Mitä mää tierän
Heli Laaksosesta?
Heli Laaksonen on oman kielensä ja suomen kielen tuntija, ja hän taitaa jutustelevan tyylin. Runokiertuesitykset ovat mutkattomuudessaan valloittavia, ja proosatekstiin hän saa sanomisen rytmin. Oikein kuulee esimerkiksi Lähtisiks föli (Otava 2015) tekstiä lukiessaan Helin äänen, sen sävyvaihtelut ja painotukset, naurunkajon. Korvakuuloa voi vahvistaa seuraamalla perjantaisin tv:stä Helil kyläs -ohjelmaa.
Matkalaukussa mukana.
Sanamaija on monipuolinen, ja hän on osannut tuotteistaa tapansa elää kielestä ja omia latujaan tamppaavasta mielestä. Helin valtti on nimenomaan tapa tarkastella elämää huithapeliboheemisti, yksityiskohdista nautiskelevan sanavalmiisti ja itseironisesti. Uusimmassa kirjassaan Heli tekee myös aluevaltauksen ilmeikkäänä kuvittajana.
Ja sen tiedän vielä entisestä työkaveristani, että impulsiivisen ideoijan lisäksi hänessä on hommansa harkiten hoitava puoli. Ja kun kirjailija on pikkuisen tuttu, jatkan juttuani hänestä vain etunimeä käyttäen.
Mitä mää tierän
murteesta?
Niin paljon, etten itse kirjoita murteellani, hämeeksi. Jätän ne hommat kielikorvaisille. Uudessa krjassa Heli kertoo sellaisenkin anekdootin, jossa Jarkko Laine suhtautui aloittelevan runoilijan murretyyliin suopeasti, mutta tuomitsi, ettei sellainen myy. Jarkko-vainaa oli väärässä, Heli niin oikeassa.
Lähtisiks föli? on muikea murrepakinakokoelma lounaissointuisten runokirjojen ja näytelmän jatkoksi. Jokaisen Helin runokirjan olen lukenut, viimeksi Aapise, ja ihailen niiden oivallusten sekä mieli- ja kielikuvien määrää. Helin luomuksissa on ääneennauratushetkensä, mutta huumori kumpuaa mielleyhtymistä, ei itse murteesta. Etenkään runot eivät elä vain huvituksesta, ydintä niissä on elämänpohdiskelu ja kaipuu.
Mitä mää tierän
lukunautinnosta?
Otin Lähtisiks föli? matkaseuraksi Gdanskiin. Harvoin pääsee eroon arjen painosta paremmin kuin istuen aurinkoisen hansakaupungin komistustalojen suojassa katukahvilassa ja höröttäen Helin kirjan jutuille. Vieressä taidokas katusoittaja hellii jousisoittimellaan barokkisävellyksiä.
Kirja muodostuu lyhyistä luvuista, joista monet perustuvat Helin kokemuksiin eri paikkakunnilta. Sattumukset ja sanomiset kirjautuvat ytimekkäästi ja häpeämättömän omakohtaisesti. Parasta kirjassa on havaintojen haaliminen. Niitä kertyy matkoilta, mutta aivan yhtä osuvasti Heli onnistuisi, vaikka seisoisi kotitalonsa itänurkalla heinän heilumista katsellen. Kyse on taitavasta tavasta ilmaista arvaamattomat ajatukset.
Turussa opiskelleena murrejuttelu ei tuota minulle hankaluuksia, se soljuu korvissani hyväntuulisena, jopa lukemista seuraavan yön uniin siirtyen. Yksi ilon aihe on siis kieli, toinen on tunnelmatavoitus. Lähtisiks föli? on hilpeintä Heliä, silti mieleenpainuvin on juttu Helin pappaystävästä ja elämän kiertokulusta. Monen naurun jälkeen herahtaa kyynel.
Näissä näkymissä kirjaa lukemassa, lasissa lukutunnelmaan sopivasti gdanskilainen erikoisuus: vodkapohjainen likööri lehtikultahippuineen.
Kirja fölis.
– – –
Heli Laaksonen
Lähtisiks föli?
Kuvitus: Heli Laaksonen, kansi: Heli Laaksonen & Elina Varsta
Otava 2015
murrejuttuja pakinatyyppisesti
219 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 