 40 sivua, että siirrytään hieman jännittävämpään vaiheeseen. Pidän kovasti luistavasta kielestä. Se on selvästi selkokieltä, ei kuitenkaan helpointa selkokieltä, sillä tarina on pitkähkö ja siinä on vaihtuvia tapahtumakäänteitä sekä paljon henkilöitä, etenkin vilahtavia eläinkavereita.

Samaan hengenvetoon totean, että Presidentin painajainen on sujuvaa ja sidosteista, siis nautittavaa tarinointia. Selkoulkoasu tukee lukemista, sillä kapeat palstat ja lyhyet kappaleet helpottavat tekstiä. Luvut ovat oivallisen pituisia. Näen sieluni silmin, miten kirja toimii alakoulun ensimmäisillä luokilla jatkokertomuksena opettajan lukien sitä luku kerrallaan.

Kerrassaan manio lisä on kirjan lopun tehtäväpaketti. Siinä on näppäriä tehtäviä keskittymiskyvyn, tekstitaitojen, kielellisen tietoisuuden ja mielikuvituksen kehittämiseksi. Toivottavasti kodit ja koulut nappaavat käyttöönsä kirjaa elävöittävät hyvät tehtävät.Presidentin painajainen

 

Muistutan vielä käynnissä olevasta selkokirjahaasteesta (blogissani 12.8.). Lue selkokirja ja kerro kokemuksistasi kommentoiden blogiini 2.10. Voit toki levittää selkokirja-aatoksiasi muutenkin somessa tai yhteisöissäsi. Haasteen idea on jatkaa selkokeskuksen mottoa JOKAISELLA ON OIKEUS LUKEA.

_ _ _
Maiju Mäki
Presidentin painajainen
Opike 2015
selkoromaani lapsille
110 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

12 elokuun, 2015 · 8:00 am

Klaaran ja Valion päivän selkokirjahaaste

Koska olet viimeksi lukenut selkokirjan? Vai lukisitko elämäsi ensimmäisen selkokirjan? Millaisia ne ovat? Kenelle ne sopivat?

Tule mukaan selkokirjahaasteeseen!

Tänään Klaaran päivänä 12.8.2015 haastan sinut lukemaan (ainakin yhden) selkokirjan. (Klaara-nimen merkitys: kirkas, valoisa, puhdas.)

Lukuaikaa on Valion päivään 2.10. Julkaise silloin, millaisen selkovalion olet lukenut ja mitä ajatuksia se on herättänyt?

Selkokirjat on tarkoitettu lukijoille, joille tavallinen yleiskielinen teksti on liian vaikeaa. Selkotekstissä pitää välttää monimutkaisia rakenteita ja kielikuvia, ja tekstin tulee edetä johdonmukaisesti. Rajoitteita ilmaisulle siis on, mutta tavoitteena on silti kohderyhmää kiinnostava sujuvasanainen kirja. Muitakin kriteereitä selkotekstille on. Paputuubin videossa selkokieliasiat kiteytetään napakasti. Miten selkokieli sopii kaunokirjallisuuden kieleksi? Entä tietokirjojen? Kokeile.

Selkokirjoja ilmestyy vuosittain parikymmentä nimekettä, eri genrejä ja eri-ikäisten kirjoja. Viimeisimpiä julkaisuja ovat esimerkiksi mukautus klassikosta Aarresaari (Avain 2015) ja nuorille suunnattu Panttivanki ja muita kertomuksia (Opetushallitus 2015). Tästä Papunetin linkistä pääset tutkimaan uusimpia selkokirjoja. Kirjastoissa on aika hyvin selkokirjoja lainattavaksi.
Selkokirjoja
Selkokielen tarvearvion mukaan suomalaisista 10 % hyötyy selkokielestä. Nuorten ja aikuisten lukutaitotutkimukset tukevat tätä. Yhä vähemmän on esimerkiksi nuoria, jotka lukevat omaksi ilokseen (mm. kahden viimeisimmän Pisa-kyselyn välillä laskua 11 %). Osalle taviskirjojen teksti on liian monimutkaista tai laveasti kirjoitettua. Siksi selkoteksti on varteen otettava vaihtoehto, mahdollinen lukuilon tuottaja.

Osallistu uteliaisuudesta, lukemiskannustuksen tai selkokirjanäkyvyyden lisäämisen vuoksi.

Kirjabloggaaja: kerro osallistumisestasi kommentoimalla tähän postaukseeni.

Jos et ole bloggaaja, laita kirjakokemuksestasi kommentti Valion päivän selkokirjajuttuuni 2.10.

12 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Selkokirja

14 toukokuun, 2015 · 10:08 am

Lukemisasiaa kouluista ja Poika joka katosi

Palaan blogissani säännöllisesti nuorten lukuharrastuksen hiipumiseen. Tällä viikolla Helsingin Sanomien pääkirjoituskin (13.5.2015) käsitteli aihetta. Näkökulma siinä oli lähinnä lukioon sunnattu: on herännyt huoli, että uudessa opetussuunnitelmassa ei mainita kokonaisteoksien lukemista.

En usko, että lukiossa kukaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja jättää luetuttamatta nyt ja tulevaisuudessa kokonaisia kauno- tai tietokirjoja. (Toinen juttu on, lukeeko lukiolainen vaan nappaako tehtävävastauksia leffojen ja blogien avulla.) Outoa sen sijaan on ikäluokan toisen puoliskon unohtaminen sankassa huolestumisen ilmapiirissä.

