On Platonin Pidot ja Petroniuksen Trimalkion pidot, löytyy myös muita pitoisia kirjanimiä. Ehkä selvin viitekehys Johanna Forssin romaanille Pidot (Tammi 2026) on Petroniuksen satiiri antiikin yläluokan pippaloista. Forss vie nelikymppisten some- ja markkinointivaikuttajien kemuihin, joissa sampanja virtaa ja pöllyt pöllyävät.
Kirjan minäkertoja Maria on saanut kutsun koulu- ja nuoruudenajan bestiksen Mairannen juhliin helsinkiläiseen bilepaikkaan. Yhdessä poikkeusnaisten taide-elämistä Kuopiossa nuorena haaveilleiden naisten tiet ovat eronneet parikymppisinä.
Kumpikin on lukion jälkeen jättänyt kotikonnut taakseen. Maria opiskeli taidevalokuvaa, mutta ahertaa museoassarina ja kipuilee ruuhkavuosien elämänpettymystä. Marianne sen sijaan porhaltaa somekunigattarena ja hehkuu keskipisteenä rakkautta – myös romaanin juhlissa:
”Nostan katseeni puhelimesta, etsin vaistomaisesti Mariannen uppiniskaista hiusrajaa mutta en näe sitä enää. Hän on livahtanut pois lähipiirinsä kanssa. Pöytäseurue näyttää siltä kuin joku olisi ottanut tulpan irti lavuaarista ja kaikki vesi olisi valunut viemäriin.”
•
Näissä kekkereissä minäkertoja rähjääntyy fyysisesti ja psyykkisesti. Kyse on nykypitojen varjolla kasvukertomuksesta ja keski-iän kriisistä, mutta lisäpanoksia paukkuu perhesalaisuudesta, joka paljastuu kirjan mittaan.
Kolmiosaisessa romaanissa alussa ja lopussa tihkuu juhlahumun keskellä tietoa kertojan ja Mariannen lapsuudesta ja nuoruudesta. En ole ihan varma olisiko väliosa suoraan kuopiolaisesta menneisyydestä tarpeen, sillä rakenteellisesti juhlatilanteesta menneeseen hyppely sujuu hyvin ja virittää tunnelmaa. Marian ja Mariannen nuoruus vie mielikuviin intensiivisestä suhteesta Valoa valoa valoa -tyyppisten tyttökertomusten tapaan.
Satiiri juuttuu melkein vain ökyjuhlien ja vaikuttajatalouden terävään havainnointiin. Romaanissa alkaa painottua ihmisuhteet ja minäkertojan kuprut niissä, jolloin vino virnuilu tosikoituu, ja nelikymppisten avio-ongelmat jämähtävät sukupuolten perusasetelmiin. Luokkaretki ja erivaraiset kotitaustat mahtuvat romaaniin mukaan niin, että ylhäältä voi pudota ja alhaalta nousta.
•
Tämä on romaanissa erittäin kiinnostavaa: ”Olivatko kuvat myös tekoja?” Valokuvilla on romaanissa rooli motiivina ja monitulkintaisena merkityksenä kautta romaanin. Taiteelliset ambitiot, kilpailu ja vallankäyttö kietoutuvat yhteen monin tavoin. Siitä löytyy kirjassa herkkupaloja.
Pidot kehkeytyi siis kiinnostavaksi ihmissuhdesykeröksi, jota juhlahumun kuvaus ryydittää. Vaikka en olisi halunnut olla kutsuvieraana noissa somekerman näytöstyylisissä juhlissa, tirkistely niihin kannatti. Loppuosan hienoinen hajaannus pelastuu minäkertojan henkilökohtaisena nousuna menneisyyden yläpuolelle.
•
Johanna Forss: Pidot, Tammi 2026, 113 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 