Joulun alla älyttömyydet sopivat vallan mainiosti rikkomaan kirjakulttuuripainotteista turinaa. Moiseen minut viekottelee Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja haasteellaan. Kolme toivomusta on tässä haasteessa jalostettu lahjatoiveiksi, joita ei realismi rajoita.
Ensimmäinen lahjatoiveeni on kuukauden matka kaukaisen palmusaaren bungaloviin. Eikä tämä matka romuta peruselämisen budjettia. Siis. Turkoosinsininen vesi hellii upottavaa hiekkarantaa. Bambuisen huvilaterassin riippumatosta katselen hidasta auringonlaskua hyönteissirityksen säestämänä, ja jostain läheltä kuuluu mukana olevan perheeni hiljainen rupattelu. Kädestä tippuu rentouttava kirja, kun uuvahdan hiljaisten aaltojen huminaan.
Toinen lahja on palmusaarimatkaani seuraava hilpeä huolettomuus. Joutilaan leporeissun jälkeen eivät maalliset murheet hetkauta, vaan opin elelemään menneitä miettimättä ja tulevia murehtimatta. ”Elämä kantaa” ei olekaan klisee vaan turva.
Kolmas lahjani on yllättäen puhkeava laulutaito. Suustani valuu helmeilevä koloratuuri, kun vetäsen Purcelin When I am laid in the earth. Hengitän barokkimusiikin elvyttävää happea, joka muuntuu ihmisäänen kosketukseksi.
Älyttömyyshaasteeseen vedän mukaan Elinan ja Jonnan: toivoa saa mitä vain!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 