Naisille markkinoidaan paljon tunteisiin vetoavia romaaneja, joissa laveasti kuvaillaan ihmiskohtaloita. Niissä oleellisia ovat salaisuudet ja kohtalokas rakkaus, jotka juontavat jonnekin historiaan. Tapahtumaympäristön eksoottisuus tai villi kauneus voimistavat tunnelmaa. Kyllähän vetävälle ajanvietteelle on kysyntää – siis selvää naistenviikon juttuainesta! Siksi niputan naistenviikkohengessä kaksi nykysuosikkia käännöskirjallisuudesta.
Kate Morton on konkari edellä kuvaamassani runsassivuisessa lukuromaanilajissa, viimeisin on romaani Takaisin kotiin (Otava 2023). Uusi tulokas on amerikkalainen Shelley Read, jonka menestysromaania Minne virta kuljettaa (Otava 2023) on verrattu menestyskirjaan Suon villi laulu. Samaa siinä onkin köyhän tytön kohtalokas rakkaus ja selviytymistarina kehyksenään luontokuvaus.
Tunnustan heti kärkeen, että osoittautui, ettei kumpikaan kuulu minun teekupposiini. Tukahdetut tunteet ja enemmän tai vähemmän paljastuvat salaisuudet eivät sinänsä minua karkoita, mutta kummassakaan ei oikein päästy juonipinnasta irti. Kummankin jälkeen minulle jäi tyhjä tunne: tässäkö tämä oli. Mitä siis toivoin? Henkilökuvauksen syventymistä ja juonta laajentavaa näkemystä? Kyllä. Ja sitten tajusin: tokihan nämä kirjat voivat palvella sellaisenaan, vaan tällä kertaa ja tässä lukutilanteessa kumpikin kirja jäi silkaksi ajankuluksi. Mikäpä siinä.
•
Minne virta kuljettaa yllätti hippusella kannanottoa. Kirjan alku kuvaa hienosti tekojärven pohjalle jäänyttä aluetta. Tällainen ekologinen näkökulma lisäsi kiinnostustani. Kokonaisuutena romaani on lähestulkoon kronologinen Victorian kehityskertomus 15-vuotiaasta nelikymppiseksi. Se käynnistyy oitis ensisilmäysrakastumisesta. Victoria hullaantuu intiaanipoikaan, ja se täytyy pitää salassa oman persikkatilan väeltä: isä on ankara ja veli äkkipikainen riehuja. Ekologisuuden lisäksi kirja käsittelee rotujen eriarvoista kohtelua.
Readin romaani kuljettaa minäkertojaa 1940-luvun lopusta Vietnamin sodan aikoihin, ja siksi kuuluu pientä yhteiskunnallista huminaa samalla, kun Victoria kertoo kohtalostaan ja sydäntä särkevästä luopumisestaan. Romaanin henkilöt edustavat köyhää maaseutua, luonnosta riippuvaista väestönosaa vasten kaupunkien hyvinvointia. Rinnalla kulkee persikkatilan kohtalo tekojärvisuunnitelmien uhrina. Kalliovuoret, kanjonit, joki ja villi luonto tarjoavat tehokkaan taustan. Persikkapuut ja makeat hedelmät kuvataan mehukkaasti. Syntymät ja kuolemat sekä perheiden vaikeneminen salaisuuksista ja tragedioista rakentaa varsinaisen tunneympäristön, ja loppu tarjoaa toivon.
•
Mortonin romaanissa minäkertoja Jess palaa Lontoosta Sidneyhin, sillä hänet kasvattanut yhdeksänkymppinen isoäiti Nora on joutunut sairaalaan. Nora on aikanaan syrjäyttänyt huoltajana Noran äidin Pollyn. Toimittajataustainen Jess saa vihiä perhetragediasta, jota hän ryhtyy selvittämään. Kirja kulkee eri aika- ja tekstitasoissa, ja se vie eteläiseen Australiaan, jonka pikkukaupungissa on kuutisenkymmentä vuotta sitten tapahtunut perhesurma. Takaisin kotiin sisältää lisäksi amerikkalaisen tutkivan journalistin kirjan kyseisestä perhetragediasta.
Takaisin kotiin saa jännitteensä kuolemantapauksien selvittämisestä, ja samalla pompahtaa monenlaisia yllätyksiä salaisista suhteista ja piilotelluista asioista. Minun makuuni kirjassa löytyy liiaksi lippusia ja lappusia, jotka tuovat aina uusia salaisuuksia päivänvaloon. Yllätyksiä siis riittää, mikä verottaa henkilökuvausta. Morton pitäytyy siis perheasioissa ja niiden yllätyksellisyydessä, eikä siinä ole viittauksia yhteiskunnalliseen, jos ei oteta lukuun pientä ripausviitettä aboriginaalien tarinaperinteeseen.
•
Lopuksi teen juonipaljastuksen, joten jätä jutun lukeminen tähän, jos haluat välttyä sellaiselta.
Kummassakin romaanissa äitiys nousee keskeiseksi teemaksi. Äitiys merkitsee rakastuneiden geeniperimän jatkumista, mutta se merkitsee myös sitä, miten halu tulla äidiksi voi olla polttava ja siitä halusta luopuminen saa ihmisen toimimaan arvaamattomasti. Näin tapahtuu niin romaanissa Takaisin kotiin kuin Minne virta kuljettaa –kirjassakin. Lapsen parhaaksi toimiminen tuottaa samanlaisen teon: vauvan luovuttamisen niin, että biologiselle vanhemmalle jää epätietoisuus, miten rakkauslapselle käy. Kumpikin kirja väläyttää lopussa toivoa, että aikuinen lapsi ja etääntynyt äiti voivat kohdata ja mahdollisesti rakentaa loppuelämän suhteen.
Siispä tunteikkuuden ystäviä nämä kirjat viihdyttävät ja saattavat jopa hikoiluttaa silmiä.
•
Kate Morton: Takaisin kotiin, suomentanut Hilkka Pekkanen, Otava 2023, 612 sivua. Sain kirjan kustantajalta, #ihanailta.
Shelley Read: Minne virta kuljettaa, suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2023, 233 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Naistenviikon 2023 johdantojutussani 17.7.2023 on lista viikolle valitsemistani kirjoista. Päädyin postailemaan tänä kesänä kirjapareista.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 