Avainsana-arkisto: Mervi Heikkilä

Kirjoitusoppaita: Lumottu pikajuna & Kirjoita vuosi & Aiheiden kirja

Elämme merkillistä aikaa, jolloin kirjojen lukeminen ja ostaminen sekä lukutaito ovat vähenemässä mutta kirjoja julkaistaan entistä enemmän ja kirjoittaminen kiinnostaa. Säännöllisen tiheästi ilmestyy erilaisia kirjoitusoppaita harrastajille ja kirjoittamisesta kiinnostuneille, miksei myös ammattikirjoittajille.

Viime aikoina olen tutustunut kolmeen erilaiseen oppaaseen ja todennut ne antoisiksi. Siispä lyhyet esittelyt niistä. Eivät ehkä vinkkini ehdi pukinkonttiin, sillä näiden kirjojen osto onnistuu kenties kätevimmin verkkokaupasta, mutta kirjoista ei katoa inspiroivuus, vaikka niihin tutustuisi joulusesongin jälkeen.

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen: Lumottu pikajuna. Kirjoita lyhyesti

Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat kirjoittaneet yhdessä useita kirjoittamisoppaita. Lumottu pikajuna (Haamu 2025) on suunnattu viidesluokkalaisista ylöspäin, ja kirjassa on otettu huomioon myös sanataiteen ohjaajat. Kuvitus on sarjakuvataiteilija Brocin käsialaa, hieman mangatyylistä ja mukavasti tekstiä elävöittävää. Taitto on miellyttävä, ja kokonaisuus kaikkineen havainnollinen ja helppokäyttöinen.

Opas keskittyy lyhyisiin tekstiin ja poikkeuksellisesti jopa vähän ottaa huomioon selkokirjallisuuden. Kirja konkretisoi sanamäärin, mitä lyhyet tekstit tarkoittavat, ja kirjalijat myös keksivät oman, maukkaan suomennoksen 500 sanan flash fiction -termille: viuhkale. 

Kirjassa teoria esitetään napakasti ja keskitytään harjoituksiin, joita on kolmea vaikeustasoa. Harjoituksia on paljon erilaisista kirjoittamisen näkökulmista, joten valinnanvaraa löytyy eri tilanteisiin. Itse ammatillisesti innostuin ja otan varmasti työssäni käyttöön.

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen & kuvitus Broci: Lumottu pikajuna. Kirjoita lyhyesti. haamu 2025, 95 sivua. Sain kirjan kustantajalta. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Päivi Koivisto ja Sinikka Vuola ovat toimittaneet kirjoittamisen kirjan 12 kuukaudelle, siksi nimi Kirjoita vuosi (Arthouse 2025). Jokainen kirjan 12 luvusta on eri kirjailijan kirjoittama, ja jokaisen kirjoittajan kulma on hieman erilainen kirjoitusprosessiin. Joka luku sisältää kirjoittajan pohdintaa, vinkkejä ja konkreettisia kirjoitusharjoituksia. Kirja ottaa myös huomioon eri genret.

Kirja sopii monenlaiselle kirjoittajalle, ammattilaiselle ja aloittelijalle. Toimittajat tiivistävät tarkoituksen: ”Tavoitteemme on ollut laatia matalan kynnyksen opas, joka rohkaisisi lukijaa kokeilemaan, syventämään ja monipuolistamaan kirjoittamisen taitojaan.” Hyvin tuo toteutuu, sillä kirjoitusharjoituksia riittää. Kirjoittamiseen ryhtyminen varmasti helpottuu kirjan avulla.

Kaikista 12 opastajasta ja jutusta tekisi mieli jotain mainita, mutta valikoin nyt vain kourallisen. Siri Kolun näkökulmajuttu konkretisoi hienosti kokeiluja, jotka auttavat näkökulmien valintaa. Anneli Kanto tarjoaa käytännöllisiä vinkkejä taustatyöhön, kun kirjoittaja tarvitsee tekstiinsä aitoa ajankuvaa. Tapani Bagge avaa jännityksen toimivia rakenneratkaisuja, joita sopii varioida. Kiinnostavaa on lukea Monica Fegerholmin kirjoitusprosessia, joka avaa hyvin myös hänen tuotantonsa kirjoittamistapaa. Erityisen ilahtunut olen Silvia Hosseinin luvusta esseestä, sillä lajien välissä likuva melko hähmäinen esseelaji saa Hosseinin kynästä valoa ja virettä. 

