Avainsana-arkisto: Emily St. John Mandel

Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri

Luen (tai kuuntelen) verrattaen vähän scifiä enkä ole ihan sinut lajin kanssa. Aikamatkailen kirjojen kera kyllä mieluusti menneisyyteen, mutta tulevaisuuden fantasiat kummasti etäännyttävät. Annoin silti avoimen mahdollisuuden Emily St. John Mandelin romaanille Rauhallisuuden meri (Tammi 2025) – alkaahan se 1900-luvun alusta.

Romaani käynnistyy konservatiivisen brittiperheen illallisilta, jossa nuori aatelisherra sanailee siten, että perhe passittaa nuorukaisen Kanadaan. Romaanin alku lupaa paljon: kerronnan elävyys herättää kiinnostuksen Edwin haahuiluun Kanadassa. Hänen osuutensa tosin päättyy melko nopeasti outoon kokemukseen vaahteran varjossa.

Edwardin kokemus sitoo yhteen romaanin monet muut episodit eri vuosisadoilta, myös 2200- ja 2400-luvuilta. Meidän aikojamme lähellä olevat episodit kytkevät romaanin myös St. John Mandelin aiempiin romaaneihin, eritoten Lasihotelliin. Minua kutkuttavat kirjailijat, jotka kierrättävät eri romaaneidensa henkilöitä, esimerkiksi Elizabeth Strout ja Pierre Lemaitre. Sellainen tarjoaa tasoja ja näkökulmia juoneen ja tarinaan. Konsti on samalla kuitenkin sellainen, että lukija, joka ei voi tunnistaa viittauksia aiempien romaanien henkilöihin, saa kuitenkin eheän romaanikokemuksen.

Hienoiseksi ongelmaksi minulle muodustuu Rauhallisuuden meri –romaanintulevaisuuden vuosisadat, miljööt ja teknologia. Romaanin tulevaisuudessa on siirtokuntia kuussa ja muualla avaruudessa. Osin kuvitelma tulevasta tuntuu uskottavalta, osin ei. En esimerkiksi saa kiinni yhteiskuntarakenteesta. 

Avaruuselämässä tapahtuu myös tämän ajan toimintaa kuten kirjojen kirjoittamista ja kirjailijoiden kirjakiertueita. Olen valitettavan skeptinen kirjamuodon ja -kiinnostuksen säilymisestä 2200-luvulla, mutta kyseinen olkoon oma ongelmani.

Ihminen on sen sijaan romaanissa tunnistettava nyt ja tulevaisuudessa: poloiset ovat erehtyväisiä, pandemioiden uhkaamia ja sattumien saattelemia. Vai ovatko sattumat jonkun ulkopuolisen vaikutusta?

Mielenkiintoista on romaanin aikamatkailu ja sen etiikka. Romaanissa tulevaisuudesta tupsahtava tulija ei saa vaikuttaa sen ajan tapahtumiin, joihin hän siirtyy. Malttaako romaanin aikamatkailija tulevaisuudesta olla niin toimimatta? Se selviää vivahteikkaasti kerrotusta ja suomeksi käännetystä romaanista. 

Rauhallisuuden meri ei leimallisesti ole naistenviikkokirja niin, että siinä olisi korostetusti naisasiaa. Se on naisoletetun kirjailijan romaani, jossa on ihmisasiaa ja mielikuvitusta.

Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri, suomentanut Aleksi Milonoff, Tammi 2025, äänikirjana 6 tuntia 3 minuuttia, lukijana Krista Putkonen-Örn. Kuuntelin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani, spefi

Emily St. John Mandel: Asema 11

Emily St. John Mandelin romaani Asema 11 (Tammi 2022) vie tulevaisuuden maailmaan, jossa pandemiakatastrofi on romuttanut sivilisaation – ei infrastruktuuria, sähköä, tietotekniikkaa, ruokahuoltoa eikä terveydenhoitoa. Noin vuonna 2040 jäljellä on joitain yhdyskuntia, joissa vanhimmat eloonjääneet voivat muistella, milloin sai viimeksi syödä appelsiinia, kenties vuonna 2018.

Kanadalaisen kirjailijan romaani ilmestyi vuonna 2014, ja koronan jälkeen se täräyttää: tutun elämäntavan katoaminen on pienestä kiinni. Asema 11 heilauttaa ajatuksia ja muistuttaa, miten riippuvaisia olemme teknologiasta ja yltäkylläisyydestä, joista nyt länsimaissa saamme nauttia – ja miten haurasta se on.

Ahmin kirjan yhtä kyytiä, koska juoni vetää tehokkaasti ja kerronnan aika- ja henkilönäkökulmavaihtelut pitävät tarkkaavaisena. Vaikkei henkilökuvaus ole erityisen syvää, henkilöiden palapeli rakentuu kekseliäästi: muutama päähenkilö kytketään toisiinsa joustavin juonilangoin.

Viisikymppinen näyttelijä Arthur Leander kuningas Learin roolissa torontolaisella teatterilavalla toimii keskuksena, ja häneen liittyvät tavalla tai toisella ystävä Carl, ex-vaimot, poika, esityksen lapsinäyttelijä Kirsten ja paparazzi-ensihoitaja Jeevan. Arthurin ensimmäisen vaimon Mirandan sarjakuvataide kulkee juonessa mukana. Ja muukin taide, sillä tulevaisuuden aikatasolla Kirsten kuuluu autioitunutta kanadalaisrannikkoa kiertelevään seurueeseen, joka esittää harvalukuisille yhteisöille vuoroin sinfoniamusiikkia ja Shakespearen näytelmiä.

”Kiertävän sinfoniaorkesterin nimi on kirjoitettu valkoisella kaikkien kolmen vaunun molempiin kylkiin, mutta ensimmäisessä vaunussa lukee lisäksi: Koska selviytyminen eri riitä.”

Selviytyminen ei riitä. Komeasti kytkeytyy taiteen sielunruoka maailmanlopun meininkiin, jossa hengissäpysyminen on uhattuna, ihmiset pelkäävät toisiaan ja väärille profeetoille tulee tila. Silti joissain yksilöissä ja yhteisöissä on toivoa – näkyy joitain valonpilkahduksia.

Romaanin juoneen ja tarinaan punoutuu jos jonkinlaista aihetta ja tapahtumaa, myös yllätyksiä. Teemojen moninaisuus miellyttää minua. Jostain syystä tämä kirja saa minut ymmärtämään, miten infrastruktuuri on erityisosaajien varassa, ja jos… Kirja pysäyttää: mitä kaikesta ja kenestäkin jäljelle jää.

Romaanin kerronnan visuaalisuus saa aikaan eläviä kuvia verkkokalvolle henkilöistä, tilanteista ja ympäristöstä. Se saa jännittämään, miten romaani siirtyy postapokalyptiseksi tv-sarjaksi Station 11 (HBO Max 2021-2022). Muutaman jakson perusteella en ole erityisen vakuuttunut. Vetävä tarina on draamana muuttunut oudon ponnettomaksi.

Emily St. John Mandel: Asema 11, suomentanut Aleksi Milonoff, Tammi 2022, 394 sivua. Lainasin kirjabloggaajakaveriltani.

Station 11, HBO Max 2021 – 2022, minisarja, 10 jaksoa.

7 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Romaani