Aihearkisto: Selkokirja

2 lokakuun, 2014 · 1:33 pm

Säpinää lukutaitoon

Olet himolukija. Ahmaiset tuhatsivuisia romaaneita tuosta vain. Lukemisesi on sujuvaa ja eläytyvää. Ajatuksesi luistavat ja luovat mielikuvia luetun pohjalta. Taito on sinulle itsestäänselvyys, ydintä itsessäsi. Entä jos niin ei olisi? Eläydy hetkeksi siihen.

Lukutaitomaa-Suomessa on vuosi vuodelta enemmän lukuhaluttomia, lukutaidottomia ja huonosti lukevia nuoria ja aikuisia. Arviolta noin 10 % väestöstä hyötyisi selkokirjoista, joiden sisältö, rakenne ja sanasto ovat yleiskieltä helpompia. On myös kansalaisia, joille keskivertoselkokirjatkin ovat liian vaikeita. Heillä voisi silti olla halua lukea, sillä lukutaito mahdollistaa osallisuuden. Ainakin hyvinvointimaassa olisi oikeus ja kohtuus antaa siihen mahdollisuus.

Opike on kustantanut seitsemän pienoiskirjan sarjan Säpinät (2014) pienelle mutta huomionarvoiselle ryhmälle, joka vasta nuorena ja aikuisena harjoittelee lukutaidon alkeita ja lukemisen sujuvuutta. Tekstin on kirjoittanut Ari Sainio ja kirjat on kuvittanut Carola Koskinen. Sarjan kirjat ovat:
1. Ma-nu ja San-na
2. Uu-si ha-me
3. Muistoja
4. Salaisuus
5. Rannalla
6. Manun pyssy
7. Äiti tulee käymään.

Jo otsikoista huomaa, että sarjan kahdessa ensimmäisessä kirjassa on tavutettu tekstiä; sarjan mittaan tekstimäärä lisääntyy ja hieman vaikeutuu. Pisimmilläänkin yhdellä sivulla on kymmenisen riviä tekstiä, ja joka osassa on 12 sivua. Kohderyhmäksi sopivat nuoret ja aikuiset kehitysvammaiset, mikseipä myös muut lukutaidon ja suomen kielen alkeita harjoittelevat.unnamed

Kirjasarjassa on hyväntahtoinen tunnelma, ja se avaa mahdollisuuksien maailmoja: nuori mies sattumalta tapaa mukavan nuoren naisen, tapahtuu arkisia kommelluksia, mutta niihin ei maailma kaadu vaan töppäilyille voi hymähtää. Voi elää erilaisissa tunnelmissa: ihastua, huolestua, rentoutua, pelästyä, rohkaistua ja itsenäistyä. Ote on reaaliarkea naiivimpi ja optimistisempi, mutta valinta on ymmärrettävä kannustavuutta tavoittelevassa kirjasarjassa.

Selkoteksti on varmaa: kieli on helppoa ja lyhyet jutut etenevät mukavasti. Dialogien lukemista helpotetaan keskustelijoiden kasvokuvavinjetein. Pyssytarinaa hieman ihmettelen: miksi juuri se rohkeusaihevalinnaksi? Pyssyn ilmaantuminenkin kuitataan ”löysin kaapista” -tyyliin. Kirjassa kadulla tavattu naisihminen on ”täti” – voisi olla nuorille ja aikuisille suunnatussa kirjassa reilusti ”nainen”. Joitain pieniä tyylivalintoja siis mietin muuten oivassa minitarinoinnissa.

Kuvitus sopii hyvin kokonaisuuteen. Väritys on raikas ja fiilispohjainen, ympäristö kotoinen, hahmot aidosti nuoria aikuisia, tavallisen näköisiä. Manu on hipsteripartainen jannu, Sanna raikas blondi. Kuvitetut tilanteet tukevat kerrottua ja ilmentävät positiivista tunnelmaa.

