Roope Lipastin romaanin Kuuma linja (Otava 2025) voi luokitella kehitysromaaniksi, joka vie 1980-luvun turkulaistyyppiseen kasvupaikkaan. Tiivistän heti aluksi: Lipastin romaani sopii kaikille, jotka kaipaavat ketterästi kerrottua fiktiota, jossa arkiset elämänilmiöt lepattavat kutkuttavasti ja koskettavasti.
Romaanin kertoja Petja tarkastelee elämänpiiriään synnytyslaitokselta lukiolaiseksi. Petjan perhettä voi kutsua keskiluokkaiseksi, koska isä toimii lääkärinä, mutta käytännössä penniä venyttäen perhekunta solahtaa alueelle, jossa kerrostalojen työläiskodit elelevät omakotialueen kyljessä.
Romaanin sydän sykkii Petjan mukana, ja sitä tahdistaa merkittävästi pojan suhde äitiinsä. Petjan äiti haurastuu Parkinsonin taudin etenemisen myötä, ja se on yksi romaanin etenemiseen vaikuttava tekijä samoin kuin äiti romaanin tunnelmamittarina. Tarkkanäköinen ja asioihin tarttuva äiti istuttaa poikaansa hyveitä, miten ihmisistä ja maailmasta välitetään. Lisäksi se kytkee romaanin aikaan, kylmän sodan ja ydinpommivarjon maailmaan.
•
Poika-äiti-suhteen pinta ja syvyys sekoittuvat romaanissa sopivasti, samoin aikuisen ja kertojalapsen ymmärrykset. Eikä haittaa, miten perheen isä ja pikkuveli jäävät romaanissa katveeseen.
Mutta kotoa ympäristöön, jossa maan alla kuuma linja Washingtonista Moskovaan polttaa mielikuvitusta! Viestintälinjan merkkitolpat maastossa ja salainen bunkkeri kuuluvat paikallisten lasten ja teinien toimintaympäristöön. Petjan arkea jakaa etenkin naapurin samanikäinen Ruut, jonka perhetapahtumat vaikuttavat romaaniin; siinä on sijansa merkillisellä sedällä ja traagisella siskolla, raivouskovaisesta isästä puhumattakaan.
”Ajattelin Ruutia kymmenen metrin päässä aidan toisella puolella ja tunsin, että olin keskellä jotain sellaista, mitä en ymmärtänyt ja johon en ollut pyrkinyt ja joka ei päättyisi hyvin. Sitä jotain kutsuttiin elämäksi, ja se oli vaikeaselkoista.”
•
Juonitasolla romaani etenee Petjan, Ruutin ja muun kaveripiirin leikeistä, jotka muuttuvat iän myötä. Petja on niissä välillä osallinen, välillä tarkkailija ja usein myös se, jonka tulisi puuttua tilanteisiin. Taitavasti Lipasti tuo kaveriporukkaan lasten erilaiset taustat ja niiden vaikutuksen. Hyvin välittyvät myös erilaiset kasvuvaiheet, identiteetin ja ajattelutavan sekä kiinnostusten kohteiden muutokset
”Yöllä sänkyni muuttui lehtiroskikseksi, jossa makasin sanomalehtien ja Jallujen keskellä rinnassani reikä, josta elämäni valui ulos.”
Enpä paljastele enempää, sillä romaani on juoni- ja henkilövetoinen: kunkin lukijan tulee lukea enempiä etukäteen tietämättä. Lipasti kutoo arjesta vivahteikasta proosaa.
”Taisin ajatella, että elämä koostuu elävistä tuokiokuvista, joissa ei tapahdu mitään. Tarinan niiden välille joutuu jokainen keksimään ihan itse.”
•
Kuuma linja ei jää vain juonen varaan, vaan tematiikka syventää kerrottua. Vanhemmuus, ystävyys, rakkaus ja kuolema kantavat kirjaa, joka ankkuroituu aikansa ilmiöihin ja niiden ilmapiirivaikutuksiin.
Petjan lapsi- ja nuorisonäkökulmaista minäkerrontaa rikkovat romaanin kuuma linja -asiakirjatyyppiset tekstit. Niillä kirja irrottaa lukijan ehkä myös sellaisiinkin mietteisiin, miten monesta maailmanpolitiikan ja aikuisten toimista on vaikea erottaa faktaa fiktiosta; miten kummallista moni fakta on – oli silloin ja on nyt. Mutta Lipastin fiktiosta, taas: Viihdyin.
•
Roope Lipasti: Kuuma linja, Otava 2025, 204 sivua eKirjana; kuuntelin osin äänikirjaa, jota lukee itse kirjailija (8 tuntia 10 minuuttia).
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 