Nina Lykke: Emme ole täällä pitämässä hauskaa & dokumentti lukemisesta

Kävelykirjapiirin dokumentointi

Minulla on kaksihenkinen kävelykirjapiiri ystäväni Johannan kanssa. Kävelevä kirjakeskustelu käynnistyi korona-aikaan, ja sen jälkeen lukukokemusten käsittely on jatkunut välillä istuskellen ja välillä ulkoillen. Tänään kirjallisuuskävelymme taltioitiin.

Petri Kärkkäinen tekee dokumenttia lukemisesta, ja Jani Frisk toimii kuvaajana. Dokumenttiin tulee lukupiiriläisiä, kirjastovierailuja ja erilaisia lukutilanteita, myös selkokirjoihin liittyviä. Valmis dokumentti on odotettavissa ensi vuoden puolella.

Petri oli yhteydessä minuun ja kiinnostui kirjakävelyistämme. Sovimme kuvauspaikaksi pohjoishaagalaisen kävelytien. Johannan kanssa olimme jo aiemmin päättäneet, että keskustelemme Nina Lykken romaanista Emme ole täällä pitämässä hauskaa. Jani Frisk kuvasi, kun Johanna ja minä vaeltelimme metsikössä ja jaoimme ajatuksiamme romaanista ja muistakin kirjallisuusaiheista. Tilanne eteni luontevasti, vaikka virtailevaa jutusteluamme äänitettiin. Kaikkiaan kokemus oli miellyttävä.

Alakuvassa vasemmalta: Johanna Kartio, Petri Kärkkäinen ja Jani Frisk.

Emme ole täällä pitämässä hauskaa

Pidimme siis hauskaa, vaikka kirjan nimi väittää toisin: Emme ole täällä pitämässä hauskaa (Gummerus 2024). Norjalainen Nina Lykke virkistää lukijoita purevalla tyylillään. Aiemmat kirjat ovat käsitelleet perhesuhteita, etenkin keski-ikäisen naisen näkökulmasta. Tällä kertaa vuoron saa uhanalainen ihmismuoto, keski-ikäinen valkoinen heteromies.

Entinen menestyskirjailija Knut ei saa aikaiseksi uutta kirjaa, joka palauttaisi hänen kirjallisen kunniansa. Sen sijaan nuorehkojen naisten nousu kaunokirjalliselle tähtitaivaalle tuottaa hänelle kyseenalaista mainetta. Eräskin ”totuuskirjailija” antaa tästä kirjailijamiehestä ällöttävän vaikutelman: tahmatassuinen lääppijä. Me too -leiman lätkäisy lyö miestä, joka muistaa tilanteet toisin. Tässä dialogissa aloittaa naiskirjailija, jolle Knut vastaa:

”- Minä kirjoitin oman totuuteni. Oman totuuteni. Ja minulla on täysi omistajuus omaan totuuteni.

– Kaikkea kanssa. Kuka tahansa voi puolustella ihan mitä tahansa sanomalla noin. Jos te jotka kirjoitatte niin kutsuttua todellisuuskirjallisuutta edes pitäytyisitte todellisuudessa, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta ettehän te niin tee. Te pitäydytte todellisuudessa niin pitkään kuin teille sopii, ja sen jälkeen te lisäilette ja poistelette jotta tekstistä tulee luettavaa, sillä kuten tiedetään, todellisuus ei ole luettavaa, koska se on täynnä epäolennaisia tapahtumia ja epätodennäköisiä yhteensattumia ja merkityksettömiä yksityiskohtia.”

Ketä me uskoimme? Tätä katkeraa, masentunutta muistelijamiestä vai välähdyksiä hänen kohtaamiensa henkilöiden kommenteista ja autofiktioboomilaisen naisen kirjan kuvailuja? Siinäpä herkullinen pulma, jota Johannan kanssa pohdimme. Olimme kovin yksimielisiä siitä, että kirja viihdytti, hauskutti ja antoi monipuolista mietittävää.

Romaanin tapahtumat huipentuvat Lillehammerin kirjallisuustapahtumaan. Satiiriksi äityvä, Lykken terävä kuvaustapa pääsee oikeuksiinsa, kun kirjallisten piirien pintakohtelias nokkimisjärjestys näkyy vähintään rivien välissä. Lukupiirikaksikkoamme alkoi kiinnostaa, miten norjalaiset kirjallisuuspiirit ovat ottaneet Lykken kirjan vastaan ja onko hänen oman kirjansa hahmoissa kaikuja ”totuuskirjallisuudesta” eli yhtymäkohtia aitoihin kirja-alan tapahtumiin ja tapauksiin.

Meitä puhututti autofiktio ja se, miten aika ja trendit muuttavat suhtautumista ja vaikuttavat suhtautumistapoihin. Lykken kirja tarjoaa maukkaita mietteitä nykykirjallisuuden virtauksista ja mediaa kiinnostavista kirjailmiöistä. Lisäksi voi pohtia myös keski-ikäisen miehen kriisiä: talous, ura ja perhe ovat mennyttä – muutenkin miehinen elintila on alkanut käydä ahtaaksi. Liukkaasta tekstistä löytää aihelmia yksinäisyydestä ystävyyteen, isyydestä irrallisuuteen. Lykken kirjalliseen tyyliin tykästyimme taas, sillä teksti ei töki, vaikka kirjailija tökkii henkilöitään, teemoja ja aiheita – myös kirjallisuuden tulevaisuusnäkymiä, jotka huomaa jo nyt:

”Aurinko paistaa, ihmiset ja eläimet kävelevät kaduilla ja jalkakäytävillä, poikkeavat välillä myymälöihin.

Infrastruktuuri. Kaikki on liikkeessä, kaikki toimii.

Mutta Pelastusarmeijan kirpputorin edessä on kyltti.

Kaikki kirjat ilmaiseksi!”

*

Nina Lykke: Emme ole täällä pitämässä hauskaa, suomentanut Sanna Manninen, Gummerus 2024, 190 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjapiiri, Taiteilijaromaani

Jätä kommentti