Vaihtelua jännäreiden perustyyliin saa irlantilaisen Liz Nugentin romaanista Särmikäs Sally Diamond. Siinä rikosasetelmia käännellään asentoihin, jotka yllättävät. Myös tyyli tuulettaa trillerigenreä. Siispä leuhuttelen sillä naistenviikon dekkari-ilmaa, ja uussuunnilta puhaltelevaa tuulta saa alleen myös Patricia G. Bertényin jännäri Rikoksista pahin.
Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond
Särmikäs Sally Diamond (Sitruuna 2025) käynnistyy, kun päähenkilö Sally Diamond polttaa isänsä ruumiin roskana. Selviää, että nelikymppinen Sally olettaa isänsä toivoneen niin; selviää myös, että Sally on lapsena adoptoitu psykiatriperheeseen ja hänen taustansa traumaattisuus on johtanut sosiaaliseen rajoittuneisuuteen.
Mainitsin jo Liz Nugentin loihtiman tuulettavan, psykologisesti purevan tyylin. Siinä yhdistyy tilannekomiikka ja rikollisten tekojen kauheus. Omalaatuisesti tilannekomiikka ei vesitä rikollisten tekojen tuhoavuutta vaan toimii inhimillisenä selviytymiskeinona – lukijalle. Eivät tilannehuumoriväläykset peitä äärimmäistä julmuutta, josta romaani pohjimmiltaan kertoo. Pääteema on perusluottamuksen menetys. Sallyn yritykset tavoittaa luottoa muihin ihmisiin kouraisevat kirjan loppuun asti.
Sosiaalinen taidottomuus saa lukijan Sallyn puolelle, sillä Sallyn vilpittömyys viehättää. Sally sanoo, mitä ajattelee, ja saa aikaan törmäyksiä – välillä myös lämpöä ja iloa. Sallyn toiminta paljastaa henkilöistä hyvä ja huonoja puolia, lisäksi sekä-että-inhimillisyyttä ja silkkaa pahuutta, sillä sitä on.
Juoni rakentuu lähinnä Sallyn nykyhetkestä ja taustasta sekä toisen kertojan muistoista Sallyn äidistä lapsikaappauksen uhrina, myös kaappaajasta. Ne osuudet ovat rankkaa luettavaa: väkivalta ja manipulointi satuttavat. Romaani kertoo myös psykologisesti siitä, minkälainen valta vanhemmilla on, ja aika lohduttomaksi voi vetää sekä kirjan biologisen isän kuin adoptioisän rooli lapsen kehityksen muovaajina. Kauheaa, kuitenkin terävästi kerrottuna kiinnostava lajissaan.
•
Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond, suomentanut Veli-Matti Murtovaara, Sitruuna 2025, 261 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Patricia G. Bertényi: Rikoksista pahin
Miksi jännityskirjoissa möyritään niin paljon tyttöihin ja naisiin kohdistuvassa väkivallassa? Miehet joutuvat eniten rikosten uhreiksi, mutta väkivalta tyttöjä ja naisia kohtaan on silti rakenteellista. Miksi se myy viihteenä? Krista Launosen Kuvankauniit ja kuolleet -kirjassa etsitään osaltaan vastauksia kysymyksiini, ja kirjoitan kirjasta naistenviikon päättöpostauksessani 24.7.
Yhä useimmin dekkareissa on alettu ottaa kantaa naisten kokemaan väkivaltaan. Martta Kaukosen sarjaa (postaus päätösosasta Poissa) on tituleerattu ensimmäiseksi suomalaiseksi feministiseksi jännäriksi, jossa naisiin kohdistunut väkivalta kostetaan naisnäkökulmasta. Taitavaa ja sanoisinko jopa sävykästä on Patricia G. Bertényin jännityskerronta. Hänen Osasto C1-sarjansa yhdistää sairaala- ja jännitysromaania feministisellä kärjellä, etten sanoisi ihan intersektionaalisesti.
Romaanissa Rikoksista pahin (Tammi 2025) etsitään naisia vaanivaa, kylmän psykopaattista sarjamurhaajaa. Minun suosikkijännäreihini eivät mielenvikaiset sarjaveriteot kuulu, mutta tässä jännärissä on sen voittavaa ainesta. Naisiin kotona kohdistuva väkivalta on myös aiheena, ja lisäksi julkituodaan ylipäätään rakenteellinen vinouma tyttöjen ja naisten väkivaltauhasta. Jälkimmäisen sanottaa meetoo-henkeen romaanin poptähti.
Jännäristä löytyy siis sisältöä naisen asemasta, myös työpaikkahierarkiasta. Romaanihenkilöiden moninainen seksuaalinen ja sukupuoli-identiteetti tarjotaan sellaisina kuin ne ovat, ei korosteta eikä vähätellä. Jos joitain kaikuja ulkopuolisten ennakkoluuloista kumiseekin, henkilöt ovat sinuja itsensä kanssa ja heillä on tukijoukkoja. Virkistävää, tähdellistä.
Juoni käynnistyy niin, että teho-osastolle tuodaan hoidettavaksi vakavan pahoinpitelyn uhri, yksi osaston hoitajista. Uhrin ystävä Dan(iela) ryhtyy omahoitajaksi. Syyllisyys ihmissuhteista riivaa Dania, ja osaston siivooja Janka seuraa tilannetta sivusta – kuulee, näkee ja päättelee kaiken, lisäksi hän löytää sarjamurhaajaviitteet – ja uteliaisuuttaan selvittelee rikosten johtolankoja, jolloin mielessä liikkuvat palaset loksahtelevat paikoilleen.
Berténey ehkä turhan paljon viivähtelee sairaalan ammattikielessä ja hoitoyksityiskohdissa mutta tekee sen uskottavasti. Hän saa myös Aboan (melkein suur)kaupungin uskottavaksi kuten myös päähenkilönsä kaikkine ekstremepiirteineen. Kuusikymppinen, lonkkavaivainen laitosapulainen Janka Vitéz nousee oitis yhdeksi suosikkidekkarihahmokseni kuten myös Jankan eläköitynyt, jäyhä patologiystäväkin.
Jankan hahmo saakoon meidät kaikki kiemurtelemaan häpeästä, sillä miten helposti vanheneva nainen, siivoojan habitus ja puheen ulkomainen korostus tekee monille sellaisesta ihmisestä näkymättömän ja vähätaitoisen. Janka on kaikkea muuta. Romaanissa on myös muita tasoja vähemmistöistä, integraatiosta ja perhesuhteista. Siispä suosittelen tätä turkulaisjännitystä ja siihen ujutettua muuta sisältöä – on vetävästi kirjoitettu.
•
Patricia G. Bertényi: Rikoksista pahin, Tammi 2025, 11 tuntia 37 minuuttia, lukijana Satu Paavola. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 