Ammattikoulutuksessa opetusmahdollisuudet ovat niukat, vaikka lukutaidoltaan ja -tahdoltaan haastavat nuoret hakeutuvat usein ammattiopintoihin. Kirjallisuus on opetussuunnitelmassa marginaalinen sivumaininta mutta silti osa opetusta. Lukuinnon ja -taidon nostattamiseen eivät rakenteet tarjoa kummoistakaan tukea. Kun lukiolainen saa opintojensa aikana yli 200 tuntia pakollista äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta, saa ammattikoululainen äidinkielenopetusta noin 70-90 tuntia, ja se määrä sisältää kaiken ammattitaitoa tukevan pakollisen äidinkielen lähiopetuksen (OPS:n paikalliset, vaihtelevat toteutukset elokuussa 2015). Kumpikin toisen asteen koulutus mahdollistaa silti hakeutumisen jatkokoulutukseen. Huolestuisin todella koulutuksellisesta ja alueellisesta eriarvoisuudesta, jos olisin päättäjä, työnantaja, vanhempi tai tulevaisuuttaan pohtiva nuori.

Nämä toisesta asteesta. Varsinainen murheen aihe on jo peruskoulussa alkanut pitkäjänteisen lukemisen karttaminen. Tiedämme tutkimuksista, että peruskoululaisten asenne etenkin kirjallisuuden lukemiseen on muuttunut aiempaa negatiivisemmaksi, taitomittaustulokset heikentyvät vuosi vuodelta ja sukupuolien taitoerot ovat kasvaneet siten, että suuren pokajoukon lukutaito on hälyttävän huono.

Toiset nuoret kiinnostuvat kirjallisuudesta, ahmivat sitä, ja usein kodin malli tukee tätä empatiaa, ajattelutaitoja ja sivistystä ruokkivaa harrastusta. Iso osa nuorista sen sijaan jää osattomaksi opettajan houkutteluyrityksistä huolimatta. Taustalla on nuorten aikapula, haluttomuus, huonot lukukokemukset tai heikko luku- ja keskittymiskyky.

Usein valitetaan, että kiinnostavaa luettavaa on vaikea löytää. Lukijaksi voi nimittäin ajautua: porttiteoria on totta tälläkin elämänalueella. Kun otolliseen aikaan saa käteen imaisevan kirjan, voi lukuharrastukseen jäädä koukkuun.

Muistutan, että viime vuosina on ilmestynyt hyviä selkokirjoja, jotka voivat tarjota positiivisen lukukokemuksen nuorille lukijoille, joilla aiemmin on ollut sellainen kokemus, etteivät he jaksa lukea ”paksua” kirjaa loppuun. Syynä voi olla kärsivällisyysvaje tai lukemiseen liittyvät vaikeudet. Tämän pitkän johdattelun jälkeen esittelen yhden uusimmista selkokielisistä nuortenromaaneista.Poika joka katosi

Marja-Leena Tiaisen selkoromaani Poika joka katosi (Avain 2015) perustuu kirjailijan samanaiheiseen yleiskieliseen nuortenkirjaan. Hannan veli katoaa, mikä vaikuttaa väkevästi 17-vuotiaaseen tyttöön ja hänen perheeseensä.

Selkoromaani kertoo eleettömästi mutta tunteisiin vetoavasti epätietoisuuden ja surun eri vaiheista. Aihe ei ole helpommasta päästä, mutta se tarjoaa välineitä vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Kaikeksi onneksi aihetta lähestytään myös siten, että tuskaan ei vajota. Romaanin voima on etenkin se, että elämä etenee: saa edetä, saa toivoa ja olla onnellinen.

Poika joka katosi on mielestäni enemmänkin tyttöihin vetoava kirja. Lukuhaluton poika voi nujertua tämän vakavan aiheen alle. Selkokirjasta hyötyvälle nuorukaiselle voi sen sijaan tarjota Tiaisen viimevuotista selkokirjaa Kyttäyskeikka. Lisää selkokirjavaihtoehtoja löytää tuoreimmasta selkokirjaesitteestä.

Oma kokemukseni selkokirjojen tarjoamisesta syystä tai toisesta vähän ja vaivalloisesti lukeville ihan tavallisille yli 15-vuotiaille nuorille on toiveikkaan myönteinen. Jo nuoren elämys siitä, että jaksaa lukea kirjan loppuun voi olla itsensä huonoksi kokevalle lukijalle kohottava. Selkokirjojen helppo virkerakenne ja tarinan johdonmukainen eteneminen helpottavat lukuprosessia, jolloin juoneen, henkilöihin ja sanottavaan pureutuminen mahdollistuu.

Selkokirjoja on monenlaisia, sillä osa on täsmäsuunnattu erityisryhmille, mutta monet sopivat aivan tavallisille tallaajille. Siksi ”selkosta” on karsittava joitain karkottava leimaava sävy. Se, että teksti on helposti lähestyttävä, jopa yksinkertainen, ei ole huono tai väheksyttävä asia. On hyvä, että on valinnanvaraa: toisille lukijoille alastalon saleja ja toisille selkoromaaneja.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Poika joka katosi
selkoromaani
Avain 2015
88 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat: ,