Mainio kirjakokonaisuus, jonka uskon maistuvan myös ylipäätään kirjallisuudesta kiinnostuneille. 

Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon, Art House 2025, 312 sivua. Kirjoittajat: Pauliina Vanhatalo, Siri Kolu, Anneli Kanto, Sinikka Vuola, Anne Leinonen, Tapani Bagge, Marko Hautala, Matti Kangaskoski, Johanna Venho, Henriikka Tavi, Monica Feagerholm ja Silvia Hosseini. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Jani Saxell: Aiheiden kirja. Uusia näkökulmia, teemoja, tekniikoita luoville kirjoittajille

Jani Saxell lähestyy kirjoittamista aiheiden valinnasta vaan siitä, mistä ja mitä kirjoittaja kirjoittaa. Rakenne on tässä Aiheiden kirjassa (Art House 2025) innostava, sillä kirjan seitsemän lukua keskittyvät tiettyihin teemoihin: ikään liittyvät siirtymät, maagisuus ja kauhufantasiat kasvukertomuksissa, perhekuvaukset, antisankarit (myös tv-sarjoissa), työläiskuvaukset, aikalais- ja sukupolvikuvaukset sekä lopuksi alueellisuus. 

Saxellin kirja on tarkoitettu jo edistyneille kirjoittajille, esikoistaan tai toisinkoistaan työstäville. Kirjan käsittelytapa on monipuolinen ja lähestymistapa esseistinen. Saxell käsittelee kunkin luvun teemaan valittuja kirjoja, lisäksi muiden lukijoiden havaintoja niistä, myös kirjabloggaajien. Jokaisen luvun jälkeen tulee lista harjoituksia kirjoittajille.

Tästä lyhyestä esittely typistää kirjan, mutta sellaisen uhallakin tiivistän, että Aiheiden kirja sopii kirjojen analyysista kiinnostuneille: toisen lukijan havainnot voivat ruokkia omia tai innostaa kirjassa mainittujen teosten lukemiseen – tai omaan kirjoittamiseen. Kokonaisuus on sivistynyt. Minä luin sitä kesästä joulukuuhun luvun silloin tällöin mukavasti ruokkien lukunäkökulmiani.

Jani Saxell: Aiheiden kirja. Uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille. Art House 2025, 268 sivua. Sain kirjan kustantajalta. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre

Lukutaito on lapio, jolla kaivetaan kirjakokemuksista aarteita. Kaivuuta keventää selkokirjallisuus. Siksi selkokirjoilla on suuri merkitys kirjojen lukemisen mahdollistajana, sillä kaikille sutjakka lukeminen ei ole itsestäänselvyys.

Lasten ja nuorten lukutaidosta ja kirjojen karttelusta on paljon huolta. Tiedetään myös, että koulukäytössä käteviä ovat lyhyet tekstit, joiden lukeminen luontuu kaikilta ryhmän oppilailta ja joiden pohjalta luokassa voidaan käydä keskustelua lukukokemuksesta. Tähän tarpeeseen ovat Mervi Heikkilä ja Kirsi Pehkonen toimittaneet selkokielisen novellikokoelman Aarre (Nokkahiiri 2022). Novellikokoelmassa on 13 novellia, ja antologian kahdeksan kirjailijaa ovat kirjojen lukemista edistäviä lasten- ja nuortenkirjailijoita. Kirjaan on myös tehtäviä yläkoululaisille.

Aarre-kokoelman etu on se, että samaan kirjaan mahtuu kovin erilaisia tekstejä. Kaksi novellia sijoittuu historiaan: Raili Mikkasen kummitustarina jatkaa vanhaa kertomusperinnettä, ja Mimmu Tihisen ”Kirje Ameriikasta” muistuttaa entisaikojen maahanmuutosta. Kokoelmassa on monta novellia, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen tai nykyaikaan. Tyylilajit vaihtelevat kauhusta romantiikkaan, mutta ote on pääasiassa arkisen realistinen. Muutama novelli maustetaan mukavasti arvoituksellisella uuskummalla. 

Keskeisiä teemoja ovat yksinäisyys, erilaisuus ja ystävyys. Vaikka novellien aika vaihtelee, yhteistä on henkilöiden tunnetilojen kuvaus. Henkilökirjo takaa sen, että erilaisille lukijoille riittää samastumispintaa. Henkilöiden nimet paljastavat, että niin Kalle kuin Abdikin tai Anna ja Beanna mahtuvat mukaan. Siihen on yläkoululaisten helppo eläytyä.

