Avainsana-arkisto: Kaisu Tuokko

15 kesäkuun, 2025 · 7:44 am

Kaksi kotimaista dekkariviikolle: Verijäljet & Valhe

Dekkariviikko on päättymässä. Viikon aikana luin kokosin kotimaista jännitysromaania, joten tarjoan niistä viikon kunniaksi lyhyet makupalat. Kumpikin on sarjansa kolmas kirja. Kolmas kerta toden sanoo?

Tiina Martikainen: Verijäljet

Poliisikoira Ruutin ja emäntänsä Miran vaiheet Lohjan seudulla ovat ehtineet kolmanteen osaan. Sarjan juju lienee tarkan poliisikoiratoiminnan kuvauksen lisäksi Miran lukkiutuneessa tunne-elämäässä. Jälkimmäinen pitää yllä privaattijännitystä. Menneisyyden traumatisoivat kokemukset  vaikuttavat Miran orastavaan suhteeseen, johon sitoutuminen ottaa koville. Verijäljet (Otava 2025) vie luottamuspulateeman äärimmilleen romaanin rikosjuonessa.

Sammattilaisesta retkikeskuksesta löytyy naisen ruumis ja jatkoa seuraa. Mira kollegoineen joutuu sarjamurhaajajahtiin. Romaanin tehokeinona toimii rakenne, jossa risteilee eri näkökulmia: murhaajan lyhyet aatokset siellä täällä kirjaa, yhden kaapatun uhrin kokemuskatkelmat ja aikaa vastaan taistelevien poliisien selvitysponnistelut bonuksena Miran suhdetilanne.

Martikainen tekee vakaata dekkarityötä, ja kerronnan varmuus vakuuttaa. Poliisien puurtaminen näyttäytyy uskottavana, ja eri tutkintalinjat valottuvat hyvin. Kuulustelu- ja keskustelutilanteet kuvataan elävästi, ja dialogi etenee sujuvasti. Myös miesvaltaisen työyhteisön hegemoniaa välähtää mielenkiintoisesti ja uskottavasti. 

Jos ihmettelen Miran mustavalkoisuutta miessuhteessaan, siinäpä ihmettelen: kyllä Mira saa olla patoutunut Mira – niin hän hahmottuu omanlaisekseen koirakaveri-ihmiseksi. Ja jännitys, sitä oli! Jälleen menneisyyden möröt vaikuttivat nykyisyydessä, ja syy pohjustuu kovin kipeäksi. Loppuyllätykseen sisältyy kokemuksia, jotka vaikuttivat rikollisen täysnyrjähdykseen.

•

Tiina Martikainen: Verijäljet, Otava 2025, 227 sivua; osittain kuunelin, 9 tuntia, 29 minuuttia, lukijana Armi Toivanen. Käytin BookBeatia.

Kaisu Tuokko: Valhe

Kaisu Tuokon sarjan keskushenkilönä on kristiinankaupunkilainen toimittaja Eevi Manner, joka on aiemmissa osissa sotkeutunut rikostapauksiin. Eeville ne ovat osoittautuneet mullistaviksi, sillä Vaasasta rikoksia on tullut tutkimaan entinen nuoruudenrakkaus Mats. Kunkin kirjan rikostapauksen lisäksi lukija saa seurata, miten vanha suola janottaa.

Kolmannessa osassa Valhe (Otava 2025) tilanne on uusi: Eevillä on kauan odotettu vauva miehensä kanssa, ja Mats on palannut vaimonsa luo. Vanha tunne polttaa kuitenkin kumpaakin ja tuo heidät taas kohtaamaan toisensa, kun Kristiinankaupungin kirkon portailta löytyy verijäämiä. 

Kenties lukija saa jännittää, kuka on Eevin lapsen isä, mutta varsinainen jännärin aihe on kirkkopihan tapaus, joka on kummallinen: ruumista ei löydy. Silti tutkintakoneisto on täydessä käynnissä.