Toivottavasti Säpinät-kirjasarja löytää kohderyhmänsä ja avittaa alkuun, lukemisen iloon.
– –
Sain kirjasarjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Selkokirja

Avainsanat:

7 syyskuun, 2014 · 9:22 am

Lukuhaaste 2014 ja rakastettavat romaanihenkilöt

Tulethan tempaisemaan lukutaidon puolesta! LUKUHAASTEEN idea on innostaa ihmisiä lukemaan enemmän, ja samalla se tukee lukutaitotyötä meillä ja muualla. Maailmassa on miljoonia lukutaidottomia, ja Suomessa lasten ja nuorten lukuinto on hiipumaan päin.

Osallistumisohjeet:
1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti.
2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste, ja haasta ystäväsi mukaan.

Haasteen organisoija on Suomen pakolaisapu, joka käyttää keräysvarat afrikkalaisten pakolaisten lukutaitotyöhön. Lukukuvien levittämisen tarkoitus on viestittää lukuiloa ja sen myötä lukuintoa. Kotimaiset kirjabloggaajat osallistuvat ja jakavat haastetta. Kampanja käynnistyy kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. ja jatkuu koko syyskuun. Toivomme saavamme mukaan tuttuja, tuntemattomia, mielipidevaikuttajia ja julkisuuden henkilöitä, jotta saamme haasteen leviämään.lukuhaaste

Lukuhaasteen kylkiäiseksi tarjoan kirjaa Rakkaani, romaanihenkilö (Avain 2014).  Siinä on 20 kirjoittavan ja lukevan ihmisen jutut heille läheisestä fiktiohenkilöstä. Vapautunut ja irrotteleva kokoelma välittää lukuelämyksiä ja sitä, miten fiktiiviset henkilöt vaikuttavat, herättävät tunteita ja antavat ajateltavaa. Kirja tykästyttää siksikin, että lukijoina ja kokijoina olemme samalla viivalla, ammattilaiset ja muut.

Osa kirjoittajista on kirjailijoita, kuten Venla Hiidensalo, Tuija Lehtinen ja Antti Tuuri, mutta joukossa on myös muita kirjoittavia lukijoita. Kirjan henki on henkilökohtainen, jopa intiimi, sillä oma lemmikki paljastaa väkisin myös jotain kirjoittajasta. Kirjoittajien tyyli ja ote vaihtelevat, mikä sopii lukuelämyksistä iloitsevaan kirjaan.

On kiinnostavaa lukea sekä tutuista romaanihenkilöistä että potentiaaleista fiktiotutuista. Valitut henkilöt ovat ihastuttavia, ärsyttäviä, samastuttavia – kaikkea mahdollista. Kahdestakymmenestä ehdokkaasta mainitsen Raili Mikkasta kiehtovan Neidin, joka on nimihenkilö Ivo Andrićin romaanista. Neiti ei ole erityisen lämmin tuttavuus mutta tuikkaa pohtimaan aikoja, suhteita ja ympäröivää yhteiskuntaa. Sari Peltoniemen muistelossa Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -romaanin Miska yhdistyy riemastuttavasti kirjoittajan peilikuvaan unkarilaisessa kampaamossa. Peltoniemi lisäksi tiivistää osuvasti kiintymyksen ytimen:

Henkilö voi olla ihan yhtä hyvin tavallinen poika kuin haltijaprinsessa tai hietakirppu, mutta hänen pitää olla sellainen hahmo, joka ei jätä lukijaa rauhaan. Lukijan täytyy haluta kulkea henkilön kanssa koko kirjan matka ja vielä siitä eteenpäin.

