Italia vuonna 1935: fasismi jyllää, isänmaallinen propaganda puree, Mussolinin kannattajat hallitsevat pelolla, taloudelliset pakotteet kurjistavat Italiaa ja alkaa Etiopian valloitus. Monzan kaupunki edustaa Beatrice Salvonin romaanissa En pelkää mitään (Gummerus 2024) Italiaa.
Yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa kahden murrosikää lähenevän tytön tarinaa. Francesca on vähän asemastaan tippuneen hattukauppiaan tytär, jonka äiti pitää yllä koppavan yläluokan tapoja ja kunniallisuuskuria. Maddalenan perheen isä on kuollut, jolloin isoveli toimii perheen päänä äidille, siskolle ja Maddalenalle. Kaupungilla Maddalenan nimi on Malneta ja tytöstä leviää huhut noitana ja tuhoa kylvävänä paholaisena. Maddalena leikkii joella kahden pojan kanssa. Toinen heistä kuluu paikkakunnan johtavaan Columbojen fasistiperheeseen, jota myös Francescan äiti mielistelee.
Francesca on romaanin kertoja, ja hän kuvaa tehokkaasti, miten hän tuntee vetoa omapäiseen tyttöön, joka uhmaa tarkkoja sukupuoli- ja käytöstapoja. Maddalenan pelkäämättömyys alkaa tarttua Francescaan.
•
Romaanin ystävyyden kuvaus vaikuttaa sävykkäältä, siinä välit vaihtelevat italialaistyyppisen ailahtelevasti ja voimallisesti. Huomioni kuitenkin kiinnittää seksistisen kulttuurin kuvaus, jossa miesten omistajuutta harva vastustaa. Tytöt ovat alttiina tuijotteluille, käpälöinnille ja huutelulle heti, kun puseron alla alkaa vähän kumpuilla.
Romaanin alku heti paljastaa, että edetään kohti murhaa, joten se ei ole juonipaljastus. Murhatun henkilöllisyyskin selviää melko nopeasti. Romaanissa motiivi onkin käsitellä patriarkaatin valtaa fasismin höystein, kun korruptoitunut miesväki pitää puoliaan totuudesta piittaamatta.
Romaanissa on paljon teemoja kuten äitisuhde, aviopuolisoiden valtataistelu, väkivalta, seksuaalinen (väki)valta, sota ja petokset – ja symbolinen mutainen joki. Myös henkilöitä on paljon ja sivujuonia kuten korttelikauppiaan ja hänen poikansa roolit romaanissa. Kerronta etenee alun murhahetkeä lukuun ottamatta kronologisesti kertojatytön havaintojen varassa.
•
Ei ole suotta verrattu Salvonin kirjaa Ferranteen, sillä samantyylinen ystäväpari ja miehinen väkivaltakulttuuri löytyvät tästä romaanista kuin Loistava ystäväni -romaanistakin (ja -sarjasta). Salvonin kerronta on suoraviivaisempaa ja vähemmän passiivisaggressiivista kuin Ferrantella, ja toinen historiallinen aika tuo siihen omanlaista ilmaisua.
Kummallista kyllä minulle jäi Salvonin romaanista vähän naiivi jälkimaku. Ehkä siihen oli ahdettu aika paljon aineksia, jotka kyllä yhdistettiin näppärästi mutta ohittuivat nopeasti. Ihan loppu makuni mukaan löpsähti ja oli tyttökirjamainen (tyttökirjoja väheksymättä). Voi olla, että ohut kirjakokemukseni juontaa juurensa siitä, että kuuntelin kirjan.
•
Beatrice Salvoni: En pelkää mitään, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä, äänikirjana 9 tuntia, 16 minuuttia, lukijana Elisa Salo. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 