Romaani näyttää arjen ja tunteiden ristiriitoja. Eevi Manner -sarja on tuonut genreen herkkyyttä, joka kolmannessa osassa on kääntyä itseään vastaan. Eevin tunnepuoli on viedä koko tilan, ja edellisen kirjan tavoin nytkin kytee muun mukana ystävä-case, jota Eevi pähkäilee. 

Jälleen vaikutin rikoksiin löytyy menneisyydestä. Jännitys ei juuri pääse käyntiin, mutta kirjan rikososuus kertoo karun totuudellista kieltä ihmisestä, joka lajina käyttää hyväksi muita, myös läheisiä, kun siihen tilaisuus tulee.

Turhaa toistoa ja selittelemistä soisin karsisittavan. Kenties kyse on kustannustoimittajan työtapaturmasta.

•

Kaisi Tuokko: Valhe, Otava 2025, 270 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat: ,

10 kesäkuun, 2024 · 7:01 am

Kaisu Tuokko: Yksin

Käynnistän kesäkuisen dekkariviikon Kaisu Tuokon toisinkoisella. Se sopii mainiosti aloitukseksi, sillä Tuokon esikoisdekkari viime vuonna nostatti toiveita tasokkaan sarjan kehkeytymiselle. Sarjamuoto on jännityskirjallisuudessa kovin tavallinen. Siksikin tämä kirja sopii dekkariviikkopostauksieni aloitukseksi. Dekkariviikkoa vetää Kirsin kirjanurkka.

Yksin (Otava 2024) siirtyy vuoden eteenpäin esikoisesta Kosto. Tutut henkilöt päivitetään lukijalle nopeasti, ja uskon myös Kostoa lukemattomien pääsevän hyvin tarinaan kiinni. Tuokko tekee varmaa työtä henkilövetoisen dekkarin eteen, mikä sopii minulle.

•

Toimittaja Eevi Mannerin mieli myrskyää lapsettomuushoitojen hormoniaalloissa, joissa puoliso Mirek pyrkii luovimaan. Eevi kuitenkin empii: pysyykö liitto kasassa? Eevin ajatukset hajaantuvat turhan usein ensirakkauden Mats Bergholmin suuntaan. Uusi murha Kristiinankaupungin tuulimyllymäellä tuo entiset rakastavaiset taas yhteen.

Tuttuun tapaan romaani seuraa vuorotellen Eevin ja Matsin elämää työssä ja kotona, ja välillä he kohtaavat. Kohtaamiset vievät rikosselvitystä eteenpäin, samoin heidän suhteensa jännitteisyyttä. Lukijalle tilanne on herkullinen, sillä ex-rakastavaisten vire virittää myös lukijaa arvailemaan, kuinka heidän keskenään käy. Uskon tilanteen jatkuvan vastakin.

Yksin kantaa monta teemaa. Nimensä mukaan yhtenä on yksinäisyys, ja siitä on kirjassa monenlaista aihelmaa. Päähenkilötkin ovat ajatuksineen yksin. Pääteema on vanhustenhoito. Yksi linja siinä näyttää olevan yksityisten hoitokotien riistohinnoittelu ja epäselvyyden vanhustenhoidon laadusta.

•

Hieman Eevin onnenkantamoisilta näyttävät tiedonmuruset tuntuvat liian hyviltä sattumilta. Vähän samaa henkeä on toisen teeman – perheväkivallan – kytkeytymisellä juoneen. Vielä kolmaskin lomittuu: huumerikokset. Lisäksi tärkeä teema liittyy perhesuteisiin. Matsin ja pikkuveljensä vaikea lapsuus ja sen seuraukset näyttäytyvät nekin romaanissa. Aika paljon yhteen kirjaan. Liikaako? Pistän aprikointini pikkukaupungin piikkiin, eli Eevi kotikaupungissaan ja työssään törmää laajaan ihmismäärään ja siten moniin murheisiin.

Kaisu Tuokko kirjoittaa pohjoismaiseen dekkariperinteeseen loksahtavaa jännitystä. Siinä on kotoisuutta vaan ei ihan puhdasta cosya. Myös toimittaja-poliisi-yhteistyö sopii lajiin. Ehkä esikoinen oli toisinkoista jäntevämpi, mutta se ei haittaa. Luin uutuuden mielihyvin kesän alun dekkariviihdytyksenä. Odotan, mitä lopun käänne merkitsee Eevin, Mirekin ja Matsin elämänkäänteisiin ja minkälainen rikos saa seuraavaksi ratkaisunsa.

•

Kaisu Tuokko: Yksin, Otava 2024, 303 sivua. Sain kirjan kustantajalta kirjailijan tervehdyksin. Kiitos!

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat:

6 kesäkuun, 2023 · 6:02 am

Kaisu Tuokko: Kosto

Tuore dekkariuutuus on Kaisu Tuokon esikoinen, Kosto (Otava 2023). Kelpo käynnistys, mielestäni. Kesäisen Kristiinankaupungin asukkailla on salaisuuksia, joita alkaa paljastua, kun merestä löytyy 17-vuotiaan nuorukaisen ruumis. Tapausta selvittää poliisin puolelta rikostutkija Mats Bergholm, ja paikallislehden toimittaja Eevi Manner pyörii myös tapaukseen liittyvien henkilöiden ympärillä.

Rikosvyyhti avautuu vaihe vaiheelta siten, että yllätyksiä ilmaantuu sopivasti. Moni asia etenee siksi, että Eevin tapa lähestyä kuolintapaukseen liittyviä henkilöitä herättää heissä luottamusta. Eikä Matskaan ole poliisi pahimmasta päästä. Hänen varjossaan tapausta tutkivat yksioikoinen miespoliisi ja pätevä naispoliisi.

”Heillä oli suuria suunnitelmia tulevaisuutta varten, he kaksi maailman pahuutta vastaan.” Eli Mats ja Eevi seurustelivat nuorena, mutta maailma heidät erotti ja vei muihin suhteisiin ja maisemiin. Nyt he kohtaavat taas vanhassa kotikaupungissa, jonka merellinen kesän odotus siirtyy hyvin kirjaan. Lukija saa lisäksi odotella, lämpeneekö parin vanha lempi, vaikka kummalla on puoliso. Kummankin kipupisteet vanhemmuudessa tulevat myös kirjassa esille syventäen henkilökuvausta. Kaikkiaan päähenkilöt hahmottuvat kiinnostavasti, erityisesti korostuu herkkyys.

•

Dekkarin aiheet ovat (valitettavasti yhä) ajankohtaisia: koulukiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta sekä jengiraakuudet. Etenkin kahta ensimmäistä aihelmaa kirja käsittelee eri henkilöiden kokemina, ja kirja osoittaa kirvelevästi, miten tavallista etenkin tyttöjen häirintä on ja mitä haavoja se jättää.

Kokonaisuus virittyy pahuuden pohdinnasta:

”Me olemme olleet kaikki lapsia, tulleet tähän maailmaan hyvinä. Sitten jotain tapahtuu, ja jotkut meistä päätyvät tekemään toisilleen pahaa. Pahaa toiselle ihmiselle. Miksi?”

Edellinen sitaatti on romaanin salaperäiseltä päiväkirjan kirjoittajalta, jonka osuuksia on kursivoituna siellä täällä. Muuten kerronta vaihtelee Matsin ja Eevin näkökulmien kesken, mutta kerronta ja dialogit sujuvat hyvin. Rakenneratkaisu tuntuu nykydekkareille kovin, kovin tyypilliseltä, niin myös kombo poliisi-toimittaja.

Muutenkin voisi kuvailla Kostoa tyypilliseksi dekkariksi mutta hyvällä tavalla sellaiseksi. Pikkukaupungin tavallisten ihmisten tragediat kirja välittää inhimillisen myötäelon tuntein. Se sopii dekkarimakuuni. Pidän myös kirjan nousujohteisesta kehityskaaresta, ja ihan loppu lisää intoani. Odotan seuraavaa osaa.

•

Kaisu Tuokko: Kosto, Otava 2023, 180 sivua eKirjana. Luin BookBeat. 

5 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari

Avainsanat: