Karin Collinsin romaanissa Säilyt sydämessäin (S&S 2023) toukokuussa 1939 eletään Hangossa melko huoletonta kesän odotusta, ja kesällä kylpyläkaupungissa vietetään rantaelämää, mutta syksyn tullen sodan uhka kasvaa. Talvisodan pommitukset kurittavat Hankoa, mutta varsinainen pommi tulee maaliskuussa 1940, jolloin sota loppuu mutta Hanko luovutetaan Neuvostoliitolle.
Historialliset faktat muuttuvat kaunokirjallisuudeksi, kun tapahtumat liitetään muutamaan hankolaiseen. Hjalmar murehtii perheestään, jossa miniän kuolema on suistanut pojan Bjarnen, nuoren lesken, raiteiltaan. Vasta 17-vuotias lukiolaistyttö Aino tosin ihastuu Bjarneen. Pensionaatti Bellevuen johtaja Disa kärsii vaihdevuosista ja pohtii elämänratkaisujaan.
Aluksi monet henkilöt ja heidän laaja ihmissuhdeverkostonsa tuntuu kovin runsaalta, mutta romaanin edetessä pääsen kiinni kuhunkin keskushenkilöön ja heidän tilanteeseensa. Henkilöt syventyvät ja kehittyvät.
•
Kuvaustavassa on liikuttavaa viattomuutta, ja sitä korostaa nuoren Ainon katsantotapa. Sotaponnistelut kotirintamalla koen aitoina, samoin sota-ajan ihmisten pyyteettömyyden. Kiltteys ei tunnu epäuskottavalta vaan siltä, jota on sanottu talvisodan hengeksi. Tässä senhenkisesti keskustelevat ruotsalainen vapaaehtoinen Olf ja Disa:
”Vain muutama kuukausi sitten en olisi mitenkään tutustunut näihin ihmisiin. Olisin voinut törmätä heihin kaupassa tai he olisivat voineet tarjoilla minulle Meripaviljongissa tai olisimme voineet työskennellä samassa tehtaassa, mutta minulla ei olisi ollut aavistustakaan, keitä he ovat ja mitä he osaavat.” Olof nielaisee. ”Puhunko sekavia, vai ymmärrätkö, mitä tarkoitan?”
”Tarkoitat, että ihmiset ovat enemmän kuin luulisi.”
Olofin silmät kiiltävät. ”Niin. Sitä minä tarkoitan.”
”Joskus he ovat pahempia”, Disa sanoo. ”Joskus itarampia, ilkeämpiä, itsekkäämpiä.”
”Toki.” Olof ottaa nenäliinan, niistää ja palaa istumaan kirjoituspöydän ääreen. ”Mutta useammin he ovat parempia, vahvempia ja rohkeampia kuin itse tajuavat. Sen olemme saaneet nähdä, sinä ja minä. Eikö niin? Näiden ihmisten pienillä teoilla on suuri merkitys, ja siksi he jatkavat päivästä toiseen. Kylmässä ja pimeässä.”
•
Sota-ajan Hangosta on kirjoittanut myös Katja Kallio, ja ehkä hänen vaikuttavien Hanko-romaaniensa johdosta viivyttelin Collinsin romaanin lukemista. Turhaan. Kallion tunnekylläisen tyylin vastapainona toimii erinomaisesti Collinsin suora, konstailematon kerrontatapa, josta kuitenkin välittyy henkilöiden tunnepuoli. Kumpikin parempi!
Lisään vielä sen, miten minua huolestuttivat joulunalusviikon lehtiotsikot, miten suomalaiset pitävät tärkeänä varustautua sotaan. Toivottavasti todellakin on muita vaihtoehtoja kuin pitää avoinna sodan mahdollisuutta. Kannattaa lukea sotaan liittyvää kaunokirjallisuutta, miksei tietokirjallisuuttakin. Hyvää kirjallisuutta sodasta voi syntyä – ei muuta hyvää.
•
Karin Collins: Säilyt sydämessäin, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, S&S 2023, 427 sivua. Lainasin kirjan ystävältä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 