Avainsana-arkisto: Virpi Haatainen

Tältä kohtaa Aila – teatteriesitys Avoimissa ovissa

Virpi Haataisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys Tältä kohtaa Aila juhlii Aila Meriluotoa, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. Teatteri Avoimiin oviin näytelmä sopii mainiosti, sillä katsomon ja näyttämön koko on sopivan intiimi esitykselle, jonka lähtökohta on Meriluodon päiväkirjat.

Näytelmä alkaa siitä, kun Virpi Haataisen esittämä näytelmäkirjailija istuu yksin lavalla jaloissaan paperiarkkeja ja vieressään Meriluodon kirjoja. Kirjoittajalla taitaa olla pulma, mitä ottaa ja jättää kiinnostavasta materiaalista. Asia ratkeaa siten, että Aila itse saapuu kertomaan ja pohtimaan elämäänsä. 

Kuva Outi Vuoriranta, grafiikka Susanna Zographos

Ella Pyhältön Aila on rempseä, haastava, huvittunut, herkkä, haavoittunut ja vahva – tunneskaala on laaja ja elävä. Lausuntapätkät Meriluodon runoista tarjoavat makupaloja kirjailijan tuotannosta, sillä muuten näkökulma on elämänkulussa, ei niinkään mittavassa tuotannossa tai kirjailijuudessa.

Näytelmä itse taittaa kritiikin, joka tulvahtaa mieleen: miksi naiskirjailijan elämä nähdään miesten läpi? Tietoinen valinta sanotaan näytelmässä ääneen. Ja niin esitys pakottaa toteamaan, että Ailan runous ja proosa syntyvät elämästä, johon vaikuttavat vaihtuvat suhteet. Meriluodon lapset jäävät maininnan tasolle, kun miehet muokkaavat Meriluodon käsitystä, kuka ja miksi hän on. Näytelmän Ailan seksuaalisuuden korostus on valinta, joka todentaa, että miesten lailla naisella voi olla suhde toisensa perään – ja repikää siitä.

Isän tytön on jyrätä auktoriteetti V. A. Koskenniemi, mutta varsinainen lana on skitrofeenikkopuoliso Lauri Viita. Traumaattisen avioliiton jälkeen holtittomalla toiminnalla ja kummallisilla suhteilla Aila ruokkii tuotantoaan ja löytää uudelleen tapansa kirjoittaa. Vaikka nainen toistaa kaavaa holhottavista miehistä (myös viimeisin puoliso), kynästä on sauhunnut nykymuodin mukaista autofiktiota melko omaehtoisesti. Näytelmässä on tosin maukas kohtaus kustantamon editointihaluista.

Esityksen lavastus toimii niukin elementein, mutta yksityiskohdat tukevat sisältöä kuten lavan sivussa tönöttävä jähmeä patsas, joka muuttuu miehestä toiseksi. Ensimmäisen näytöksen vuoropuhelu näytelmäkirjailijan ja Ailan kanssa vie taitavasti Ailan elämänkulkua eteenpäin. Etenkin näytelmäkirjailijan muodonmuutokset eri sivuhenkilöiksi virittävät hienosti tunnelmaa ja rytmittävät esitystä. Siksi ihmettelinkin toisen näytöksen muutosta Ailan monologiksi, joskin ymmärrän, että näyttämö haluttiin pyhittää esityksen kohteelle, keskeishenkilölle – hauraalle vanhenevalle naiselle, jolla on kuitenkin piinkova kirjailijaelämän sisus.

Esitys piti otteessaan, ja napakka pituus säilytti sen jäntevänä. Mainittakoon, että edessäni istui entinen presidenttimme Tarja Halonen puolisoineen, joten arvokkaassa seurassa teatterielämys eteni.

Tältä kohtaa Aila

Käsikirjoitus ja ohjaus: Virpi Haatainen

Rooleissa: Ella Pyhältö ja Virpi Haatainen.

Teatteri avoimet ovet, esitys 7.11.2024. 

Lisää esityksestä ja näytösajoista teatterin nettisivuilta.

Sain lipun esitykseen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, teatteri

Kanneltalo: Kohtauksia kerrostalossa

Kulttuuri voi tulla konkreettisesti lähelle. Ei ole kauaa, kun kuljeskelin Maununnevalla ihmetellen purettavaa kerrostaloa. Siitä on kivenheitto Kanneltaloon, jossa on esitetty draamakomediaa Kohtauksia kerrostalosta. Ensinnäkin ilahduttaa se, että teatteria tapaa lähiössä ja toisekseen on helppo eläytyä purkukerrostalon asukkaisiin, josta näytelmä kertoo.

Näytelmän alussa samastuminen minulta luontuu: myös minä niin kuin näytelmän Essi olen huolehtinut laitoshoidossa olevalle vanhemmalle omat makkarat hoitopaikan jääkaappiin, josta ne ovat jonnekin hävinneet eivätkä hoitopaikan sijaiset tunne vanhusta eivätkä makkaroita. Joten näytelmässä on arkista tarttumapintaa. On siinä muutakin.

Kerrostalomiljöö on oiva paikka tuoda yhteen erilaisia henkilöitä. Keski-ikäinen Essi unohtaa elää tai pakenee omaa elämää, kun hän touhuaa eri laitoksissa asuvien vanhempiensa hyvinvoinnin puolesta. Essin lapsuudenystävän, näyttelijädiiva-Helkan työura ja elämänhallinta ovat romahduspisteessä, ja hän pakenee Essin luo.

Ella Pyhältö näyttelee Essin lisäksi kaikkien kerrostalojen kauhuasukasta, kyttäävää ja joka asiaan puuttuvaa vanhaa rouvaa Margaretaa ja suuntaa vailla pulputtavaa siivoja-Sannaa. Miia Nuutilalla on Heljän roolin lisäksi vloggaaja Helena ja Sannan siivousfirman pomo Tuula. Luistavasti näyttelijät liukuvat tyypistä toiseen.

Näytelmä kertoo naisista elämäntilanteissa, jotka odottavat ratkaisua. Kaikilla kipupisteet tykyttävät. Naisilla on keskinäisiä jännitteitä, mutta yhdistäviä tekijöitä on myös, etenkin yksinäisyys, joka peittyy esimerkiksi tositeeveetuijotteluun, hyvinvointituotteiden markkinointiin tai hoivahysteriaan. 

Komediallisuus edellyttää tietynlaista kärjistävyyttä ja tyylittelyä. Se ei häivytä henkilöiden tragedioita. Esimerkiksi todellisuutta peittelevän Heljän suulla puhuu keski-ikäinen naisnäyttelijä, joka jää tyhjän päälle roolituskilpialussa, ja Margaretan raivostuttavuuden takana lymyää kipeitä avioasioita. Jos Essi hoivaa rakkaudenkaipuusta, Margaretalle halvaantuneen aviomiehen kotihoito merkitsee kostoa. Margareta on näytelmän herkullisin hahmo, joka loppuhuipennuksessaan saa katsojan puolelleen.

Virpi Haatainen on käsikirjoittanut ja ohjannut pinnistelemättömästi etenevän esityksen, jossa tilanhallinta ja roolien vaihdokset toimivat sujuvasti. Näppärästi roolista toiseen vaihdettava puvustus tukee hahmojen karaktääriä. Melko riisuttu lavastus on ilmeikäs ja taipuu hyvin tilanteiden vaihteluun.

Näytelmän arkiset asetelmat eivät ole tylsiä vaan harkittuja valintoja väläyttämässä aikuisten naisten elämäntilanteita. Siksi Kohtauksia kerrostalossa on piristävää lähiöteatteria, jonka soisi päätyvän monen kulttuuritalon estradille.

Kanneltalo

Kohtauksia kerrostalossa (ensi-ilta 27.10.2021, esitys 2.11.2021)

Kösikirjoitus ja ohjaus: Virpi Haatainen

rooleissa: Miia Nuutila ja Ella Pyhältö

valosuunnittelu: Mirkka Saari

äänisuunnittelu: Lauri Kalo

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, teatteri