Elämäkerta seitsemänkymppisestä Pirkko Saisiosta pursuaa ja rönsyilee. Eikä ihme, sillä kirjan sisältö osoittaa kohteen aikaansaavuuden. Kirja osoittaa myös, että elämäkerturi Heini Junkkaala kahlasi materiaalin runsaudessa ja sai kustannustoimittajaltaan useasti määräyksiä lopettaa materiaalin hankinta ja viimeistellä kirja. Verkkokirjana melkein 800-sivuinen kirja on tyyliltään harkittu ja aineistoltaan monipuolinen: Pirkko Saisio – Sopimaton (WSOY 2023).
Elämäkerturi on Saision entinen oppilas, nykyinen työtoveri ja hyvä ystävä. Kirjan alussa Junkkaala esittelee, miten hän valitsi puhuttelumuodon. Junkkaala kirjoittaa sinutellen Saikille. Vaikken ole sinänsä sinä-tyylin ystävä, valinta on tähän kirjaan täysin oikea. Kirjoittaja saa olla läsnä kuin kirjemuodossa ja kommentoida, samalla nostaa värikkäästä Saisio-elämästä sävykkäitä, moninaisia puolia. Eläytyvä kerturi on subjektiivinen, mutta tulee vaikutelma, että hän ei peittele, ei harjoita itsesensuuria.
•
Päällisin puolin kirja on on ”elämä ja teokset” -traditiota, myös kronologisesti etenevää, mutta se ei estä lomittamasta aikoja, ja elämä ja teokset solmiutuvat nekin yhteen. Jonkin verran on toistoa, monesti perusteltua, jonkin verran turhaa, mutta ei minua töksäyttäneet toistot olisi sivumäärää juuri supistaneet. Ja kerronta on niin luistavaa ja Saision elämä särmikkään kiinnostavaa, että kirja säilytti imunsa alusta loppuun. Tarinointia kohteensa hengessä.
”Olet hauskaa seuraa, lyömätön jutun kertoja, legendaarisen kapakkahauskuuttajan maineessa. Ei ole tilannetta, ei niin tukalaa eikä niin ikävää, josta et löytäisi koomista puolta. Se voi olla ammattitautikin. Kirjailijana näet tilanteet ulkopuolelta, ja ulkopuolelta katsottuna traaginenkin näyttäytyy koomisena. Ehkä huumori on sinun tapasi asettaa asiat mittasuhteisiin – tai ottaa niihin etäisyyttä.”
•
Saisio on ihmisihminen, juoruilija, jutustelija, joten ihmisiä kirja vilisee. Viiden aikuisen kasvattamasta ainokaisesta kehkeytyi rohkea, vahva, omapäinen ja omaehtoinen näyttelijä, laulaja, ohjaaja, käsikirjoittaja, keskustelija, tasa-arvotaistelija, reissaaja ja kirjailija. Ennen kaikkea hän on kirjailija, lapsuuden haaveammatista lukuisten kirjapalkintoehdokkuuksien ja Finlandia-voiton saavuttaja.
En muistanutkaan, että F-ehdokkuuksia on aimo liuta. Pysäyttävää on lukea kaikissa liemissä keitetyn kirjailijan piinaavasta jännityksestä syksyisin F-ehdokas- ja palkintoilmoitusten aikaan. Niin raastavia ovat myös tunnot oman osaamisen ja itsetunnon heilahduksissa. Siis jopa Saisiollakin!
Kirjan loppupuolella nautin osista, joissa käsitellään Saision kirjojen syntyä, pseudonyhmien syitä ja eri aikoina tyylin vaihtumista ja tavoittamista. Viimeisimmän romaanin, runsaan, kiehtovan Passion, taustoista ja työstöstä on melko vähän. Ei se mitään: kannattaa lukea itse kirja, hieno kirja.
•
Kirja sisältää poliittista historiaa Saision näkökulmasta. Lisäksi tärkeät seksuaalisuuden ja tasa-arvoisuuden asiat niin yhteiskunnallisesti kuin yksityisestikin kulkevat mukana 1960-luvulta tähän päivään.
Saision perhe- ja rakkaussuhteet käydään läpi. Kaikissa suhteissa on jännitteitä, ehkä vähiten 40 vuotta kestäneessä liitossa Pirjo Honkasalon kanssa, mikä lukijallekin välittyy kauniina kahden erilaisen, erilaisuutensa hyväksyneen sitoutumisena. Lukuiset haastattelut ovat Junkkaalan pohja kartoittaa kohdettaan. Ystävät, tytötoverit ja muut kertovat vapaasti ja antavat Junkkaalan pyynnöstä myös yhden tiivistävän adjektiivin Saisiosta. Tärkeitä ovat tyttären, Elsa Saision kokemukset boheemista perhe-elosta. Hän tiivistää koko kirjaan sopivan Saisio-sanan: paljon.
•
Minua häkellyttää Saision tahti ja intohimoinen työ- ja elämänote, myös kaihtelemattomuus. Kovasti miellyttää kirjan lähestymistapa ja siinä Junkkaalan tarkkanäköisyys tarinallistamiselle. Sievistelen vähän, sillä ydintä on, että Saision juttuihin ei voi luottaa:
”Ja sitten yhtäkkiä raskas suru. Suru siitä, että kerrot muunneltua totuutta. Epätoivo siitä, että totuus pakenee. Olen oppinut, että aina pitää puhua totta. Sinun kanssasi joudun koko ajan epäilemään, onko kertomasi varmasti totta. Se on uuvuttavaa ja etäännyttää minua sinusta.
Jo tarina itsessään yksinkertaistaa todellisuutta, vieraannuttaa ja etäännyttää. Kun tapahtunut tarinallistuu, sen autenttisuus ja moniulotteisuus katoaa.”
Kirjoittajan suru muuttuu lukijan iloksi ja pelko etäännyttämisestä eläväisyydeksi. Siis kirja toimii erittäin hyvin.
•
Heini Junkkaala: Pirkko Saisio – Sopimaton, WSOY 2023, 785 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 