Koska olen brittiepookkifani, voin surutta katsoa peräkanaa kahden Bronten sisaren romaanien elokuvaversiot. Toinen on dogmahenkinen Humiseva harju, toinen perinteinen filmatisointi Kotiopettajattaren romaanista.
Harjulla tosiaankin humisi; käsivarakamera tärisi ja zoomasi lähelle. Rapa roiskui, eläimiä kuoli, sulat irtosivat, hedelmiä mätäni. Nummet vettyivät sateesta ja kanervat tiristivät kyyneleitä, kun kurimuksessa kamppailevat ihmiset sinnittelivät. Kaiken yllä leijui väkivallan uhka.
Olot on Humisevassa harjussa kuvattu niin koviksi, ettei ihminen voi niissä jalostuneesti käyttäytyä. Henkilöt ovat epäsympaattisia, mutta selitettävissä kaltoinkohtelun kulttuurilla. Päähenkilöiden kohtalonyhteys on käsinkosketeltava, mutta kokonaisuus on turhan pitkä ja ainainen ankeus raskasta. Lopputekstien biisi Enemy (Mumford & Sons) on satuttava.
Eipä haittaa, vaikka Jane Eyre tuli katsottua muutama vuosi sitten tenhoavana tv-sarjana, ja sehän tällä viikolla alkoi uusintana Teemalla. Jane on siinä intensiivinen tahtonainen ajan normipuristuksessa, ja senkin hyväksyn, että Rochester on vähän pökkelö. Uusi elokuvaversio piti sekin ilman muuta nähdä (BBC Films, DVD-levitys). Tarjolla oli tyylikästä, mutta hivenen sisäsiistiä brittilaatua.
Juonta ei esitetä aivan kronologisesti, karsittu on sopivasti, esimerkiksi lapsuusvaiheista on jätetty näkyviin oleellisin. Maisemat linnoineen ja kanervikkoineen ovat näyttäviä. Kauhuromatiikkaelementtejä on osattu hyödyntää; satuinpa säpsähtämään muutamaan otteeseen.
Tässä versiossa tuli mielestäni hyvin perusteltua Janen ja Rochesterin vetovoima. Janen nuoruus ja kokemattomuus korostuivat, ja tuotiin esille sekin, ettei hän kotiopettajatarpaikkaan tullessaan ollut edes puhunut miesten kanssa. Moneen kertaan hylätyksi tullut jälkimurrosikäinen alkaa saada yllättäen huomiota jännittävältä mieheltä, eli helppo saalis itseään pettävälle, paineiselle keski-iän kriisiä potevalle miekoselle. Synkkä ja ailahteleva Rochester puolestaan hoitaa haavojaan kokemattoman tytön palvonnalla. Mia Wasikowska ja Michael Fassbender olivat vetoavan uskottavia epäuskottavissa rooleissaan. Kelpaa katsoa!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 