Rakkaani, romanihenkilöRakkaani, romaanihenkilö houkuttaa muistelemaan omia lukulemmittyjä. Vakava ensirakkauteni oli Tuntemattoman Koskelan Ville. Sittemmin ihastuksia on riittänyt. Viime vuosina on dekkarigenrestä löytynyt kolme salarakasta. Ranskalainen Fred Vargasin Adamsberg kiehtoo: miehen ajatukset läikehtivät kuin levoton kalaparvi. Englantilainen Kate Atkinsonin Brodiessa rikkinäisyys ja kyky huolettomaan hilpeyteen viekoittelevat. Ruotsalainen Håkan Nesserin Barbarotti on leikkisä ja lämmin. Kesällä Donna Tarttin Tiklin päähenkilö herätti levottomuutta, eikä aina miellyttävällä tavalla. Tänään sydämeni sykkii äidillisesti: lämpimiä ajatuksia lähtee lukuhaastehenkisesti Emilille.

Niina Mälkiän Emil on työmies (Avain 2014) kertoo 10-vuotiaasta bolivialaisesta pojasta, joka kiillottaa kadulla kenkiä, kerää muovijätettä ja muutenkin raataa köyhän perheen esikoisena. Isä ei päästä kouluun, joten Emilin lukutaito on niin ja näin.

Karu ja vakava kertomus sopii kansainvälisyys- ja kehitysmaatietouskasvatukseen. Luen sitä myös siten, että hyvinvointimaiden ihmisten koulu- ja lukuhaluttomuus on etuoikeutettujen häpeätahra: koulutusta on alettu pitää itsestäänselvyytenä, joka ikään kuin häiritsee kokoaikaista hauskanpitoa. Ilman koulutusta sekä luku- ja kirjoitustaitoa elämän eväät ovat kuitenkin heikot, siitä Emil-kirja muistuttaa.

Emil on työmies on selkokielinen lastenromaani. Selkokirjallisuuden soisi saavan nykyistä enemmän huomiota, sillä yleiskieltä helpommasta kielestä hyötyy 8-12 % suomalaisista. Tässä joukossa on lukuhaluisia, ja sen lisäksi on lukuisia lukuhaluttomia, joita helppo kieli voisi houkuttaa vaikuttavan, viihdyttävän ja monin tavoin tärkeän harrastuksen pariin. Emil-tarina on myös hyvä esimerkki selkokirjasta, joka sopii luettavaksi kaikille lapsille, ei tarvitse olla erityisryhmään kuuluva. Eikä lapsi.Emil

Siispä: kirjoja ja lukuiloa kaikille. OLET HAASTETTU!

– –
Sain Emil on työmies -selkokirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Avainsanat: , , ,

1 syyskuun, 2014 · 10:31 am

Lehtolaista kahdella tapaa

Kuusi kohtausta Sadusta (Tammi 2014) on virkistävä teos Leena Lehtolaisen tuotannossa. On Lehtolaiselta aiemminkin ilmestynyt muita kuin dekkareita, mutta uutuusromaani testaa rohkeasti rakennetta.

Satu Savinainen on viisikymppinen multitalenttitaiteilija, hän on tehnyt performansseja, kuvataideteoksia, kirjoja ja lauluiltoja. Nyt hän on kadonnut. Onko se mainostemppu vai protesti, sillä Sadun miesystävän Heikki Sirviön puuhaama elämäkertanäytelmä Sadusta on ensi-illassa? Romaani esittää – todellakin, romaani esittää – lukijalle tämän näytelmän.

Eteneminen tapahtuu näytelmän repliikkien ja näyttämötapahtumien tahdissa. Siihen lomitetaan Sadulle tärkeiden ihmisten reaktioita ja muistumia näytelmän kohtausten pohjana olevista tositapahtumista. Mukana on myös näyttelijöiden ja ohjaaja-käsikirjoittajan ajatuksia harjoituksista ja esitystilanteesta. Ihailtavasti Lehtolainen pitää tämän kaiken kasassa.

Näyttämökuvat ja selostukset näytelmän video-osuuksista (joita ilman ei nykyteatteria enää tehdä) on tarkasti selostettu. Koska tekstissä on myös paljon näyttämövuorosanoja, näppärä dramaturgi kasaisi tästä esitysvalmiin näytelmän. Mutta toimisiko se draamana? En ole varma, sillä epäilen sisällön kantavuutta. Ammankin mielestä romaanissa pistellään sinne ja tänne, mutta  eritoten romaanimuotokokeiluna kirja on kiinnostava. Arja postaa ajatuksensa samanaikaisesti minun kanssani – mitähän hän teoksesta tuumaa?

Voiko taiteessa näyttää totuuden oikeista ihmisistä? Mikä on totuus – miten se vaihtelee kokijan mukaan? Saako yhden totuutta toitottaa muiden osallisten kustannuksella? Näihin kysymyksiin saa vastauksia lyhyin väläyksin laajalta henkilöjoukolta. Romaanin mosaiikkipaloista Satu hahmottuu hyvin: hänen kokemuksensa on omanlaisensa, joku muu muistaa ja näkee samat asiat toisin ja kolmas vielä eri tavalla. Muut henkilöt ovat alisteisia ailahtelevalle taidediivalle. Ohjaaja Heikki Sirviö jää valitettavan karikatyyrimaiseksi, mutta Sadun tytär riipaisee; hänelle on langennut rooli alistua äidin taiteelle. Vilja-tytär voi pahoin ja pähkäilee: ”Miksi helvetissä äiti oli suostunut siihen, että Leikkihirviö riepotteli näytelmässään kaikkia äidin elämään kuuluvia ihmisiä?”

Taiteilijuus on teemana kiinnostava, samoin yksityisyyden rajat ja kokemuksen vaihtelu kokijan mukaan, mutta silti välillä hätkähdän miettimään, miksi kaikki tämä. Satu ei ole lopulta kovin yllätyksellinen vaan narsistityyppinen prototaiteilija vaikkakin nainen, sillä usein vapaa taiteilijasielu on yhtä kuin mies. Siihen ei kovin syvälle romaanissa pureuduta. Lehtolainen tekee silti hauskan vedätystempun: omaperäinen draamarakenne lukuisine henkilöineen kätkee sisälleen moraliteetin ja juoniromaanin, joka houkuttaa setvimään, mitä Sadun elämässä tapahtui ja miksi hän katosi. Kätevää ja vetävää.Kuusi kohtausta sadusta

Lukulamppu-haastattelussa Leena Lehtolainen kertoo haluavansa uudistua, mutta jatkoa Mari Kallio -dekkareille on luvassa. Uusia odotellessa voi palata vanhoihin osiin toisessa muodossa. Leena Kaivosoja-Jukkola on mukauttanut selkokielisiksi kolme ensimmäistä Maria Kallio -kirjaa, joista juuri on ilmestynyt  Kuparisydän (Avain 2014). Siinä Maria Kallio on nimismiehen sijaisena Arpikylässä ja osallistuu murhatutkimuksiin, jossa on osallisena hänelle nuoruudesta tuttuja.

Selkokielen sanaston, rakenteen ja sisällön tulee olla helpompaa kuin yleiskielen. Se ei tarkoita sitä, että teksti olisi köyhää tai tarina tympeän typistetty, vaan tarkoituksena on lyhyt, helppo, nautittava teksti lukijoille, jotka kaipaavat helposti luettavaa tekstiä. Aikuisille natsaavia selkokirjoja ei paljon ilmesty, joten Kallio-sarjalle on tilausta. Mukauttaja onnistuu säilyttämään tyylin, tunnelman ja tarinan. Verrattuna aiempiin selko-osiin, on tässä uskallettu yhä paremmin karsia rönsyjä selkotyyliin sopivaksi. Kerronta on sujuvaa, ja etenkin dialogin vaivattomuus ilahduttaa. Jännitysjuoni etenee sukkelasti, ja jos henkilöitä putkahtelee liukkaasti tapahtumiin, kirjan alun henkilöluettelo auttaa palauttamaan tyypit mieleen. Kuparisydän on kelpo selkoa.Kuparisydän_selko

Kannatan kirjavariaatioita, sillä kirjallisuudesta nauttiminen ei saa olla kielikyvykkyydestä kiinni. Toiset lukijat viehättyvät romaanin Kuusi kohtausta Sadusta vaativahkosta rakenteesta, kun taas toiset lukijat saavat tuntumaa yhden suomalaisten suosikkidekkaristin tuotannosta helpotetun selkoversion avulla.

