Paula Sankelon runokokoelma Katoava jää (Warelia 2024) jakautuu kymmeneen nimettömään osaan. Hengähdän ja pidän taukoja osien välillä, kun luen kirjaa toistamiseen. Annan tilaa niiden mielenmaisemien muutoksille ja siirtymille. Toisella lukemalla olen myös valmiimpi runojen kursivoituihin sitaatteihin ja muotokokeiluille, jotka kirjan kaksi viimeistä sivua selityksillään sekä lähde- ja taustatiedoillaan paljastavat.
Sankelo on monialainen osaaja, ja hänen asuinpaikkansa tiedetään: Huippuvuoret. Osa runoista sijoitan sinne, kauas pohjoiseen, jääkarhujen saarelle. Monet kirjan runotkin tarjoavat tulkinnoille osoitteen sinne. Jään olomuodot vaihtelevat, routa nostaa ruumiita haudoistaan, hiilikaivokset ovat kovertaneet saaren sisuksen reikäiseksi, tiirat tiirailevat turisteja, ja jääkarhujen lisäksi muhkeat mursut kuuluvat elinpiiriin.
Sankelon runoista voi siis poimia konkretiaa. Sitten ovat metaforat, nopeat verbaalit siirtymät, avoimet ja arvoitukselliset runo-osat, mytologiahäivähdyksrt, kursiivit, rivityspoikkeamat. Osa osuu ja uppoaa minuun, osaan en saa otetta.
•
Minuun vaikutuksen tekevät kokoelman nimen mukaan jää ja jäätikkö. Ne näyttäytyvät elävinä, muuttuvina. Ne sisältävät valon, värejä ja pimeyden. Sankelon sanankäyttö ihastuttaa. Esimerkiksi sanojen samuus ja merkitysten moninaisuus lisäävät kohtalonomaista voimaa: jääkö jää?
Jäätikön valtavuus ja vaikutukset tuntuvat:
”Kun se romahtaa kantimistaan
alkaa välinäytös, jossa
hukutaan tai tanssitaan.”
Ilmastonmuutosta runot lähestyvät eri suunnista. On mummo, joka ei tiedä tai välitä, mitä ympäristö on, ja runoissa liihottaa lapsi, joka on täynnä iloa ja toivoa, ottaa askeleita kohti tulevaa. Runot ottavat kantaa niin, että vääjämätön saa sävyjä. Silloin lukija saa tilaa.
•
Kokoelman suosikkiosuudeksi taitavat nousta lopun osat 9 ja 10. Niissä tiiviys taittuu yllätyksiin, paikoitellen hymynkareeseen. Ennen kaikkea runoissa sanojen valinta ja asettelu yhdistyvät sisällöllisiin oivalluksiin. Viimeinen runo puhuu jään kieltä, ja jään kuuntelemaan sen puhuttelevuutta.
Paula Sankelon Katoava jää sai vuonna 2024 Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja minä sain kuntani kirjastopalveluiden ansiosta runot luettavakseni Unescon maailman runouden päivänä (21.3.). Eläköön kulttuuri, kulttuuripalvelut, kirjallisuus, runous ja jää.
•
Paula Sankelo: Katoava jää, Warelia 2024, 103 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 