Onko jo nimetty jännityskirjallisuuden alalajiksi kirjailijadekkarit? Hyvinpä voisi! Guillame Musse väsäsi ihan trilogian kirjailijakeskiöstä, ja onhan samanmoisia muitakin, Stephen Kingilläkin. Joulukuussa luin japanilaisen kirjailijajännärin, Keigo Higashinon Pahan asialla (Punainen Silakka 2024).
Minäkertoja on irtisanoutunut opettajan hommistaan kirjailijakutsumuksen vuoksi, joskin hän on julkaissut ”vain” lastenkirjallisuutta. Hänen naapurissaan asuu lapsuudesta tuttu menestyskirjailija Kunihiko Hidalka, joka on muuttamassa toisen vaimonsa kanssa rapakon taa. Hidalkan ensimmäinen vaimo on kuollut muutama vuosi sitten. Romaani alkaa, kun minäkertoja Osamu Nonoguchi vierailee naapurissa juuri ennen Hidalkan muuttoa. Seuraava tieto naapurista onkin murha.
Murhaa tutkiin Nonoguchin entinen opettajakollega Masaya Fujio, joka onnistuu poliisina paremmin kuin pedagogina. Rikostutkinta etenee lautapelin tapaan: se etenee erilaisin siirroin, peruuttaa, muuttaa suuntaansa – yllättää.
Monen dekkarin tavoin henkilöiden menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen, ja sieltä löytyy murhan monimutkainen syyvyyhti, joka sisältää jos jonkinlaista rikosta. Lukijana mieleni muuttuu monesti murhaajan henkilöllisyydestä, vaikka epäilys väreilee tiettyyn suuntaan aika varhain. Käänteet pitävät koko ajan virkkuna.
Romaanin kerronta viehättää. Siinä verkkaisuus kytkeytyy harkittuun tapaan edetä polulta toiselle. Henkilöistä avautuu erilaisia puolia, ja dialogit pomppivat kohteliaina pallotteluina, joiden tarkoitus johtaa poliisia maaliin. Olipa miellyttävän vanhahtava ja silti tuore dekkarituttavuus!
•
Keigo Higashino: Pahan asialla, suomentanut Raisa Porrasmaa, Punainen Silakka 2024, äänikirjana 7 tuntia 41 minuuttia, lukijana Juhani Rajalin. Kuuntelin BookBeatissa,
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 