– –
Sain Kuparisydän-selkokirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat:

12 kesäkuun, 2014 · 8:45 am

Selkeää fantasiaa

Mikä? Unohtunut maa
Kuka? Kirjoittanut Satu Leisko
Mitä? Selkokielinen fantasiaromaani, 80 sivua
Mistä? Kustantanut Opike, 2014

 

Mitä fantasia tarkoittaa?
Siinä kerrotaan erikoisesta, kuvitellusta maailmasta,
jossa elää usein myös keksittyjä olentoja.
Miten fantasia sitten sopii selkokirjaan?
Laji vaatii kirjalta paljon,
koska tarinassa pitää olla outoa ja uutta.
Silti lukemisen pitää olla helppoa.
Unohtunut maa onnistuu tässä hyvin.

Kirja kertoo teinitytöstä, Susannasta.
Vanhempien ero on vaikea.
Hän kaipaa isää, kiukuttelee äidille
ja käyttäytyy ikävästi ystävilleen.

Susanna tapaa Aarnin,
jonka kanssa hän siirtyy toiseen maailmaan.
Aarnin harsomaailmassa on ihmeellisiä otuksia,
vaaroja ja yllättäviä tilanteita.
Mukana on myös hieman romantiikkaa.

Kirjassa elää taitavasti
kaksi maailmaa rinnakkain.
Tavallisen elämän ongelmat ovat esillä,
lisäksi hypätään satumaiseen ympäristöön.
Harsomaa ei ole tuttu eikä turvallinen,
silti se tuntuu uskottavalta.
Etenkin kummat otukset kiehtovat.
Seikkailulla on lisäksi tarkoitus:
käynti satumaassa kasvattaa Susannaa.

Suru on nyt osa sinua,
ja se muuttaa sinua.
Mutta jos sinulla ei olisi sitä,
ymmärtäisit paljon vähemmän
maailmasta ja ihmisistä.

Susannan suru koskettaa,
ja kirja käsittelee sitä kauniisti.
Kirja sopii erittäin hyvin nuorille,
joita muutokset pelottavat
ja joita tunteet koskettavat.
Kirja tarjoaa seikkailua, lohtua ja toivoa.

Selkoteksti etenee sujuvasti,
se on havainnollista ja elävää.
Kansikuva on houkutteleva,
mutta kirjan ihmisten suut ovat kovin supussa.
Kasvot jäävät siten aika ilmeettömiksi.
Muuten kuvitus kertoo hyvin tilanteista ja otuksista.
Unohtunut maa on nautittava avaus:
fantasia sujuu selkeästi.Unohtunut maa

– –

Selkokielisen nuortenkirjan hengessä kirjoitin arvionikin selkokielellä.

Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat:

15 toukokuun, 2014 · 8:20 am

Nuori kyttääjä

Tällä kertaa kirjoitan blogiin selkokielellä.
Selkokieli on helpompaa kuin yleiskieli.
Sen rakenne ja sanasto on muutettu niin,
että lauseet ovat lyhyitä ja sanat tuttuja.
Monimutkaisia ilmaisuja ja kielikuvia pitää välttää.
Selkotekstiin valitaan vain tärkeimmät asiat.
Lisäksi palsta on kapea ja kappaleet ovat lyhyitä.

 

Luin Marja-Leena Tiaisen kirjan Kyttäyskeikka.
Kirjan nimi jo kertoo siitä,
että luvassa on seikkailua ja jännitystä.
Kannessa joku ajaa mopolla,
ja siitä syystä voi päätellä,
että kirja sopii vauhdista pitäville nuorille.

Kyttäyskeikka

Kyttäyskeikka kertoo 15-vuotiaasta Nikosta.
Hän on huolissaan veljestään:
Juuso on joutunut huonoon seuraan.
Nikon epäilykset lisääntyvät,
kun hän kuulee,
että varkaita on käynyt tutuissa paikoissa.
Hän päättää estää uudet murrot.

Nikolla on paljon selvitettäviä asioita.
Niko huomaa, että äiti on väsynyt,
eikä yksin asuva isäkään voi hyvin.
Kaiken lisäksi Niko on ihastunut Mariaan,
joka taitaa olla kiinnostunut jostain toisesta.

Auton etupenkillä istui Maria.
Myös ajaja oli Nikolle tuttu.
Jani Kurikka oli Juuson kaveri.
Pojat olivat ystävystyneet jo ala-asteella.
Janilla on ollut monta tyttöystävää.
Yrittikö Jani nyt iskeä Marian?

Henkilöitä on aika paljon,
samoin on vuoropuhelua.
Sitä voi olla hankala seurata,
jos ei ole tottunut lukemaan kertomuksia.
Silti uskon, että kirja sopii nuorille,
jotka eivät lue usein
tai joiden on vaikea lukea.

Kertomusta on kiinnostava seurata,
koska juoni etenee liukkaasti.
Siihen on myös helppo eläytyä,
sillä Niko on mukava tyyppi.
Sen lisäksi jännitystä on sopivasti.

Kirjassa ei vältellä ikäviä asioita,
ja siinä kuvataan hyvin erilaisia tunteita.
Ilahdun, koska kirjassa on myös toivoa ja iloa.
Vaikeista asioista voi selvitä,
ja kaikesta voi seurata jopa jotain hyvää.

 

Marja-Leena Tiainen on nyt ajankohtainen kirjailija.
Suomen kirjailijaliitto ehdottaa häntä
kansainvälisen palkinnon saajaksi.
Perusteena on se,
että Tiainen kirjoittaa lapsille ja nuorille
rohkeista ja vaikeistakin aiheista.
Astrid Lindgren -palkinto jaetaan keväällä 2015.

– –
Marja-Leena Tiainen: Kyttäyskeikka (Avain 2014), 89 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat:

24 lokakuun, 2013 · 3:50 pm

Häräntappoase selkosuomeksi

”Mutta aloitetaan alusta.
Alussa oli kevät ja mä suunnittelin kesää.”

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (Otava 1984) on yksi onnistuneimmista viime vuosikymmenten esikoisromaaneista. Ensirakkaus ja maaseutu-kaupunki -vastapari esitetään romaanissa raikkaasti, eli kovin perinteisistä aineksista on loihdittu jo noin 30 vuotta tuoreena säilynyt toteutus. Vaikka kirja on hyväksi nuorisolukemistoksi havaittu, osa yläkoululaisista on keplotellut kirjatehtävistään takakansitekstein, nettiarviokopioin tai tv-sarjaversioin. Vaan enää ei tarvita kepulikonsteja!

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Helsingin kirjamessuilla 26.10.2013 julkistettiin Johanna Kartion selkomukautus Härkösen Häräntappoaseesta (Oppimateriaalikeskus Opike 2013). Monia perusteoksia on jo selkoistettu Seitsemästä veljeksestä lähtien, ja nyt on tämän modernin klassikon vuoro. Uskon selko-Häräntappoaseen suosioon, sillä tarina vetää mukautettunakin.

Selkoversion kieli on sutjakkaa, kerronnan ja dialogin rytmi napakkaa. Viihdyttävä juoni rullaa karsinnasta kärsimättä, myös tunnelma ja tyyli säilyvät alkuperäisillä asteluvuilla. Versio ei ole selkokieltä helpoimmasta päästä, sillä joukossa on ilmaisun runsautta ja ronskiutta, puhekielisyyttä ja kuvailevuutta.

”- Torvenkylällä? Missä helvetin kuusessa
on joku saatanan TORVENKYLÄ?
Joku olkikuukkelien kolo!
Mä huusin ja ryntäsin huoneeseeni.”

Alpo Korva on peruskoulunsa päättänyt teini, joka tahdonvastaisesti joutuu kesäksi heinätöihin. Allun persoona sanavalmiina, epävarmuuttaan peittävänä herkkiksenä välittyy tekstistä elävästi. Minäkerronta paljastaa ja peittää häntä sopivasti. Ihastuminen ja sen kohde Kerttu nähdään tarkkakatseisen murkkumiehenalun silmin. Henkilöiden hehku välittyy: Allu ja Kerttu ovat yhä hurmaavia kasvukynnyksellä keikkuvia eriparisia, riipaisevia ja nuoria rakastavaisia.
”Mun ei ollu tarkoitus,
mutta mä punastuin. Se takuulla huomas.
Mä en tienny, mitä terävää oisin vastannu.
Mä en osannu käsitellä sitä ämmää.
Jumalauta, mä olin hulluna siihen.
Kerttu oli ensimmäinen juntti,
joka oli uskaltanu hyppiä mun silmille.
Mä annoin sille anteeksi heti.”

Selkoistuksessa joudutaan merkittävästi supistamaan alkuteosta. Siihen nähden selko-Häräntappoaseessa jopa miljöö ja keskeiset sivuhenkilöt hahmottuvat osuvasti, vaikkei niiden kuvailuissa kauan viivytä. Kaikkiaan Johanna Kartio suoriutuu vakuuttavasti vaikeasta tehtävästä.

On turha rajata kirjan käyttäjäryhmää: kyllä sujuva, alkuperäistekstille uskollinen mukautus soveltuu kaikille, joita nuorista kertova rakkaustarina kiinnostaa mutta paksuhkon romaanin lukeminen ei syystä tai toisesta suju. Kavahtakaa kaikki, jotka sullotte selkomukautukset samaan sarjaan Valittujen Palojen latteiden kirjalyhennelmien kanssa. Ei, selkomukautus on oma taitolajinsa, sillä siinä säilyy alkuteoksen henki ja kokonaiskertomus omaehtoisesti mutta selkoperiaatteita soveltaen.

Selkokirjat tavoittavat muuten kätköön jääviä lukijoita yleiskieltä helpompina sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään sekä taitoltaan väljinä ja helppolukuisina.Vaikka lokakuun alkupuolella hehkutettiin PIAAC 2012 -tutkimuksen tuloksia, joiden perusteella suomalaisaikuiset (16-65 -vuotiaat) ovat lukutaidoltaan maailman kakkosia, jäi valtamedialta toinen totuus melkein huomaamatta: 11 %:lla suomalaisista on kehno lukutaito. Toivon totisesti, ettei suomalaisen lukuihmeen hehkutus saa häpeämään tai vähättelemään heitä, joille sujuva lukutaito ei ole itsestäänselvyys.

Omassa työssäni törmään päivittäin nuorten kielteiseen suhtautumiseen: kirjojen lukeminen koetaan vaikeaksi ja ikäväksi. Kyse on aivan tavallisista peruskoulun läpäisseistä nuorista, jotka karttavat kankean lukutaidon vuoksi pitkäjänteisyyttä edellyttäviä tekstejä. Toisaalta, kun lukumotivaatio herää tai herätetään, heikonpuoleisellakin taidolla selviää. Onneksi on selkokielisiä materiaaleja, jotka tasa-arvoistavat ja helpottavat tiedonvälitystä. Niiden soisi saavan enemmänkin julkista huomiota ja tunnustusta. Siis toistan: onneksi on selkovaihtoehtoja, joilla lukemisvastaisuutta saa murrettua ja synnytettyä myönteisiä lukukokemuksia. Tervetuloa selko-Häräntappoase lukulistoille!
Häräntappoase

Kustantajan sivuilla voi tutustua Henna Karan blogitekstiin, joka esittelee Häräntappo-uutuutta ja Johanna Kartion selkomukautuskokemuksia.
Muista uutuuksista löytyy vinkkejä selkokirjaesitteestä.

Anna-Leena Härkönen otti selkokummihaasteen vastaan kaksi vuotta sitten, ja hän puolestaan kutsuu nyt kirjamessuilla kummiutta jatkamaan Reijo Mäen. Eli parin vuoden kuluttua on luvassa Vares-dekkari selkosuomeksi. Kiinnostavaa, miten äijäproosan verbaalihuumori tulee kääntymään selkoon.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat: , , ,

10 syyskuun, 2013 · 4:26 pm

Pieni kirja isosta asiasta

Nina Mälkiä on kirjoittanut selkokielisen romaanin Liian pieni äidiksi (Avain 2013). Päähenkilö on 13-vuotias tyttö ja raskaana. Nicaraguassa ja muissa kehitysmaissa synnytetään nuorina, mutta teiniraskaus on vaiettu ja häpeällinen asia.

Kirja kertoo koskettavasti, miten tyttö, joka on vielä itsekin on aivan lapsi, on tilanteesta hämmentynyt ja ahdistunut. Hän on tunteineen kovin yksin, sillä läheiset vieroksuvat vaikeaa aihetta. Raskaaksi tulemiseen ja synnyttämiseen liittyvät asiat ovat tabuja, joita ei tilastaan ymmärtämättömälle tytölle avata. Tytön hätä on moniuloitteinen: väkivallan vaara häilyy, tyttöä kiusataan, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään ole häävit, sillä koulu pitää jättää kesken.

Kirjassa on sekä kehitysmaatietoutta että empatiaa herättävää tunnemaailmakuvausta. Koska selkokieliset kirjat pääasiassa suunnataan lukijoille, joilla yleiskielinen teksti on liian vaikeaa, voi alkuajatus olla, miten rankka aihe saa lukijoita. Erilaiset ja kaikenlaiset nuoret ja aikuiset lukijat saavat tästä kyllä purtavaa. Kuvittaja on ansiokkaasti nigaracualainen taiteilija, mutta harmillisesti kansi voi turhan lastenkirjamaisena johtaa harhaan, sillä lastenkirjasta ei todellakaan ole kyse.

Tämä selkokirja voi romuttaa raja-aitoja. Kuka vain on sopiva selkokirjan lukija, ei tarvita leimoja tai ennakkoluuloja, erityisryhmärajotteita. Taitto on toki selkokielinen, eli se helpottaa lukemista kapean palstan ja lyhyiden kappaleiden vuoksi. Mälkiä kirjoittaa sujuvaa, soljuvaa ja selkeää kieltä. Mikä kielikuvissa ja kerrontateknisissä keinoissa hävitään, tarinan painossa voitetaan.

Mukavasti on viime vuosina ilmaantunut uusia selkokielen kirjoittajia ja joitain selkokirjojen kustantajakin. Kun povataan lukijoiden muuttuvan yhä lyhytjännitteisemmiksi, voisi selkokirjoilla olla tilausta. Sen lisäksi, että on löytynyt Mälkiän kaltaisia alkuperäistekstien selkotekijöitä, myös uusia, mielenkiintoisia mukautuksia on ilmestynyt, kuten kaksi selkoversiota Leena Lehtolaisen dekkareista (selkomukauttaja Leena Kaivosoja-Mukkola, Avain 2012 ja 2013). Lokakuisilla Helsingin kirjamessuilla julkaistaan Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (mukauttajana Johanna Kartio, Opike 2013). Ja sitten selkokielellä on Romeo ja Julia, Robin Hood, Henning Mankellin dekkari ja…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat: , ,