Novellien selkokieli hieman vaihtelee, mikä sopii kohderyhmään: jotkut tekstit ovat helpompia kuin toiset. Kaikkiaan kirja välittää sitä, että selkokieli ei vie mitään pois tarinan tavoittamiselta. Tapahtumat, henkilöt ja tunnelmat välittyvät, vaikka kieli on helppoa.

Lopuksi mainitsen Kirsi Pehkosen novellin ”Aarre”, josta kokoelma on saanut nimensä. Siinä eletään vuotta 2048, jolloin maailma on muuttunut, mutta lukutaito ja kirjalöytö ovat kultaa kalliimpia. Tämä kirja osaltaan ylläpitää uskoa lukutaidon arvoon.

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre. Novelleja. Kuvittanut Mervi Heikkilä. Nokkahiiri 2022, 135 sivua. Kokoelman kirjailijat: Mervi Heikkilä, Anne Leinonen, Sisko Latvus, Päivi Lukkarila, Raili Mikkanen, Kirsi Pehkonen, Katariina Romppainen, Mimmu Tihinen. Sain kirjan kustantajalta.

Esimerkkejä selkokielisistä novellikokoelmista:

Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Selkomukautus Tuija Takala, Laatusana 2022.

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita, selkomukautus Riikka Tuohimetsä (kauhukertomuksia nuorille), Avain 2020.

Panttivanki ja muita kertomuksia, toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, selkomukautus Ari Sainio, OPH 2015.

Suomalaisia naiskirjailijoita, selkomukautus Silja Vuorikuru (novelleja Minna Canthilta, Maria Jotunilta ja Aino Kallakselta), Reuna 2019.

Tuija Takala: Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja. Opike 2018.

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Syyskuun 2022 selkosarjassani ilmestyvät jutut, tässä aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Älä unohda selkokirjaa -seminaari 28.9.2022

3 kommenttia

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja

Mervi Heikkilä & Marjo Nygård: Kissatalon asukit

Kirjoitan tietokirjaviikon (28.8. – 3.9.2017) jutun selkokielisestä kirjasta selkokielellä.

 

Tämä viikko on tietokirjojen viikko.
Viikon aikana tietokirjat ovat esillä,
jotta niiden monipuolisuus tulisi tutuksi.
Kirjan aihe voi olla esimerkiksi tiede, taide tai usko.
Tietokirjat voivat olla myös oppikirjoja,
tai ne voivat olla matkaoppaita tai keittokirjoja.
Ne voivat myös kertoa harrastuksista.
Myös elämäkerrat ovat tietokirjoja.

Esimerkiksi kirja Kissatalon asukit on tietokirja,
sillä sen tarinat ovat tosia.
Mervi Heikkilä kirjoittaa kissoista,
jotka on hylätty.
Joka vuosi 20 000 kissaa jää ilman kotia.

Kissatalon asukit kertoo 11 onnellista tarinaa,
joissa kissat saavat uuden kodin.
Kirjassa on tärkeää asiaa:
kotieläimiä täytyy hoitaa hyvin.

Jokaisen kissan tarina on erilainen.
On kiinnostavaa huomata,
että joka kissalla on oma luonne,
Esimerkiksi Jaska vaatii paljon huomiota
ja Pilli nauttii leikistä.
Kirjassa saa myös tutustua Jesseen,
joka pelastaa perheen tulipalosta.

Kissatalon asukit sopii etenkin lapsille.
Lisäksi sitä voivat hyvin lukea kaikki,
jotka ovat kiinnostuneita eläimistä.
Asiat kerrotaan helposti,
ja teksti etenee mukavan sujuvasti.
Vaikka tarinat ovat lyhyitä,
kissojen ja perheiden asiat kerrotaan elävästi.

Jokaisesta kissasta on kuva,
jonka on maalannut Marjo Nygård.
Kuvat sopivat hienosti tarinoihin,
sillä ne ovat selkeitä ja värikkäitä.
Monet kissat katsovat kuvissa suoraan silmiin.
Ehkä ne haluavat sanoa:
”Pidä hyvää huolta eläimistä.”

Kissatalon asukit

– –

Mervi Heikkilä, teksti
Marjo Nygård, kuvat
Kissatalon asukit
Avain 2017
Selkokirja
71 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja