Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2012

Seccession-rakennus: ”Kullekin ajalle taiteensa, taiteelle vapautensa.”

Kulttuurimatka Wienin oli monipuolinen. Teemana oli art deco, jugend, eritoten Gustav Klimtin 150-vuotisjuhlanäyttelyt, joita oli ripoteltu noin kymmeneen museoon. Minua on aina kiehtonut jugendin tyylittely, symbolisuus ja koristeellisuus. Myös kaikkea muuta kulttuurikaupunki on pullollan.

Hotellimme Das Tigra oli paikalla, jossa Mozart oli säveltänyt ensimmäiset teoksensa, mutta sen ajan jäänteitä ei paikalla näkynyt. Mozartia kuulin kuuluisassa valtionoopperassa. Ostin kotona netistä liput suurin odotuksin. Oopperatalo oli hieno, orkesteri soi kauniisti ja solistit myös. Yleisö oli järkyttävää porukkaa: sepustaa piti joka biisin välissä ja aikanakin, tuoleilta piti pomppia edestakas ja räiskiä salamavaloilla.

Ensimmäisen matkapäivän pääkohde oli Leopold-museo Museokorttelissa. Miljöö oli miellyttävä, ja museo hieno kokonaisuus. Klmtiä oli museon yläkerta elämäkertateemalla. Näytillä oli liuta taiteilijan raapustaamia postikortteja, joitain teoksia ja aikalaisten töitä. Klimtissä minua alkoi kiinnostaa ”platoninen” suhde ystävättäreen, Emilie Flögeen, joka oli aikansa jugendmuodin luoja. Huikea oli alakeran Egon Schielen laaja näyttely. Klimt viisaasti mentoroi Schieleä, vaikka nuori tulokas kehitti voimallista ekspressionististista tyyliä. Vaikuttavan persoonalinen tekijä kuoli jo 28-vuotiaana espanjantautiin, kuten raskaana ollut vaimonsakin. Samana vuonna 1918 kuoli Klimtkin, joskin yli viisikymppisenä. Traagisia kohtaloita.

Suudelma Klimtin ja Schielen kokemana

Keskiviikon teemana oli jälleen Klimt ja pääkohteena Belvedere. Barokkipuisto oli näyttävä, kuten myös palatsit ja suihkulähteet. Klimtin suuret teokset ovat hohdokkaita, aikanaan uusi tyylitelty kuvaustapa voi näyttää nykypäivänä kiiltokuvamaisena romantisointina, mutta säväyttivät elävänä nähtyinä Suudelma, Judith, Aatami ja Eeva sekä maisema- ja muotokuvat. Niiden rinnalla olevat Schielen teokset samoista aiheista olivat kyllä omaperäisiä. Beldeveren muukin kokoelma oli kattava katsaus itävaltalaista taidetta ja muutakin, joukossa oli Davidin kuuluisa ratsumaalaus Napoleonista.

Belvedere iltaloistossa

Belvederen jälkeen ihastelin Otto Wagnerin jugendarkkiehtuuria Karlplazilla ja lähistöllä. Lisäksi Secession-rakennus oli juuri niin hieno kuin näkemissäni kuvissakin kultakupoleineen. Näin myös sisällä olevat Klimtin Beethoven-friisit. Irstaus oli vaikuttava teos, niin muutkin entisöidyt friisit.

Wien oli rikkaan kulttuurin rakentama kallis kulissi. Taas ihmettelin, millä varoilla ja kenen selkänahasta moinen on saatu aikaiseksi. Palatsit, hallintorakennukset ja eri aikakausien talot olivat toinen toistaan hienompia. Kovimman hellepäivän tosin vietimme toisissa maisemissa eli matkasimme Tonavaa pitkin Bratislavaan. Sen vanha kaupunki oli kovin tallinnamainen, sympaattinen ja kotikutoinen. Katumusisointi elävöitti: Vivaldi soi kauniisti.

Viimeinen matkapäivä oli ilmaltaan harmaa, mutta anniltaan valoisa. Olin säästänyt lähtöpäivälle taidehistoriallisen museon. Sen kattokupolin reunoilla on Klimtin tekemät eri taidehistoriakausia kuvaavat hienot maalaukset. Juhalvuoden kunniaksi oli rakennettu tellingit, jotta kuvia pääsi tutkimaan läheltä. Museon kahvila on upein, missä ikinä olen istunut. Mitättömän makuinen sacherkakkukin maistui miellyttävältä sellaisen loiston ympäröimänä, katto oli korkealla, kupolit ja krumeluurit kiilsivät.

Taiteilijan ateljeessa

Metsästäjiä lumessa

Vermeerin Taiteilijan ateljeessa (1665) on hartaaksi vetävä teos. Valon tavoittaminen, tarkkuus ja tunnelma tekevät teoksesta maagisen, ja kuten muutkin Vermeerin työt, tämäkin pysäyttää ajan kulun. Museo oli muutenkin pullollaan menneiden mestareiden hienoja töitä. Yksi huoneellinen Pieter Brueghelin töitä oli merkittävä kohokohta. Hollantilaiset talvimaalaukset vetoavat minuun mystisesti, kuten Metsästäjiä lumessa (1565), joskin muutkin tämän omaperäisen maalarin tapahtumaa täynnä olevat työt kiehtoivat.

Venetsiassa innostuin Belliinistä, ja nyt Wienissäkin pääsin tutkimaan muutamaa mestariteosta, lisäksi Rafaelin Madonnaa. Vanhoista saksalaisista puhuttelivat Durer ja Cranach. Ja monet muut maalarit eri puolilta eurooppaa ihastuttivat, kuten Velaszquez, Lotto ja teatraalinen Caravaggio. Erityiskiitosmaininnan saavat Kunsthistorisches Museumin infotaulut teosten vieressä: niihin oli lyhesti vangittu kiinnostavia tietoja maaluksista.

Taidepläjäys oli täyteläinen, lähes tuli ähky. Onneksi tämä kokemus oli reissun viimeisenä päivänä; muut eivät ehkä olisi tuntuneet miltään tuon klassikkokimaran jälkeen. Kaupunki oli turisteja pullollaan, mutta merkillistä oli, että mihinkään museoon ei pitänyt juurikaan jonottaa. Muihin kävelimme suoraan lippuluukulle, vain Belevedereen odotimme pääsyä kymmenisen minuuttia.

Reissu oli menestys myös ruoka- ja juomakulttuurin suhteen. Paikallinen ruoka oli reilua ja mutkatonta, ja pari kertaa osuimme olut- ja viinitupiin, joissa kulmakunnan vakiokävijät selvästi viihtyivät, tunnelma oli hyvä. Viinit olivat raikkaita ja maukkaita. Myös markkina-alueen vietnamilainen ateria oli uusi makukokemus – joka haarukallisella useita kiinnostavia sävyjä suussa. Matka tarjosi siten elämyksiä kaikille aisteille. Vain wieniläiskirjailijan romaani Toiveet jotka toteutuvat jäi kesken. Ehkäpä Wieniinkin sijoittuva suomalaisromaani Täydellinen paisti antaa hyvän lukujälkimaun.